Krusifiksi ikkunalaudalla Valkoinen pieni patsas pöydällä. Seisoo ikkunalaudalla puuristissä kiinni. Se on siihen naulattu, kangistettu. On ristin alla lauta. Siinä se seisoo ikkunalaudalla. Sitä ajattelen ohimennen, merkitystä. Mitä se sanoo minulle? Sen merkitystä selitän, toisille opetan, mutt arvoitus myös minulle. Hänkö kuollut vuoksi mun? Ihmeellistä tarinaa, ajan patinaa tarinoitten natinaa. Sovittiko hän syntini oikeasti, ei vain tarinallisesti? Sen uskon min ymmärrän. Luotan ja uskon siihen. Ei usko tuo vaarallinen, ei haitallinen. Ken sitä tarvitsee, elämäänsä ravitsee.

Kirjoittaja 7.1.1980 Mitä kirjoittaisin? Mitä tuumaisin? Joskus se selvempääkin penkoakin sisimpää. Mutt nyt olo tyhjä, tunnottomuutta, kuin kaikki pysähtyy, jäätyy. Mutt kun se liikuttuu, silloin tuntuu. Tuntuu jossakin, lähellä. Tunto herkällä. On kuin liipasin herkkä, tähtäin tarkka. Kerralla pamahtaa, sanoja sinkauttaa. Ihminen kuin lähde. Tai kuin kuivunut lyhde. Välistä kaikki virtaa, kun löytyy virtaa. Tunne määrää, sanelee, kun itseään katselee. Mitä näkyy, mitä tuntuu? Tuntuma latteutuu. Kun katoaa oma itse, tulee vain piste ja onnettomuus. Kirjoittajan osa on tietää kohtalonsa.

TÄDIN MUISTOLLE Olet pois luotamme meidän. Sen tunnen ja tiedän. Jätit äkkiä kaiken, jätit kaipauksen. Tuntia ennen kuolemaas sun puristit kättäni mun. Käsi reumaattisen, sydän sydämellisen. Muistan ne ajat pienenä, kun hoidit meitä ja pidit tärkeinä. Sinä seurasit kasvuani, vaiheitani. Uskon: Olit vilpitön. Niin aika riensi, minusta miesi, sinusta raihnainen, läpikuultavainen. Kun kohdattiin kulussa ajan sen hyvällä muistan. Se voittaa valhepuheet, valkaisee suhteet. Vuosien varrella ystävyys jatkui, taivaan ystävyys vahvistui. On taistosi tauonnut, aikasi vaihtunut. Laskemme arkkusi hautaan, näemme taivaan.

UUSI VUOSI Vuosi vaihtui, tuli uusi, meni myöskin joulukuusi. Tinat, taiat, lupaukset, kaikki entiset. Muistoissani menneen kelaan, muistiani selaan. Hyvää siellä, paljon muuta, saatua, kaipuuta. Mulla tätä, sulla tuota, meillä näitä, teillä noita. Paljon mahtuu elämään yhteenkin päivään. Nyt on hetki tullut menneen kanssa olla sujut. On aika uutta arvella, tarkasti tarkastella. Mitä aiot, mitä toivot? Siihen itses neuvot. Paljon itse vaikutat, enemmän vastaan otat. Tuntematon eessä aika, tietämätön ajan taika. kaikilla yhtä lailla. Mutt pyri oikeaan, hyvään, ystävää löytämään, vapaaseen tuntoon. Eessäs tie on avoin uudelle vuodelle uusiin mahdollisuuksiin entisin ja uusin tavoin.

Hiljaisuus 3.1.80 Annan hiljaisuuden puhua, itseni istua. Mitäs tässä ollessa, tuumaillessa. Ei kuulu huuto, ei melu, tauonnut tappelu. Ollaan vain, istutaan, rauhassa kuunnellaan. Antaa toisten kiiruhtaa. Menkää, juoskaa. Minä jään vaikka yksinään. Hiljaisuus puhuu. Se tarttuu. Tulen yhdeksi kanssa sen, miettimisin, kuiskauksin. Katson itseäni, sieluani. Arvoitus sen nostaa huokauksen. Minäkö tässä ihmeellisessä elämässä, osana sen? Hiljaisuus puhuu, antaa ja osuu. Se varmaan tuo itseni luo. Hiljaisuudessa, huokauksessa, rakkaudessa.

ISÄLLE 3.1.1980 Mikä mies olit isäni? Olit siittäjäni. Minä kaipasin sinut tuntea, sylissä sinun istua. Mutta nyt jo kauankin kuin ei sinua olisikaan, ei ollutkaan. Voisinko unohtaakaan? Kaipasin enemmän, pakenit minulta. Jäit isäksi tuntemattomaksi minulle ainaiseksi? Kuin haamuna olet minulle, puhun, en sinulle. Kuinka kertoa voisin mitään, vain uinua ikävään. Olit hyvä isä, kuulen, mutt mitä minulle, luulen? Niin tunnen ja sanonkin sen, vaikka saankin kaipauksen. Kaipasin sinua, kun elit, sitten meidät jätit. Luulin, korjaamme suhteen. Mutt luuloksi jäi, haave näin. Aloin tehdä korjausliikettä, mutt kuolo piti kiirettä, vei pois.

TUSKA 2.1.1980 Tunne on minulle tuttu tuskaksi mainittu. Tunnettu monta kertaa, ei vertaa. Pois sen tahtoisin, minusta haluaisin. Nähdä maailman kauniin, nauttia sydämiin. Mutt olo tuo kummasti jäytää tuimasti, lamauttaa tahdon, toiminnon. Sen olen vanki, raukka, itseni houkka. Muuttuako tahdon vai muuttaa? Siitä vaan toiseen, päivästä päivään, entistä enentämään! Milläänkö väliä, arvataan kysyä. Pulma on pysyvä tietää myös kysyjä. Kaukaa näkyy ja näkyy: Jotain välkkyy. Se on untani vain, lohtunain. Näin se vaan on. Sen näin.