EI HAUDAN TAKANA VAAN TÄÄLLÄ ”Niin Jeesus sanoi: ”Tänään pelastus on tullut tälle huoneelle…..”” LK 19 Korvaani särähtää joka kerta, kun kuulen Jumalan mielipiteenä todisteluja ihmiselämän lopullisesta kurjuudesta. Vielä pahemmaksi Jumala-todistelu tulee, kun kurjuus peitetään ”taivas-ihanuudella”, joka odottaa ala-arvoisen maallisen vaellukseen jälkeen valittuja. Raamatussahan lukee, että Luoja teki kaiken paratiisimaisen kauniiksi ja hyväksi. Ihmiset ovat tottuneet kuulemaan maailmaa kieltäviä mielipiteitä elämän kurjuudesta ja tarkoituksettomuudesta. Koska monetkin kurjasti voivat hakeutuvat sanan kuuloon ja tapaavat siellä kaltaisiaan, syntyy helposti vaikutelma, että samanlainen kokeminen olisi jotenkin laajempaakin. Sanankuulemis-tilanne synnyttää tuollaista yhteistä näkemystä, kun useinkin samanmieliset ovat koolla omassa telttamajassaan. Sanankuulijat eivät osaa kritisoida omia puhujiaan mutta vieraille ollaan ankaria. Jumalan mielipide on tietenkin ratkaiseva, mutta kuka sen loppujen lopuksi ja alkujen aluksi tietää ja voi välittää toisille? Raamatun mukaan Jumala asetti ihmisen, aadamin ja eevan, alku-ihmisen, perusihmisen ja hänen ihmisyytensä tämän maailman keskelle viljelemään elämää ja suojelemaan luomistyötään. Alussa kaikki oli kaunista ja hyvää, kunnes ihminen pilasi. Jumalan maailma on lopullisen hyvä. Teologiassa kehitellään ajatusta creatio continua eli jatkuva luominen. Syntiin eli syntisyyteen meissä lankeamisen seuraukset näkyvät: mieli kasvaa hitaasti jos ollenkaan hyviin ratkaisuihin; elämänpakko on kuluttavaa; käytämme aikamme, rahamme ja voimamme itsekkäästi elämälle kielteiseen. Vastuu jäi luomisen jälkeen ihmiselle itselleen. Monet uskovaiset antavat vastuun Jumalalle. Maailman- kielteisyys ja maailmasta pako oman ryhmän ajatteluun pois realiteeteista on kirkon historiassa tuttu ilmiö kirkon ensimmäisistä vuosisadoista alkaen. Silloin ihmisen oma vastuu siirretään pois itsestä, esim. Jumalalle, jolloin rikotaan taas kerran luomiskertomuksen ideaa.