PAPPI MÄNNÖÖ KOTTIISA

Niin määritteli tuomiokapitulin ” hyvä pappi” kotikäyntityön, kun minä tulin piispan kuulusteluista Kuopiossa ja kävelimme parkkipaikalle. ”Oikea pappi” ei virkamiehenä, vaikka koulutti ja konsultoi kirkon työntekijöitä, ymmärtänyt, että diakoniasta vastaava pappi voi oikeasti tehdä diakoniaa (palvelu). Hän ”mäni kottiisa” hyvällä omallatunnolla kiiltonahkakengissään ja nappi kaulassa.

Okun srk:n rähinöissä minun oli pakko mennä itseeni tuhlaajapoikana ja tajuttava, että minun on edistettävä tilannettani, jos mieli pitää työpaikka ja saada toimeentulo perheelle: Oli mentävä mataliin majoihin ihmisten luo! Kun toiset, ”uskovaiset”, kirkkoneuvosto, kirkkovaltuusto sorvasivat kanteluita, minä jo istuin sillä aikaa mökin mummon luona. Käytin aikani ja voimani ihmisten hyväksi, luottaen, ”että hyvälle miehelle ei käy huonosti”. Pihamme aidan takaa kulki kaivoksen teknikko vuosien aikana toistaen aina samaa jankutusta, sanoen huumorilla: ”Vieläkö uskot, että hyvälle miehelle ei käy huonosti?. Hän sai aina saman vastauksen: ”Uskon.” Minulle se merkitsi sitä, että, koska minä olen pappi, minun on pysyttävä itselleni rehellisenä sydämessäni ”uskossa” coram deo eli Jumalan edessä; syntisenä kuolevaisena toisten ihmisten seassa on yritettävä pyrkiä oikeaan ”iha ite”, ”omalla kohalla”, kuten Jope-kaima sanoo. Pappina minun piti omassa vajavaisuudessa” etsiä apua ylhäältä”, täydellisestä oikeusistuimesta, jonka ”edessä kaikkien polvien on notkistuttava”.

Se on ”my way”. Jokaisella meistä täällä on oma tie ja tarkoitus, vaikka usein emme näe mitään. Kun ”uskovaiset” rökittävät sinua raittiussaarnoillaan ja tekopyhät armottomat ihmiset purevat sinua, mene tuhlaajapoikana itseesi. Kuuntele, sanooko Jumala ”tuon pirun” kautta jotain juuri sinulle, ”iha ite”. Onko aihetta? Sitten menet ”Isäsi taivaassa” eteen, kammiossasi, uudelleen ja uudelleen, 10 vuotta - elämäsi loppuun asti. Ja lupauksen mukaan” Isä” ottaa sinut ”leppeästi” vastaan. Lutherin kuva srk:sta ”Jumalan ja Saatanan sotakenttänä” sopii meillekin, mutta me emme näe sitä kumpi milloinkin toimii.

Minua matkani maisemat ovat avartaneet. Nyt maallikkona olen iloinen, kun sain tulla papiksi. 10-vuotiaan ahdistuneen pikkupojan halu toteutui, kun minut siunattiin pappisvirkaan Kuopion tuomiokirkossa. Tänään kiitän Jumalaa, ettei minun tarvitse enää olla kellekään pappi eikä kerjätä valtion laitoksen kovaa leipää.

Kun menin Tyynen ”matalaan majaan”, tiesin jo ovella vieväni omassa hengessäni kaiken” paskan”, minkä olin kokenut, toisen taloon. Mutta minä yritin tehdä itsessäni töitä terapian ja työnohjauksen kautta, satsaten tuhansia markkoja ja tuhansia tunteja, etten rasittaisi omilla vaikeuksilla toisia ihmisiä. Okun - Pjärven ”hyvän papin” asema on aivan sama. Srk:lainen ei pysty kuvittelemaan ”missä helvetissä” ja ristiriidoissa sydämessään ”pappi-piru” saattaa elää pappina, kun hän alttarilta tervehtii srk:aa. Hän itse ei saa pätkänkään tukea srk:hallinnolta!. Kapitulin huru-ukkokin ”männöö kottiisa.”

Papin diakoninen kotikäyntityö on huomaamatonta arkista yhdessäoloa ”Kristuksessa”, ”uskossa” ihmisten kanssa matalissa majoissa; annetaan ihmiselle aikaa hänen asioissaan; ei kiiltonahkakenkiä, ei mustaa panssaria päällä, ei valkoista nappia kaulassa. Kyllä mökin mummolla riittää näkö tuntea tulija. Esimerkki kertoo enemmän kuin piispan laitoskirkon ruhtinaitten 1000 luritusta. Koska minua ”srk ei halunnut”, minä halusin jo aamulla mennä seurakuntalaisen luo. Jos hautajaiset oli klo 10, minä olin käynyt jo pari kotikäyntiä sitä ennen. Niin kertyi 16000 käyntiä 25 v:ssa. Kun saattoväki jäi Kuusjärven hautausmaalle vielä itkemään kuollutta, läksin sillä välin kiiruusti Ullalle Väinön kotiin” kahveelle ja juttelee”. Kun Nurmen Ami ja saattoväki ajoivat talon ohi kohti Okun keskustaa muistotilaisuuteen, huomasin sen ikkunasta. Suuntana siis minulla Okun kirkon alakerta ja muistotilaisuus! Hautajaisten jälkeen passasin sen päivän kotikäynnit siihen aikatauluun, jonka khra oli määrännyt työnjaossaan. Siten minun kotikäyntini ei ”häirinnyt srk:n oikeaa työtä”. Niin kuin piispa Jukka Malmivaara sanoi ”hedelmällistä srk:työtä”. Kotikäyntityö alkoi siis siitä, ”että srk ei halunnut minua papikseen”. Täällä elämässä toinen ”männöö kottiisa” ja toinen ”ei tiijjä mäniskö minnekkää”. Tasapeli.

Jorma Luostarinen