ISRAELIN SOTA Miljoonat ihmiset seuraavat vakavuudella Israelin ja lähivaltioiden kriisiä: Omat tunteet pullahtavat esiin; selitellään tapahtumia poliittisesti ja uskonnollisesti; ollaan huolestuneita paikallisten ihmisten kärsimyksistä, oman maan talouden järkkymisestä ja sen vaikutuksesta arkielämään täällä kaukana sotarintamilta. Yleistunne lienee tavallisella ihmisellä: On totuttu elämään omien sotien katkerissa muistoissa ja seuraamaan avuttomana maailman tilannetta mahdollisen ydinsodan ja muiden pelotteiden varjossa. Katsoessaan sotanäyttämöitä tavallinen ihminen yrittää löytää tarkoitusta ja syytä maailman myllerrykseen. Asioita korjaavia ratkaisuja kun ei löydy: Ne vaan tapahtuvat eikä kukaan arvaa, mitä seuraavana päivänä uutisoidaan. Entisenä pappina luen mielenkiinnolla vanhoja 1970-luvun kurssikirjoja Israelin kansan historiasta ja nykyaikana kirjoitettuja Raamatun selitysoppeja, jotka perustuvat Lähi-Idän arkeologiseen ja muuhun tutkimukseen uusine menetelmineen. Vanhaa Testamenttia pidetään tutkimuksessa hyvänä ja luotettavana historiallisen tiedon lähteenä. Käy ilmi, että nyky-Israelin alueella on sodittu ainakin 4000 vuotta. Sen jälkeen kun Aabraham koki saaneensa kutsun lähteä Assyriasta Palestiinan suuntaan, saivat hänen jälkeläisensä kokea suunnattoman raskaita hetkiä omassa maassaan valloittajavaltioiden taholta. Ensin assyrialaiset, sitten babylonialaiset, persialaiset, kreikkalaiset, egyptiläiset, syyrialaiset, roomalaiset historiallisen Jeesuksen ja Uuden Testamentin syntymisen aikaan. Voimme vaan kuvitella täällä kaukana ajallisesti ja paikallisesti kokonaan erilaisessa kulttuurissa ja olosuhteissa, mitä silloiset ihmiset haaveineen ja unelmineen kokivat, kun heitä vietiin vieraisiin maihin, kohdeltiin huonosti sotasaaliina, temppeli tuhottiin ja vieraita kulttuuriaineksia ujutettiin kotimaassa kaikille elämän alueille. Ihmisten tuntema ahdistus oli siihen aikaan aivan samanlaista ihmisen ahdistusta kuin tänään Israelissa ja sen lähialueilla. Vielä joku vuosikymmen sitten länsimaista ihmistä selitettiin tieteellisesti kahdesta näkökulmista: Ihmisen hengenpuoli rakentuu sukulinjan määräämistä perintötekijöistä ja elinympäristön aiheuttamista kokemuksista. Nykyajan kokeellisissa geenitutkimuksissa on osoitettu, että lähes kaikki, mitä ennen pidettiin psyykeen sisältyvänä opittuna aineksena, onkin geneettistä, kriisikokemuksen toistuttua yhä uudelleen. Siksi voimme vaan kuvitella miten valtava voimatekijä, hyvässä ja pahassa, ovat ne Israelin kansan ja naapurimaiden kokemat 4000 vuoden ajan sotien kriisit, jos ja kun ne ovat jännitteinä ihmis-psyyken geeneissä! Meillä täällä kotomailla jotkut suvut muistavat tänäänkin vahvoin tuntein Pikkuvihaa ja Isovihaa 300 vuotta sitten ja melko kaikilla suomalaisilla on psyykessään taju viime sodissamme koetuista vääryyksistä. Sen inhimillisen ahdistuksen voimme empaattisesti ymmärtää ajasta aikaan, mutta se on vielä lyhyen ajan kriisi verrattuna Lähi-Idän ihmisten kokemuksiin. Jorma Luostarinen

PAPISTA EKSÄKSI – JEESUKSESTA JESHUAAN tarkoittaa sitä muutosta, jonka koin 30-vuotisella papin urallani seurakuntatyössä. Jo nuoruudesta alkaen halusin tulla papiksi ja iloitsin sen toteutumisesta. Kirkkoneuvosto, -valtuusto ja seurakuntalaiset tekivät minusta 15 suurempaa kantelua tuomiokapituliin, joka antoi karkoittavia huomautuksia, varoituksia ja pidätti virasta määrä-aikaisesti, kunnes lopullisesti menetin kappalaisen viran ja pappisviran eli pappina olemisen oikeudet. Silloin papiksi vihkiminen ja sen saamiseksi käytetty raha, aika, opiskelu, vaiva ja ponnistus siis nollautui. Syytteenä oli ”kirkon tunnustuksen vastaisuus”. Monivaiheisella matkalla sain kohdata kymmeniä tuhansia ihmisiä, istua kotikäynneillä varsinaisen työn lisäksi heidän kodeissaan 16000 kertaa. Papin työtä tehdessäni kantelut olivat 25 vuoden ajan päällä, kolmekin yhtä aikaa. Jopa 3-4 vuotta odottelin juttujen päätöksiä korkeimmasta oikeudesta, johon olin valittanut puolustuksessani. Sillä työläällä matkalla lisäopintojen ja kokemuksen kasvaessa opin ymmärtämään, että Raamatun nimi Jeesus tarkoittaa alunperin juutalaista Galilean Jeshuaa antiikin ajan Palestiinassa. Hänen juutalainen muistonsa hämärtyi lähetystyön tuloksena pakanoiden ( = ei-juutalaisten ) hellenistiseen kirkkoon ja kristinuskoon pysyvästi jo varhain UT:n ja kirkon perinteen juutalaisvihassa ja korvausteologiassa. Kun vuosien varrella siirryin pakon edessä vaihe vaiheelta pois työasemastani, papista eksäksi, maallikoksi jälleen, siirryin uskossani pakanoiden kirkon Jeesuksesta UT:n juutalaiseen Jeshuaan, joka ainoastaan voi olla UT:n kreikankielellä sanottu inkarnoitunut Jumala ja Kristus. Häneen perustuu uskoni tänään ja se on iloni. Sillä näyttämöllä Raamatun sana Jumala tarkoittaa lähinnä VT:n Jahvea. Blogit koostuvat kahdesta jaksosta: v:sta 2002 alkaen ja v:sta 2022 alkaen. Jorma Luostarinen

OIKEA KRISTINUSKO JA SYKSYN LEHDET Luin viikko sitten kirkkohist. prof. Kaarlo Arffmanin uusimman kirjan Mistä tiedämme mitä on oikea kristinusko? Sen herättämät vaikutelmat antoivat potkua syventyä katsomaan Aki Kaurismäen uusinta elokuvaa Syksyn lehdet. Nuo hyvin erilaiset tuotteet sulautuivat ikääntyneen entisen papin mielessäni ja luova ajattelu lähti käyntiin. Arffmanin kirjassa on selkeästi esitetty kristinuskon alkuvuosisatojen opillinen teologinen työ alkuseurakunnasta, Paavalista ja muista UT:n kirjoittajista alkaen. Vaikka teologi- sessa 50 vuotta sitten nuo asiat tentittiin moneen kertaan, vasta nyt tajuan sen, miten valtava prosessi tuo vuosisatainen keskustelu-, väittely- ja kädenvääntötyö oikean uskon puolesta on ollut. Jeesuksen yksinkertainen evankeliumi ja taivaallisen pelastavat sanat kuolevaisille, syyllisille, köyhille, sairaille, sorretuille muuttuivat Rooman keisarin muokkauksessa vähitellen teoreettisiksi käsitteiksi; uusia oppeja tuli mukaan, ja olosuhteitten pakosta pullikoiva vainottu kirkko alkoi institutionaalistua, virallistua, pakolla sopeutua Rooman keisarin hallintoon ja vallitsevaan hellenistiseen kulttuuriin. Kaurismäen elokuva kertoo kahdesta kurjuuden kuninkaasta, jotka aluksi kumpikin yksinään taistelevat elämänoikeudestaan syksyn sateisessa Helsingissä. Monen kommelluksen kautta he löytävät toisensa, toisen ihmisen, heidän lahjoittamansa rakkauden, ja silloin heidän koiransakin saa heidän, kuolemasta pelastuneitten kanssa, uuden elämän. Katsoin elokuvaa siitä näkökulmasta, että Kaurismäellä on ollut mielessään hyvyyden ja rakkauden idea ja kokemus. Hän näyttää katsojalle miten suuria asioita ja muutoksia se saa aikaan kaikesta vastustuksesta huolimatta. Katsojan on helppo lähteä elokuvan juoneen mukaan, löytää samanlaisia kommelluksia omasta elämästään ja kulkea näytelmän ihmisten kanssa elämäntietä eteenpäin. Sama idea toimii kristinuskossa. Juutalaisen Jeesus Galilealaisen aikaan Palestiinassa 2000 vuotta sitten saman tien kulkijat matkasivat eteenpäin hänen avullaan, hänen kanssaan, uskossa häneen: Hänellä oli elämän sanat! Hän puhui ihmis-sydämeen yksinkertaisesti, suoraan, rakkauden täyteydellä, ja siksi hänen lähellään ihmiset näkivät taivaankin auenneena: Syyllinen kuolevainen ihminen koki pelastuksen, uuden elämän. Tulkitsen niin, että Arffman ei suoraan sano mitä on oikea kristinusko, mutta Kaurismäki näyttää sen. Jorma Luostarinen Outokumpu