SANAN KYLVÖ ote saarnasta 18.2.90 Okun kirkko Oli ihmisiä, oli Jeesus. Kaikilla oli silmät ja korvat. Jeesus puhui siementen tarinaa. Kylväjä lähti viskomaan eikä ihmiset ymmärtäneet. Hän loi vertauskuvan, ajatteli, kehitti asiaa, antoi vertauksen, taivaaseen tulla luvan. Luukas kirjoittaa arkipäiväisen asian: Kylväjä ottaa vakan, pussillisen jyviä ja menee pellolle. Ei se ole sen kummempaa tulla mukaan ja päästä valtakuntaan. Se on mahdollinen maajussille, siemenvakan väsääjälle, aasin asettajalle, aisan rakentajalle, appeen lisääjälle ja kaikille soraäänille. Missä Jeesus, siellä pelastus, autuus, ihanuus, kaikki taivaan lahjat, yhdessä kasassa Jeesuksen matkassa. Ei vaikeaa!

PARI PULLOA KOLMOSTA 6.2.90 Päivä oli aika rankka. Olen tyytyväinen ja pappi. Olen muutakin ja se on minulle tärkeää. En uhraa itseäni kenenkään takia, mutta varovainen on oltava. Ei ole vara lipsua. Mitäs jo kaveri puhaltaa sisään ja haisen kaljalle? Olen toisen armoilla ja viekö hän tarinan eteenpäin? Olen heikoilla, jos otan kaljaa, mutta en minä ole heikko. On pakko tehdä salaa! Siinäkö minun onneni, autuuteni? Vaikka vapaapäivällä, tarkkailun alla ahtaalla. Ei mitään hyvää! Miksi lähdin alalle? Pelkkää tuskaako tämä tuo? Minähän pyrin jo varhain, Jumalan luo, mutt aivan muuta tämä tuo! En minä viitsi, en jaksa! Mikä tässä on taksa? Paljon tässä vaaditaan, kiitellään ja kaunistellaan, puhutaan olemattomia ja teeskennellään parempaa!

VANHAINKODILLA 6.2.90 Pitkästä aikaa minun vuoroni. Kohta vapaapäivä, mutta liukastelen laitokselle. Ottaisinko pääsiäisvirren, vaikka on helmikuu? Periaatteessa kaikki kelpaa. Hyvää iltaa ja otan paikkani. Mitä sanon? En voi hyvin. Mitä sanomista minulla on, jos itse olen toivoton? Kirjoitan nimen päiväkirjaan. Tuliko se oikein? Laitanko lyhyen selonteon, kuittaan käyntini: virsi, puhe, rukous, virsi? Vain herra Soinisen ääni kuuluu. Hän laulaa oikein. Osastonhoitaja hymyilee. Onko aihetta? Hypistelen vaatteitani. Rakkaat ystävät…. Se toimii täällä ja papin töissä. En halua näyttää papilta, saa kelvata, minulle riittää. Puhun Jeesuksesta, minkä tunnen, en enempää. Saa riittää, mikä minulle riittää!

TULETKO VIHKIMÄÄN? 6.2.90 Päivystän. Nuoripari tulee. Ai, tämä on se sama nuoripari! Sulhanen vakaa, lähellä naistaan. Nainen istuu vastapäätä, tukka peitossa, silmät täynnä himoa. Hipaisee sulhoaan. Vihitkö meidät huhtikuussa? Tulen. Selaan allakkaa, Pellinmäki on silloin vapaa. Kaavaa selataan kirjasta ja puhutaan tulevasta. Heille tärkeä paistaa heistä. Kaikki on avointa, selkeää. Heillä onni, tunne. Minne vienee matka kunne? Mutt nyt suunnitallaan, nyt unelmoidaan, haaveillaan, ollaan nuoria ja katsotaan vain tulevaan. Mitä sitä tarvitsee kenenkään selitellä?

Kynttilänpäivän saarnasta 4.2.1990 Pyhä Maria valmis matkaan. Kerää kamppeet, valjastaa aasin. Kutsumus vaatii hurskasta tekemään lain tarkkaan. Lapsi pieni, äidille tärkeä, sanoo vielä kaikille järkeä. Äidit rakastavat lapsiaan, käyvät siunaamaan. Naapurin äiti ei lähde matkalle pyhiin, menee vaan tavallisiin kyliin. Maria kokee pyhyyttä, Herransa hyvyyttä ja antautuu täysillä. Hän ajattelee Mooseksen taulua. Sanoo sydän taivaan laulua ja sielu ilahtuu. Lapsi parkuu, huutaa, kävi varvas kiveen. Äiti avaa köyhän pussin, näyttää päivän uhrin, metsäkyyhkysen. Uhri kuolema kyyhkyselle, velvollisuus Marialle, pelastus monelle. Lintu pyristelee vastaan. Se haluaa elää ainoastaan, mutta koko maailma on sitä vastaan. Niska taittuu, naksahtaa, kuolema elämän tuo.

TUOMIOKAPITULIN TIETOON ON TULLUT 3. 3.2.90 Pikkulinnut olivat oikeassa: Kirkkoherra kirjoitti. Se oli heidän hetkensä, kun tekivät Kuopioon retkensä ja purkivat sydäntään. He saivat myötätunnon, ystävyyden. Mitä minä sain? Aika palan, pahan niellä. He saivat piispa-paimenen, asessorin, lakimiehen kirkollisen rakkauden. Mitä meidän perhe sai? Minäkö harhaoppinen? Kirkon oppia vastaan? Minähän luin Raamatusta, tutkin selitysopista ja tulkitsin toisille. Sain juosta Kuopiossa monta kertaa, mutt ei asia selvinnyt sen vertaa. Tyrkätään vain tuomioita, kerätään kansalta huomioita ja kiirehditään seuraavaan päätökseen! Siinä on kirkon oikeus, valta ja voima, kun ei pelossa mikään soima!

TUOMIOKAPITULIN TIETOON ON TULLUT 2. 3.2.90 Et malttanut kauan. Kokosit 50 muuta. Sen syy, sen syy! Takana kaatuneitten muistopäivä. Annoit nimesi, menetitkö sen? Omena kukki, kuin luimme vaatimuskirjettä ja ystävät yrittivät uutta, virittää toiveikuutta. Vahvat syytteet: loukkaaja, ei-toivottu, tyrmistyttävä, omalaatuinen, uskomaton ja papiksi sopimaton! Minäkö olen este saapua kirkkoon? Tahrinko paikan likaisella puheella? Minäkö rasitus, kun hoidan lapseni isyyslomalla? Kukat omenapuussa kertoivat aivan muusta, kun itkuni pääsee suusta. 6 vuoden päästä saan jo selvää valittajan käsialasta, nimestä, ja askeleeni varmistuu edessäsi. Puut ja pensaat kuiskivat sinusta. Mitähän ne tuumivat minusta? Mutt pitkä on työ, kun tilanteeseen joutuu ja itsensä ajaa. Monta edessä terapiavuotta!