JEESUS-KERTOMUKSEN MATKASSA Diakoniapapin tuhansilla kotikäynneillä srk:n matalissa mummonmökeissä sain tuntumaa kristinuskoon käytännön eli kansan tasolla. Vaikka nyt ex-pappina olen hankkinut lisää ”kirja-viisautta”, parhaat opettajani löytyvät täällä Pohjois-Karjalassa salokylien pikkumökeistä! Siellä eletään vielä keskiaikaa ja ”taivaan asiat” koetaan todeksi kansakoulun, pyhäkoulun, kinkerien ja lapsuuden uskonnollisten elämysten saattelemana. Lapsuudessa koettu ja todeksi eletty kokemus yhdessä kotiväen ja kotikylän kanssa on kantava voima koko elämäksi. Pappikaan ei voi kuin ihailla ja ihmetellä sitä yksinkertaista, persoonallista ja aitoa elämystä! Nyt myöhemmin nuo yhteiset muistot rikastuttavat elämääni ja niiden kautta mökin mummo tuo uskollaan valoa omaan olemassaolooni. Lähes kaikki heistä ovat jo kuolleet mutta heidän henkensä elää niille, jotka oppivat heitä tarkemmin tuntemaan ja saivat yhdessä laulaa ”taivaan lauluja”. Miten paljon sanaan Jeesus sisältyykään! Omalla kohdallani alan vähitellen ymmärtää ”uskovaisia” ja jollakin tavalla hengessäni päästä sisään heidän henkensä tapahtumaan. Itselläni ei ollut laajempaa ”hengellistä kotia” kuin lapsuuden tapakristillinen, jossa uskottiin Jumalaan ja häntä kunnioitettiin faktana ankaralla rakkaudella. Kaikki ei sopinut minun tyyliini silloin eikä vielä 30-vuotisessa työssäni. Minun oli jatkuvasti ikään kuin pakko ottaa itse selvää ja kertoa sitten toisille. Koska olin etsinnässäni pappina melko yksin ilman laajempaa yhteisöä, minut määriteltiin sooloilijaksi, ”omieni mieltymysteni” esittäjäksi. Vaikka omassa mielessäni kuljin rehellisyyden tietä uskoni mukaan, se ei toiminut toisinajattelevien mielestä. Kotikäynneillä en kokenut ongelmia. Kohtasimme toisemme yksinkertaisesti, yllättäin, aikaa varaamatta: Opimme tuntemaan toisemme ja uskon Jeesus oli kokemuksessa läsnä. Se on aivan ihmeellinen asia! Itse tiedän, että tarkoittamamme Jeesus on myös kaukana historiassa 2000 v:n päässä. Hän kävi kalassa Gennesaretin järvellä, jutteli lampurien kanssa maalaistalossa ja ihaili vertauksissaan kedon kukkia - yksinkertaisesti, kansanomaisesti, jännittämättä, tuoden kertomusten kautta rakkaille kuulijoilleen sanomaa Jumalalta. Ystävät ymmärsivät hänen puhettaan, koska he rakkauden sävelessä kokivat Jumalan puhuttelun. Tänä päivänä, 2000 vuotta myöhemmin, jotkut teologian maineikkaat tutkijat sanovat, että Jeesusta ei ole koskaan ollut vaan hän on myytti, epätosi kertomus. Mökin mummo ei tiedä kristinuskon syntyolosuhteista eikä kehityskulusta mitään mutta hän ei edes kaipaa sellaista ”pään tietoa”! Nyt minäkin alan tajuta sen, että taitavinkaan Raamatun selittäjä, vaikka hän tutkisi Raamattua yötä päivää, ei pääse sen pidemmälle kuin uskoon kasvanut köyhä, kansanomainen ihminen. Omassa totuuden etsinnässäni minua kiinnosti tietää ja ymmärtää mutta kuulijani kaipasivat muuta: Olisi luullut, että Jeesuksesta tietäminen olisi hänen puolellaan! Kun perimätietoa Jeesuksesta ja hänen yksinkertaista evankeliumiaan levitettiin 2000 vuotta sitten ”kaikkeen maailmaan”, talletettiin Kirjoihin ja käytettiin kirkossa läpi vanhan ajan, keskiajan, aina tänne meille asti, kysymys oli siitä, että ihmiset uskoivat: Kirkko on syntynyt Jeesukseen uskovien kokemuksista, joissa hän on ylösnoussut Kristus. Kirkko on uskomisen perintöä, jota uskovat siirtävät eteenpäin! Alusta asti se jakaa ihmiset uskoviin ja muihin! Kirkon historiasta voidaan löytää rajuja ylilyöntejä, mutta mökin yksinäinen mummo sairaana, kuluneena, kivuissaan, kertoo meille pelastavaa sanomaa yksinkertaisesti ja elää siitä. Lähetystyö on sitä, että sinun uskosi tekee sinun elämäsi merkitykselliseksi. Kun se ihme tapahtuu, sinä mietit, miten voit saada lähimmäisesi kokemaan elämänsä merkitykselliseksi. Jorma Luostarinen