TULIN VANHAKSI, ote 11.10.90 Kuljen elämäntietä eteen. Kello raksuttaa aikaa: tasaisesti, hiljaisesti, muistuttaen. Se on minun kelloni sielussani, minun aikani, ja minä kumarran. Aika rientää, ystävä. Me liikumme ajassa, huokaamme ajassa ja aika jää, kun minusta ei mitään. Kehen turvaat? Ketä kumarrat, kun aika täyttyy ja mennyt filminä näyttyy ja edessä ei ole mitään? Kysymys on elämästäni, kaipuustani, pettymyksestä, turhuudesta ja tarpeellisuudesta. Ihminen on, onnellinen, toivoton, kyllin vanha kuolemaan, meistä jokainen.