HAUTAUSMAA Katsoin mustaa kiveä. Se oli varustettu, kaunistettu, kullattu ja kirjailtu minun nimellä. Kasvoni näkyivät marmorissa kuin kuvastimessa ja suruni huuhteli kiven. Kukkaset pehmensivät kylmää kiveä ja lintuset lauloivat liveä jokaiselle, joka halusi ymmärtää, keskittyä elämään. Halleluja, Herra, suuri on maailmasi pienelle ihmiselle maan päällä. - hengittää rakkauttasi - huoata sen puoleen - pehmentää kulkuaan - löytää tarkoitusta - kohdata jotain pysyvää. Herra, kuule huokaukseni, sinä armollinen Jumala. Vastaa minulle, kun huudan. Ole minulle vuorilinna paeta ja päästä kaikesta pahasta. Ole turvani vanhalla iällä, kun jalkani eivät kanna ja vaivun voimalla, väellä.

TULIN VANHAKSI, ote 11.10.90 Kuljen elämäntietä eteen. Kello raksuttaa aikaa: tasaisesti, hiljaisesti, muistuttaen. Se on minun kelloni sielussani, minun aikani, ja minä kumarran. Aika rientää, ystävä. Me liikumme ajassa, huokaamme ajassa ja aika jää, kun minusta ei mitään. Kehen turvaat? Ketä kumarrat, kun aika täyttyy ja mennyt filminä näyttyy ja edessä ei ole mitään? Kysymys on elämästäni, kaipuustani, pettymyksestä, turhuudesta ja tarpeellisuudesta. Ihminen on, onnellinen, toivoton, kyllin vanha kuolemaan, meistä jokainen.

Päivän avaus 5.10.90 Maa raukkain rajojen on maani minun. Sen viljaa syön, perunaa, sen kukkuloita katson. Sinne jään, sinne palaan, missä hautani lie. Tänään Luojani puutarhassa. Viljelen ja varjelen sinisiä rantoja, joita koristavat muovipurkit. Sytytän niillä nuotion ja puren sinilevää. Olen onnellinen tässä lähellä ja kiitän Herraa. Aamen, sanon Isälle taivaassa. Ja sieluni sykähtää suruun. Taas meni kesä kuni elämä. Olin hetken onnellinen auringossa, välttelin varjoja. Luojani puhui vuorella sanoilla pelastavilla. Kaukana usvat nousivat, karpalot kypsyivät. Yöllä Jumala vastasi minulle pimeässä, kunnes näin kirkkauden. Taivas oli auennut tielleni, ei minua vastaan, vaan puolesta ainoastaan. Saddam Hussein sanoi Jeesukselle päivää. Minulla tunne: ikävää.

T.K. Kuolema erottaa läheisistä. Veljet jäävät ikävään. Suru puristaa sielua, etsii Herralta apua. Herra, kuule sydämeni hätään tänään. Älä hylkää vuosiani pois. T.K. oli maan hiljainen, yksi heistä, jotka eivät saaneet mitalia. Ikävä, miten jokainen poistuu, ja aina se toistuu toisen kohdalla. Vai helpotus matkan lopussa, hiljaisuudessa, yksinäisyydessä, kivuissa ja säryissä loputtomiin, loppumattomiin. Mene ja tiedä! Kuolema erottaa, on ihmisen osa. En minä ymmärrä ollenkaan, en suostu ajattelemaan. Jeesuksen kodissa on monta asuinsijaa jokaiselle, joka uskoo. Mestari on valmistanut sijan.

MIKKELINPÄIVÄ Kuusjärvi 30.9.90 Jeesus ja lapset, Jeesus ja ihmiset. Hyvä yhdistelmä: seurakunta, kirkko, perhe, Jumalan kansa. Kuka on suurin Jumalan valtakunnassa? Ellette käänny ja tule lapsiksi, ette pääse valtakuntaan! En minäkään, jos menen vanhaan suuntaan. Katsoin lasta: Se, hän nauroi: varmaankin minulle, meille, aikuisille. Valtakunta on niin äärimmäisen yksinkertainen yksinkertaisille ihmisille ja se lastakin naurattaa, nimittäin se, että ihmiset eivät ymmärrä ja tekevät asian vaikeaksi ja moneksi. Se kun on käsitettävä suoraan, heittäydyttävä Herran huomaan.

4.Rukouspäivä, kiitospäivä 23.9.90 Jeesus istuu veneessä Galilean merellä. Järvi tyyni ja kuiskaa ihmisten suuret surut. On tulijoita, menijöitä, Riittää sanan nälkää. Puuttuu toivoa, rohkeutta. Sielu nääntyy. Siinailla vahataan panssareita, Irakin mies kiillottaa saappaat: Karjala ja Kuwait takaisin! Siinäpä sanomaa! Tulkaa, sanoo Jeesus ehtoollisella. Hän puhuu sanomaa toisesta maailmasta, toisesta todellisuudesta eikä sitä mikään eikä kukaan kestä kuunnella, puhumattakaan ymmärtää ja soveltaa oikeaan elämään. Seitsemällä leivällä ja kahdella kalalla hän ratkaisee suuria ongelmia. Niistä riittää viisautta, voimaa, hyvyyttä kokonaan toisella tavalla.

LÄHIMMÄISELLE VARJOSSA Terve iankaikkisuus, lienetkö vailla aikaa? Terve lähimmäinen, lähellä kaukana! Ikuisuus asia toinen toiselle ihmiselle. Aika on nyt, eilinen mennyt eikä se koskaan palaa. Milloin ihminen varjoissa, milloin kirkkaudessa, kiitokseen kaartuu? Ihminen elämässä, voi löytää ystävän. Lk 10. Kuka sitten on lähimmäiseni? Tiesikö vai ei, lainoppinut. Kysyi kuitenkin. Iankaikkinen elämä kiinnosti suurestikin. Kaveri oli tosissaan perintökaaressaan, kovassa kirjassa ja nahkaisessa kotelossa. Ei sieltä avaudu eikä vapaudu iankaikkista elämää, vaikka rakastaisi lähimmäistä ja myisi peltonsa. Pitäisi kohdata Jumala.