HAUDALLA 8.1.80 Haudalla risti, hopeinen, hopeinen kumpu, näet, turpeinen. Takana kasvaa kuusi, kivi kuin uusi. Vielä kukkalaitteet, kukat kuivuneet. Näet haudalla, aivan uudella tavalla. Tuolla puinen risti. Eli vain tuokion, menetti ihmisten huomion. Kynttilän valot loistaa, viestiä rakkauden, toistavat mennyttä, muistavat surua, ikävyyttä. Hautausmaa, ikävyyden maa. Täyttyykö se koskaan, loppuuko se milloinkaan? Mikä on palkka ihmisen, kuolevaisen? Kulkevat haamut täällä pimeällä säällä, poistuvat auringon nousuun ja uuden alkuun. Niin on ihminen varjo vain, ain.