Elämme yhdessä maailmassa jokainen erilaisessa. Olen kuin autio saari keskellä merta. Kaikki ympärilläni on paljon, ei kuitenkaan mitään. Olen puu. Huojun hiljaa, taivun tuulessa. Kuiskin kuuselle, katisen katajalle. 317. Olen koivu, arvopuu, jalopuu. Hyväksyn sen. Olen yksin, onneton. Joskus kaksin, onneton. Ei sille voi mitään. Istun metsässä hiljaa, kivi alla, kädessä keppi. Minulla on harmaa parta ja kuluneet vaatteet. Minä mietin eloni kevättä, nuoruuden nousua, auringon täyteyttä. Nyt se on mennyttä. Se on ollutta. Minä olen yhä ja itken. Itken sitä, etten saanut elää. Ulkopuolella avaran taivaan.