Olen joskus ollut tyhjää taulua tyhjempi. Olen ollut muutakin. Nytkin jotakin. Mutta sen tajuaa tyhmempikin, ja vain ihminen. Rutinoidumme jokapäiväisyyteen. Uskomme jumaliin ja käskyvaltaan. Otamme perinteen valmiina, elämme kuten muutkin ja ajatteluunkin tuo tottumus tunkeutuu, tajuntaan – mutta aivan liian yksipuolisena, siis liian valmiina. Nukumme elämämme silmät auki. Meillä on enemmän mahdollisuuksia kuin meille sanotaan. Herätkää, nukkuvat. Nähkäämme itsemme. Silmät jo auki. Etsimään mahdollisuuksia, sanomaan, ajattelemaan ja pettymään. Onni ei ole kuvitelmissa, eikä se ole missään otettavissa. On vain tapahtumia, olentoja ja suhteita. On toteutumia, ajatuslentoja ja onnen puolesta kauniita puheita. Nähkää totuus. Mutta mikä se on? Menkää kadulle. Mutta miksi? Huomaa: synnyin - ihmiseksi. Olen aistiva olento maailmassa. Olen ja aistin siis. Monesta asiasta välitän viis – kaikesta siitä, mitä en voi saavuttaa, mikä on kuin kaukaa kuuluva poljento tai kuulumaton helistin – yhtä tyhjän kanssa. Voisin tietysti kenenkään estämättä alkaa kuvitella ajatella siis kestämättä. Olen vapaa. En ole kukaan ja olen joku. Saan ajatella näin. Mutta jos ryhdyn tekemään, pyrkiä olemaan estämättä jotain – en ole vapaa – vaan säännön periaate tulee mukaan ja koettelee. Järki ei luista mutta ei luista aina toimintakaan. Kuvaan maailmaa, jos puhun oikein. Mutta mitäpä tuosta, ei kukaan ja lupultakaan voi kuin elää, ei kuvata. Suunnittelen, vihoittelen. En ole kuitenkaan ilkeä. Annan vain prosessien tapahtua: olen selkeä.