22.12.75 Olet kassalla – asialla maksat laskut – annat rahaa tyhjät taskut – käännät nurin lompakko takataskussa – on pakko ja neiti kuullut on kuin kaskut/ Murjotat. Olet hiljaa ulospäin. Hyökkäät vihollista vastaan. Meluat ulospäin. Päin ja päin – mutta aina vihollista vastaan – itseäsikin./ Minä, sinä, hän, me, te, he. Tämä tuo, se: nyt jo turpa kiinni./ Käsi tekee monenlaista, sellaista ja tällaista _ yleensä aina tilanteen mukaan. Mutta tietääkö kukaan – lopultakaan käden sellaista…/ ”Meri on suuri” kirjoitin kerran oppikoulun alaluokilla. Tuli punaista alle. Mutta onko meri aina suuri? – jäin miettimään – taas kerran tutkistelemaan./ Niin monta kertaa olen ajatellut elämää, mutta eikö elämä ole muuta jotain? Olen itse elämää, luontoa, lihaa, verta ja luuta. Muttaolen niin paljon enemmänkin, siksi useammin tuntuu, ettei luonto ole…/ ”Elän”, sanon ja ajattelen. ”Mitä se on”, kysyy tiede? Olen yksinkertainen, tutkimus on monikertainen ja -säikeinen. ”Elän” muuttuu pian toiseksi erilaiseksi symboliksi – olemisen sijaan./ Olen maailmassa. Eksistoin. Olen olemassa. Ahdistun. Pelkään. Vapisen. Olen kahlittu, kahleissa, - sulkeistettu ja eristynyt./ Erakko on yksin metsässä. Siellä hän häärää – tekoi- neen ja ajatuksineen, hän ja hänen ajatuksensa – yksin aja- tuksineen. Ulkomaailma on ajatyuksissa – mukana, mutta onko toverina – muuten kuin mielikuvituksessa.