Paavali suosittelee meille ”armon alle” pääsemistä. Itse ymmärrän, että hän tarkoittaa armon päälle pääsemistä, koska selviytyäksemme elämässä ylipäänsä täytyy olla pohja jalkojen alla, perusta, jolta noustaan, kun moksahdetaan mönkään. Vai tarkoittaako apostoli, että armon alla saadaan siunausta ylhäältä, Jumalalta, joka armahtaa ja suojelee meitä Jeesuksen rakkaudella, joka tulee ylhäältä ihmiselle, joka koko elämänsä ajan on alhaalla: Luojasta riippuvainen, kuolevainen, syyllinen ja kaikin puolin katoavainen omassa itsessään ilman Jumalan apua. Se mikä kantaa on jalkapohjien alla: saatu äidinrakkaus, hyvän koti, oikeaan ohjattu kasvatus ja hyvät geenit, joihin kukaan itse ei ole vaikuttanut. Nuorena pappina yritin saarnata ilman lakia, pelkästään armoa ja anteeksiantamusta. Kun tulin jumalanpalveluksen jälkeen sakastiin, koin henkistä krapulaa. Jotain puuttui! Olinko lyönyt laimin kutsumukseni? Niin syvälle mieleeni toiset olivat matkan varrella iskostaneet lain vaatimuksen: pitää olla; ei saa olla! Taisipa siinä joku seurakuntalainenkin tulla kysymäänkin, mitenkäs nyt näin, kun viime kerralla oli toisin? Joku alkoikin haukkua, että saimmepa kuulla ”halpaa armoa” pastorin suusta! Jeesus neuvoi kulkemaan lavealta tieltä kapealle tielle, joka veisi taivaaseen. Mutta miksi sekin tulkitaan moralistisesti? Ei taivaaseen mennä moralistisesti vaan Jeesuksen seurassa, hänen kanssaan, hänen matkassaan - ilman mitään meidän ansioitamme. Jokapäiväinen aherrus on uskon päällä tallaamista. Minä en kanna uskoa vaan usko kantaa minua: antaa järkeä elämään, ohjaa, neuvoo, tuo evankeliumin iloa ja uskon mukaan taivaassa tavataan! Ne on aika suuria rakkauden lahjoja uskottavaksi näinäkin aikoina ja ajatellen sitä lyhyttä aikaa, minkä ihminen tallaa maan kamaraa. Minä en puolusta Jumalaa vaan hän puolustaa; minä en kanna vaan hän kantaa; minä en kuljeta Henkeä vaan hän kuljettaa; jne. Usko ei alista ihmistä vaan korottaa hänen sielunsa ja henkensä kiittämään ja katsomaan ylöspäin, mistä tulee apu. Uskominen teki Paavalista ”täysi-ikäisen”, kuten hän kuvaa omaa uskontaisteluaan: itseluottamus kasvoi, kun häntä ruoskittiin; hän sai voimaa ylhäältä kohdatessaan vastustusta; ”Kristuksen tuntemisen rinnalla kaikki muu oli roskaa”. Laista vapaa evankeliumi oli iloinen asia uskottavaksi. Ja on kaikkina aikoina!