OIKEA KRISTINUSKO JA SYKSYN LEHDET Luin viikko sitten kirkkohist. prof. Kaarlo Arffmanin uusimman kirjan Mistä tiedämme mitä on oikea kristinusko? Sen herättämät vaikutelmat antoivat potkua syventyä katsomaan Aki Kaurismäen uusinta elokuvaa Syksyn lehdet. Nuo hyvin erilaiset tuotteet sulautuivat ikääntyneen entisen papin mielessäni ja luova ajattelu lähti käyntiin. Arffmanin kirjassa on selkeästi esitetty kristinuskon alkuvuosisatojen opillinen teologinen työ alkuseurakunnasta, Paavalista ja muista UT:n kirjoittajista alkaen. Vaikka teologi- sessa 50 vuotta sitten nuo asiat tentittiin moneen kertaan, vasta nyt tajuan sen, miten valtava prosessi tuo vuosisatainen keskustelu-, väittely- ja kädenvääntötyö oikean uskon puolesta on ollut. Jeesuksen yksinkertainen evankeliumi ja taivaallisen pelastavat sanat kuolevaisille, syyllisille, köyhille, sairaille, sorretuille muuttuivat Rooman keisarin muokkauksessa vähitellen teoreettisiksi käsitteiksi; uusia oppeja tuli mukaan, ja olosuhteitten pakosta pullikoiva vainottu kirkko alkoi institutionaalistua, virallistua, pakolla sopeutua Rooman keisarin hallintoon ja vallitsevaan hellenistiseen kulttuuriin. Kaurismäen elokuva kertoo kahdesta kurjuuden kuninkaasta, jotka aluksi kumpikin yksinään taistelevat elämänoikeudestaan syksyn sateisessa Helsingissä. Monen kommelluksen kautta he löytävät toisensa, toisen ihmisen, heidän lahjoittamansa rakkauden, ja silloin heidän koiransakin saa heidän, kuolemasta pelastuneitten kanssa, uuden elämän. Katsoin elokuvaa siitä näkökulmasta, että Kaurismäellä on ollut mielessään hyvyyden ja rakkauden idea ja kokemus. Hän näyttää katsojalle miten suuria asioita ja muutoksia se saa aikaan kaikesta vastustuksesta huolimatta. Katsojan on helppo lähteä elokuvan juoneen mukaan, löytää samanlaisia kommelluksia omasta elämästään ja kulkea näytelmän ihmisten kanssa elämäntietä eteenpäin. Sama idea toimii kristinuskossa. Juutalaisen Jeesus Galilealaisen aikaan Palestiinassa 2000 vuotta sitten saman tien kulkijat matkasivat eteenpäin hänen avullaan, hänen kanssaan, uskossa häneen: Hänellä oli elämän sanat! Hän puhui ihmis-sydämeen yksinkertaisesti, suoraan, rakkauden täyteydellä, ja siksi hänen lähellään ihmiset näkivät taivaankin auenneena: Syyllinen kuolevainen ihminen koki pelastuksen, uuden elämän. Tulkitsen niin, että Arffman ei suoraan sano mitä on oikea kristinusko, mutta Kaurismäki näyttää sen. Jorma Luostarinen Outokumpu