KATSON RUUMISTA 8.1.80 Siin lepäät ihminen, raukea levollinen. Taistosi tauonnut, myrskysi mennyt. Rauhaisa unesi, onnesi. Me tässä kysymässä, jäähyväisissä, etsimme elämää. Loppunut, sinun tauonnut matkasi mainen rauennut. Sinäkin teit aikoinaan samaa kuin me alla taivaan yrittäen nahdä taivaan. Silmäsi kiinni, sydämesi sammunut. Mutt me pidämme kiinni, mit matkasta auennut. Minä itsekäs ihminen itselleni muistelen. Mutt pakko se on: tyytyä elämään, kohtaloon, ihmisen toivoon. Sana saneltiin luonnon kirjasta, laki vannottiin ja kaikille vakuuteltiin.