LUOJALLE 2.1.1980 Sä Luoja eloon minut loit, elämän annoit. Sen vaistoan, tiedän, ett loppuun riennän. Kuljen kohti määrääsi, antamaasi matkaasi. Matkan aloin syntymässä, päätös kuolemassa. Matkalla muita tapaan, ihmisen lailla. Taaperran lailla ihmisen, tuumien kysellen. Mitkä tarkoitukset näet, mitkä annoit? Niitä päällä maan kyselen ja tuumaan. Milloin huumaan, milloin toiseen laitaan. On värikästä elo tää, kun kaunis sää ja mieli lentoisa. Mutt ei aina poutasää ja tunto riemuisa. Vain tuskaisa. Sun täytyy olla, nähdä, hyväks huono tehdä. Mun osani ja maailman. Yhteinen.

Sua kadehdin, katselen. Minä tullut jo olen, mi tullakseen ja jäädäkseen. Pysyen. Mutt sinä. Elämä edessä. Ei vielä päiviä muistossa, harmistuksessa. Saat olla ja elää. Sinä virkistät kyynisen kulkijan. Sulosti tirkistät, viiperrät hymyten. Saat. Ilo sinun, ilo minun. Naurusi nauruni. Mutt nyt jo tiedän: Päivänä murrat mielen. Se on osasi. Mutt nyt, pohja sulle. Pitäisi saada sinulle, että jaksaisit taistella, elon asti illalle. Matkasi. Annat valoa, mulle, tuot äidille. Sinä, lapsi, voit antaa, jopa meitä kantaa.

Kumaraanko tulet? Muista matkas, koeta kestää, annoithan vakuudet. Maali jo näkyy, taival päättyy, vielä vähän. Seppele välkkyy, antaja näkyy. Sinne päin. Voi, mikä riemu sulla. Kannatti, palkitsi. Olet rajalla autuaalla, väsytti, kannatti. Niin me juoksemme elämän kilparataa: revimme, riuhdomme, kiskomme itsemme. Huomenna samaa rataa. Saamme palkinnon, jos antaja antaa: ansiotta. LAPSI 2.1.1980 Ole lapsi vapaa, iloitse itsesi tapaa. Saat olla mitä olet. Ole itsesi, saat. Ole lapsi.

Kuulit Sanaa, sinä tuumit: kuin toisesta maailmasta: ”On Herra syntynyt, seimen lapsi”, sanoma Vapahtajasta. Mutt siinä kyselymme: miten, miksi, minuako? Niin me teemme, ilman joulua helpompi muka ajattelematta. Oli miten oli: ohi on. Maassa rauha ja hyvä tahto ihmisten. Sinulla joulu, sinun. Olkoon omasi. J.L. JUOKSIJA Kiiruhda, jo joudu tai toiset ohittaa. Kiri, kiri, taistelija maaliin kurottuen. Veltto et olla saa, et pokaaleja saa. Näen hikes, tunnen tuskas. Voimasiko pettää?

Liian paljon ohi kuljen ihmisten, puhun yli, ohi ihmisten. Tunnen metodit viisasten turhuuksien. Herra, anna minulle rakkautta näitä ihmisiä kohdata. Kunpa auttaisit auttamaan. Pielisjokiseutu 1.1.80 JOULU ON. Joulu lasten ohi on. Vielä kuusi jalassaan. Saitko muiston, elää hetken kuin ennen vanhaan. Sait olla lapsen lailla, uskoa kuin lapsi. Vain pieni aikuisella on ero lapseen: kaikkea tutkistella. Oli paperia, kiiltokuvaa, kynttilät ja kakut. Paljon jopojoutavaa, raskas kinkku, perinteistä tapaa. Tunnelmoitiin, toivoteltiin, laulettiin ja kuultiin. Ei ollut tavallista arjen touhua. Mutta luvallista.

Tuska murheen tuo alakuloisuuden luo. Mielen painaa, käden kangistaa, huolii vangistaan. Tuli kulkija outoon taloon, mies tuntematon. Sanoo ehtoon. Ei ole nähty täällä, ei tullut tietoon. Kulkijako maan, kiertäjä erämaan? Talo köyhä, rahaton, kohtalo tahaton. Ei leipää, ei kalaa. Julki tulee, ei salaa. Sairas mies, uros ponteva entinen, taitava tekemään, nyt laudalle menemään. Hirvijärvi 22.5.79 Vaikka on neuvoa, Herra, olen neuvoton. Vaikka on taitoa, taidoton. Anna minulle oikea sydän, että lähimmäisen näkisin, kulkisin kanssaan kysymyksissään.

Elämää ei tiedä kukaan: kenties turhaa unelmaa. Hetki vielä, kuunnelkaa tässä paikallaan. Pieni ihminen alla taivaan, lapsi oudon maan. Tuonne pilvitarhaan käy katsomaan. Ihminen kysymys itselleen. Mistä on kysymys, ihminen? Siinäpä kysymys. Jumalaako etsin? Tiedä ei ken. Ollaan vain. Annetaan ajan viedä. Ei toinen pääse parempaan. Puro ja pyykkilauta. Ylhäällä rinne ja aita. Ei sinne pääse toinen, kun ei tietoinen. Rantaa kohti käy, vaaria ei näy. Hukkunut vai kuollut? Mutta tulee jo entisellään, kauppapussi selässään. Kuni käyvät kahden nähden venelahden. Kukka kasvaa, kukkanen kukoistaa. Sen uusi kesä toistaa.