YKS RYSÄYS VAAN! Mieleeni tulee 4 tapausta: presidentinvaalit juuri nyt, papin kotikäyntityössä ystäviksi tulleiden hautajaiset viikon sisällä, Arvo-metsurin kanssa käyty keskustelu 25 vuotta sitten ja ”läheltä piti”- hengenlähtöni pari päivää sitten. Teen nyt omaa elämääni merkitykselliseksi, jotta lukija ehkä voisi tehdä omaa elämäänsä merkitykselliseksi. Presidentinvaalit näen demokratian tapahtumana, jossa ”kuningas on kuluttanut parhaat voimansa ja uuden vuoro on astua hänen valtaistuimelleen”, lainatakseni kulttuuriantropologiaa. Ilmassa on siis uuden ajan henkeä, toivoa ja odotusta, ja jokaisella on mahdollisuus viivan vedolla purkaa entistä ja suunnata tulevaa: On siis muutoksen aika, ”kynnystilanne”, jossa ollaan vielä entisessä mutta haaveillaan uudesta. Kun katsoin ystävieni kasvoja vielä kerran arkussa kirkkosalissa, oli jäähyväisten ja muutoksen aika tullut elämän molemmin puolin. Se pysäytti. Miten muutos ja sen kokeminen voikaan olla rajun merkityksellinen! Kuljemme joka päivä Kuusjärven hautausmaan läpi tai ohi lenkillämme. Tänään jokainen voi nähdä sen valtavan muutoksen, mikä on tapahtunut 300 metrin hautausmaalla autotien vieressä: Kaikki lähes metrinpaksuiset ja 30 metriä korkeat koivut on kaadettu! Mikä maisemallinen muutos! Nyt ne eivät kaadu enää hautakivien päälle. Aina kulkiessani tulee mieleen ystäväni Arvo-metsuri. Hautajaisia pitäessäni hautausmaalla viimeksi 18 vuotta sitten hän jengeineen oli usein mittaamassa puiden kuntoa esim. ottamalla näyteporalla näytteitä rungon sisältä. Srk:n päättäjät olivat tiedostaneet lahojen puiden vaarat materiaalisesti ja haudoilla vierailevien kannalta. Siinä istuimme vanhan kannon nenässä, tarinaa riitti ja tupakkaa paloi. Arvo ”vaahtosi” minulle, että heitä ” ei uskota vaan antavat tunnelmapuidensa törröttää”. Kun kiertelin työssäni ihmisten kodeissa, opin ymmärtämään mummojen tarinoista, että puilla oli tunnearvoa, koska viime sotienaikainen legendaarinen ”Juuso-Matti -rovasti oli istuttanut ne”. Vanhukset silloisina nuorina olivat käyneet rovasti-auktoriteetin rippikoulun Kuusjärven pitäjässä ja siirsivät kaikkea häneen liittyvää suullista perinnettä eteenpäin. Jos rovasti oli tehnyt jotain, oli sillä painoarvoa hyvässä ja pahassa kaikille, jotka hänet tunsivat! Arvo-metsuri kertoi 25 sitten tarinaa siitä, miten srk:n päättäjät olivat hänen puunkaato-esitykseensä suhtautuneet. Siinä oli juuri samaa tunteisiin perustuvaa vastustusta, että puita ei kaadeta, ja mitä museovirasto ja srk ajattelee! Rovastin ja hänen aikakautensa muisto oli niin voimakas. Arvo oli todella tuohtunut ja paasasi sitä papilleen, kenellepä muulle! Tarvittiin 25 vuotta, ennen kuin Arvoa arvostettiin ja oltiin valmiit muutokseen. Arvo itse on ollut hautausmaan mullissa jo 15 vuotta. Olen tässä vielä muistellut toisia, kunnes sain pari päivää sitten kokea ko. hautausmaan lenkillämme aamun pimeydessä pysäytyksen. Kirkkopolku-nimisellä tiellä oli pieni lappu telineessä, jossa luki varoitus koneellisesta savotoinnista. Taskulampun valossa oli vaikea sitä nähdä, kun tuhannet ledit loistivat metsäkoneista kaadettavan metsän sisältä. Jatkoimme matkaa. Kävi valtava ”yks rysäys” pilkkopimeässä 3 metrin päässä: 25-metrinen ikikoivu oli kaatunut minuun päin ja latvaoksat värisivät lumessa! Sillä oli tilaa kaatua 360 astetta eri suuntaan, mutta se kaatui suuntaansa juuri sillä hetkellä, kun me kuljimme kirkkopolkua! Vaalien aikaan kansa odottaa muutosta; läheisen arkun äärellä muutos on totta; Arvo-metsurin muutoksen toive on toteutunut pitkällä viiveellä ja minä sain kokea, miten yllättäin muutos voi tulla. Kun vielä sain aikaa, yritän edetä niin, että olisin merkityksellinen itselleni ja sitä kautta toisille Jorma Luostarinen