EI PAIKALLAAN VAAN LIIKKEELLE ”Kaitkaa teille uskottua laumaa, ei pakosta,…vaan Jumalan tahdon mukaan,… sydämen halusta, ei herroina halliten,….vaan ollen laumalle esikuvia,…..” PT 5 UT:n usko toteutuu, kun elämme tätä hetkeä täysillä, luotamme itseemme Jumalalta saamamme avun avulla ja mukaisesti. Jos koemme epävarmuutta, vaikeuksia, heikkoutta matkallamme, huudamme tavallamme Herraa avuksi. Kiitämme lakkaamatta, yritämme rakastaa lähimmäisiämme. Pyrimme UT:n dikaiosyneen, vanhurskauteen eli oikeudenmukaisuuteen kukin kohdallaan siten kuin se on mahdollista elää ja toteuttaa. Pietari pyrki toteuttamaan Jumalan tahtoa, vaikka oli kenties huijari kiinteistökaupoissa ja kalakaupassa. Heikolle miehelle, Pietarille, Jeesus uskoi jatkotehtävän! Ei se ollut kiinni menneisyydestä, vaan kairos- hetkestä tässsä ja nyt, ja Jeesuksen sanoista. Srk:lla on hyvä mahdollisuus kirkon vielä näissäkin asemissa toteuttaa kutsumustaan, kun työntekijöitä voidaan palkata kentälle näinkin paljon. Historiallisen Jeesuksen toiminnalla ja sen jatkumisella alkukirkossa on täytynyt olla valtavan radikaali merkitys ja vaikutus Rooman valtakunnan ideologioiden, uskontojen, aatteiden ja tuhansien pelastaja-hahmojen sekametelikeitossa! - Miten sen sanoisi? - Eivät muuten Jeesuksen seuraajat olisi pysyneet lujina henkensä menettämisen uhalla. Pääsiäisen ylösnousemuksen ihme oli heille realiteetti, ja usko ja kokemus siitä antoi loppumattoman inhimillisen voiman elää sen voimassa ja toimia sen puolesta.

Saarnaaminen kysymysten kautta vie eteenpäin. Mutta meille papeille ei makseta siitä, että autamme ihmisiä ymmärtämään UT:n uskoa. Ihmisten täytyy pysyä srk:n perinteellisessä vanhahtavassa uskossa ja sitä ei saa pappi- raukka, paha-pappi, horjuttaa. Ihmisten täytyy pysyä rauhallisina ja pappi palkataan siihen tehtävään. Taataan, että mitään ei tapahdu, ei pienintäkään uuden oivallusta. Siinä ihanteessa suurin joukko ihmisiä pysyy erossa jumalanpalveluksista ja siellä käyvät vain sellaiset, jotka jo kauan sitten kyläyhteisössä on stigmatisoitu uskovaisiksi. Raamatusta voidaan tehdä johtopäätöksiä, soveltaa niitä nykyaikaan ja tekstien valossa pyrkiä uudistavaan toimintaan, uuteen ihmiskuvaan, uuteen ymmärrykseen siinä valossa, mikä teksteistä avautuu. Ei sitä kukaan olekaan sanonut helpoksi tehtäväksi. Ei se ole ollut eikä tule koskaan olemaan helppoa, mutta UT kutsuu kristittyjä toteuttamaan uskoa kaikkina aikoina. Prof. Heikki Räisänen yliopistossa H:ngissä on maineikas UT:n selitysopin eli eksegetiikan tutkija. Minusta hänen teesinsä ovat aivan epäoleellisia. Hänetkin on stigmatisoitu liberaaliksi eli vähän väljähtäneeksi ankarien ihmisten kynsissä. Vastaväittäjät puhuvat paljolti muusta, mitä Räisänen tarkoittaa: Ei kai Raamatun tutkiminen kumoa millään lailla Raamattua ja sen asiaa! Käsite Räisänen kuvaa sitä, että kirkon virallisella päättäjätaholla ja vastuutaholla on aika miettiä asioita: mihin on tultu; miksi on tultu, missä ollaan pielessä; miten eteenpäin, jotain on tehtävä kun jäsenkato kiihtyy kotimaassa ja ympäri maailmaa komeitten kirkkojen juhlasaleista. Se mitä Räisänen kertoo kirjoissaan, luennoissaan, esitelmissään ja lehtileikkeissään pitäisikin sisäistyä srk:ien toimintaan. Kirkon pitäisi olla jatkuvasti avoin kairos-hetkelle, tilanteelle ja ajalle tässä ja nyt. Sen toteuttaminen ei kuulu kenenkään virkatehtäviin! Räisäs-keskustelussa on kysymys muusta kuin 1500-luvun Saksan Luther-keskustelussa. Luther kuten Räisänen haluavat tutkia Raamattua alkukielillä sen käyttöyhteydessä Rooman valtakunnassa Palestiinan provinssissa ja valtakunnan muulla alueella alkukirkon aikaan. Paluu alkuperäiseen, sieltä ammentaminen, on kirkon peruskutsumus. Lutherin väitettiin asettuvan Rooman kirkkoa vastaan, johon hän ei asettunut. Räisäsen väitetään nihiloivan Raamatun, jota hän avaa lukijoille!

EI VASTAUKSIA VAAN KYSELYÄ ”Mutta Puolustaja,.., jonka Isä… nimessäni, hän opettaa teille kaikki, minkä minä olen sanonut.” JH 14 Voimme käsittää Jumalan vastaukset monella tavalla. Jeesus kehotti oppilaitaan rukoilemaan. Osaammeko rukoilla? Haluammeko nähdä sen, mitä jo olemme saaneet? Rukouksillani en pyri vaikuttamaan ulkoiseen maailman enkä edes Jumalaan vaan haluan tarkastella tilannettani. Haluan nähdä siinä jo saamani hyvyyden, elämän annit. Rukous on kyselyä eteenpäin. ”Tapahtukoon sinun tahtosi”. Haluan alistua Herrani tahtoon, olla kuulijainen sille, joskin esitän toiveita. Esitän asiani Jeesuksen nimessä, rajaudun jostakin pois, keskityn pääasiaan. Olen puhunut kyselemisestä. Se on minulle tärkeää, jopa pakko. Ei se ole ongelma. Ongelmat ovat muualla! Kyselen, rukoilen. Raamatun usko ihmiselle on vain hyvä asia, kun etsii ideaa: Mitä rakkauden Jumala kurituksessaan ja lempeydessään sanoo minulle, meille, koko maailmalle, jokaiselle, joka uskoo? Kirkon ihannetyöntekijä ja seurakuntalainen ei paljoa kysele uskonasioita, tyytyy kohtaloonsa, hiljaa kumartaa piispan ja pastorin edessä, rakastaa samanmielisiä ja ilkeilee ulkopuolisille, olipa se pappi tai pakana-raukka. Srk:n ihmiset eivät tue kyselyä, odotetaan valmista, otetaan piiriin vastaan valmiita puheita, valmiita kahveeta, valmiita eväitä ja suljetaan päästä pois paha maailma ja ”meidän ihanasta piiristämme”. Kyselystä rangaistaan pappia kirkossa! On alalta kokemusta. Kirkon työntekijä ei saa kysellä asioita, jos joku valittaa asiasta tuomiokapituliin. Pappi on häntä loukannut, kun hän on joutunut epävarmuuteen papin puheiden ja ”sopimattomien saarnojen” takia. Pappi ei saa kysyä mitään, vain antaa valmiita, iankaikkisia, pysyviä vastauksia. Aika vaatimus, mahdoton kellekään. Mitähän Herramme sanoisi kirkon ihanteesta, jos sanoisi, kun katsotaan hänen puheitaan Raamatussa. Oisko jäänyt koko maailman pelastaminen puolitiehen tai kokonaan pois kirkon ihannetta seuraten???????

EI HELVETTIIN VAAN JUMALAAN PÄIN ”Sillä ei Jumala lähettänyt … tuomitsemaan maailmaa…, vaan että maailma pelastuisi.” JH 3 Ihmiset tuntevat sanan helvetti ja käyttävät miten milloinkin, aika huolettomasti: ”mene helvettiin”, ”sinä joudut helvettiin”, olipa helvetin vaikea tentti”. Tuttuja fraaseja, joita kuullessa katse kääntyy lausujaansa päin. Ilmaukset tulevat sosialisaation kautta kulttuuriperinteestä. Kulttuuri ei tarkoita sivistystä eikä edistystä. Kulttuuri ei ole jotain hienoa vaan yhtä hyvin jotain järkyttävää. Alkuperäismerkitys tulee latinasta, kulturare, viljellä maata. Kulttuuri on viljelemistä ja varjelemista, perinteen siirrosta tullut elämän- kenttä, ympäristömme: ”hengen viljely”. Yksi sen alue on uskonto, toinen tieteet, kolmas taide, jne. Perinteellisesti helvettiä tarkastellaan uskonnon alueella. Jotkut liittävät sen moralismiin, jossa arvioidaan ajatuksia, sanoja ja tekoja ennakkoluokituksen mukaan. Ennakot ovat ideaaleja, täydellisiä arvoja, joihin synnintekijää mitataan: miten lähellä tai kaukana hän on ihanteesta. Helvetti-maalailut sumentavat käsitystämme Jumalan hyvyydestä. Helvetin ympärillä pyöriminen vie pois pelastavista lupauksista: särkee, tuhoaa, tekee surulliseksi, huolestuttaa, pelottaa, tekee sairaaksi, vahingoittaa, kuolettaa, lamauttaa, sulkee taivaan, himmentää pelastuksen…. Kristittyinä katseemme ja ajatuksemme keskittyy taivaaseen, Jumalan armoon, pelastukseen Jeesuksen tuntemisen kautta. Jotkut sanankuulijat haluavat tietää,” kummalle puolelle he joutuvat” ja asettavat papin eteen aika kompastuskiven. Erotuomariksi ei kannata ryhtyä vaan katsoa asioita elämänpuolelta ja ohjata kysyjää uskomiseen päin, luottamaan ja rauhoittumaan Luojansa ja armahtajansa edessä. Helvetti kuvaa etäisyyttä Jumalaan ja taivas sitä, että ollaan uskossa Jeesuksen matkassa sovitettuja Jumalan edessä. Spitalisen helvetti oli sitä, että hän kuljeskeli eristettynä yksin; halvatun helvetti oli sitä, että hän ei päässyt kävelemään. Taivas saapuu keskellemme, kun näemme vaivamme kuuluvina Luojan luomaan elämään, jonne Pelastaja on tullut meitä varten, meidän parhaaksemme.

Ihmismielen uumenissa alitajunnassa vaikuttavat muinaisen ihmisen ajatusradat ja oletukset. Ihmisen luomat perusteemat toistuvat meissä aikakaudesta toiseen. Emme pääse irti siitä ihmisestä, joka toteutui aadamissa ja eevassa, perusihmisessä, ihmisen ihmisyydessä. Sillä alalla ihmiskunta ei ole edistynyt pätkääkään tähän päivään mennessä! Taikauskoista eli maagisesta ajattelua tavataan meidän uljaiden kristittyjen piireissä. Miksi Jumalan nimeä ei saa turhaan lausua? Entäs kiroilu-kielto? Eikö niin: Se joka kiroilee, kutsuu kaveria paikalle! ”Vanha aadam” uskoo, että mikä on sanassa, on todellisuudessa. Huomaamattamme oletamme sanoilla olevan salattua voimaa. Sana sattuu, satuttaa, tuntuu! Sanalla on potkua hyvään ja pahaan. Sana ”saatana” tuntuu joistakin hirveän pahalta edes kuulla, toiset käyttävät sitä, kun sylki tuo suuhun. Sanoilla on voimaa, uskotaan uskomatta! Varmasti useimmat meistä pitävät jotakin asiaa pyhänä. Pyhä on arkisen vastakohta perinteellisen ajattelun mukaan: usko, uskonasiat, kirkkosali, kaste, Jumalan sana. Pyhää ei haluta sekoittaa arkeen. UT:ssa pyhää on kaikki Jumalaan liittyvä. Pyhää lähelle tulee tabu, joka tarkoittaa kielletty. Pyhä asia ja esine on aina myös tabu ja päinvastoin: tabu on pyhä. Unet, enteet ja merkit ovat tuttuja kristityille. ”Mitähän uneni merkitsee?. Teemme syy- ja seuraus- suhteita huomaamattamme mitä erilaisimmissa tilanteissa: päättelemme, selitämme, ymmärrämme. Pidemmälle mennään, kun sanotaan: ”Mitä Jumala sanoo sinulle, kun näit noin hirveää unta?” ”Varmasti saat lähiaikoina rangaistuksen!” ”Se oli sinulle enne ja varoitus!” VT ja UT on täynnä tällaista maagista ajattelua. Uskon ymmärtämisen kannalta ei sillä ole mitään merkitystä eikä se ole huonompaa. Kunakin aikakautena ihminen peilaa aikaansa. Ennen ajateltiin ennen ja siinä kentässä kohdattiin Jumalan hyvyys ja kaikki ”taivaan tavarat”. Kun kaivamme sieltä asian ytimen, ymmärrämme tarkoituksen vielä 2000 – 3000 v myöhemmin. Maaginen, taikauskoinen ajattelu, voi häiritä tänään Jeesuksen käsittämistä ja saamista omaan elämään avuksi ja voimaksi matkalle. Uskomisesta tulee jonkinlainen ansio, jolla yritetään mennä taivaaseen toisten ohi; maagisesti voidaan myös lyödä toista ihmistä. Koska hän on niin huono syntisraukka, hän ansaitseekin Herran kuritusta uskovaisen suun kautta. ”Olkaamme vakaat” eli valvokaamme tulee usein ortodoksien suusta ulos. Siinä on järkeä!

EI TAIKAUSKO VAAN KRISTINUSKO ”Mutta kun Simon näki, että Henki annettiin sille, jonka päälle apostolit panivat kätensä, toi hän heille rahaa ja sanoi: ”Antakaa minullekin se valta…”” APT 8 Ihmisen uskonnollinen käyttäytyminen on universaalia. Kaikkialla ja kaikkina aikoina hän on uskonut ja uskoo jonkinlaiseen yliluonnolliseen. Uskonto on ihmisen ikäinen. Uskonto on yksi kulttuurin ilmiö. Kättä väännetään tänäkin päivänä ”uskon ja tietämisen” paremmuudesta. Tieteessä on saavutettu huisia tuloksia ihmisen hyväksi ja ihmisen pahaksi, luonnon hyväksi ja luonnon tuhoksi. Uskomisessakin tarvitaan tietoa: luemme Raamatun historiaa Rooman vallan aikaan; Raamatun tekstejä eri kielillä erilaisissa Raamatuissa; jne. Tiede ja usko eivät ole vastakohta-totuuksia! Raamatun tutkimus on edennyt pitkälle. Papit tietävät, mutta eivät voi kertoa asioista srk:lle, jos mieli pitää työpaikka! On monia kaavoja ja teorioita, joilla Raamattua selitetään, tulkitaan, ymmärretään, tulkitaan. Oma srk-piiri ja sen” taivaallinen ihanuus” on pieni sisäänlämpiävä ryhmä, jossa saattaa häkä nousta päähän! Kansaa on pidetty tietämättömyydessä ja pidetään! Sitä se itse on halunnutkin. Kirkkolaki on alistettu eduskunnan säädettäväksi ja eräällä tavalla tavallinen kansa on silloin sanonut aamenensa. Kirkkolailla kansalaiset valvovat valtion ja kirkon instituutioiden kautta uskonnollisuutensa rajoja ja ilmenemismuotoja. Mitä me pelkäämme siinä, että pappi ja kirkon muut opettajat antavat tietoa omasta uskostamme, uskonnostamme ja muusta kirkon elämästä? Emmekö uskokaan Jumalaan ja Jeesukseen? Jos uskoisimme, haluaisimme yhä enemmän tulla sisään uskoon ja uskonnon maailmaan.