RAAMATUSSA SANOTAAN, RAAMATTUA TULKITAAN Katson aihetta Päivi Räsäsen viimeisin oikeusjuttu taustalla. Päätöstä jutussa ei ole vielä tullut. Kirjoittaessaan ja puhuessaan kansanryhmästä hän perustelee tähän malliin: ”Raamatussa sanotaan näin”, ”Jumalan tahto Raamatun mukaan on näin”. Hän lukee kirjoitetusta tekstistä samat lauseet kuin kuka tahansa. Ilmaisutapa tuntunee kaikkien mielestä kotoisen tutulta. Jokainen pappi käyttää Raamattua samalla tavalla omiin tarkoituksiinsa, lukee jumalanpalveluksessa ”Jeesus sanoo näin”, vastaavalla tavalla kuin Assurian kuningas sanoo kirjoituksissaan VT:n kansalle 3000 vuotta sitten ”koo aamar melek assuur” = ”näin sanoo Assurian kuningas”. Kirjoitettu sana sinänsä on kaikille yhteinen. Oikeusjutun syyttäjän näkökulmasta Raamatun sanan käyttö ei olekaan mikään ongelma vaan se miten ja mihin tarkoitukseen sanaa käytetään. Räsänen käyttää Raamattua välineenä arvioidessaan ihmisiä. Hän on syytteessä siitä miten hän suhtautuu ihmisiin. Syyttäjän näkökulmasta sillä ei ole merkitystä mitä perusteita Räsäsen mielessä liikkuu vaan sillä miten hän julkisesti kohdistaa sanottavansa toisiin ihmisiin. Suomen lain mukaan sillä tavalla sanominen on laitonta. Pappiskoulussa teologisessa 50 vuotta sitten Raamatun selitysoppia opetettiin paljolti tunnuksellisesti kirkon piikkiin. Opettajat olivat pappeja eivätkä vielä tienneet mitään Heikki Räisäsen historiallis-kriittisestä metodista. Siihen aikaan Raamatun lauseet, VT:n ja UT:n uskonlauseet, nähtiin paljolti samanarvoisina kuin historiatiede kirjoitti maallisista historian tapahtumista. Missään oppikirjoissa ei sanottu kuten tänään tähän tapaan: Raamattua on pakko tulkita; Raamattua pitää soveltaa; ihmisten kirjoittamissa teksteissä ilmaistaan kirjoittajan motiiveja, tunteita, painotuksia, uskoa, pettymyksiä, asenteita tärkeitä henkilöitä kohtaan; siellä rohkaistaan srk:aa uskomaan, kestämään, kokemaan yhteistä iloa; ensimmäiset kristityt kokivat, näkivät Jumalan läsnäolon Jeesuksessa; he halusivat kertoa kokemastaan hyvästä koko maailmalle pelkäämättä seurauksia Rooman ankaran keisarin lain edessä. Nyt jo vanhana entisenä pappina ymmärrän Päivi Räsästä. 1950- ja 60-lukujen kansakoulusta alkaen uskontoa opetettiin samaan tyyliin kuin Räsänen tänään. Silloin ihmiset tavatessaan toisiaan puhuivat Jumalasta arkielämän realiteettina, ja Jumalalla perusteltiin ja selitettiin luonnon tapahtumia, kansojen kohtaloita ja historian kulkua, aivan kuten Katekismuksesta pappi oli opettanut rippikoulussa. Tämän päivän maailmassa Raamatun lauseilla on kapeampi käyttöarvo kuin Assurian kuninkaan, UT:n alkukirkon ja 1950-luvun ihmisten aikaan. Selviytyäkseen pälkähästä Päivä Räsäsen on arvostettava edelleen sitä mitä Raamatussa sanotaan mutta myös ymmärrettävä, että hänen jokainen puhe ja kirjoitus on ihmisen tulkinta ko. asiassa, ja on pitkä ja ongelmallinen matka siirtää Raamatun muinainen teksti kohti tämänpäivän ihmisiä!. Jospa Päivi Räsäsen ahdingon kautta syntyisi papeille jotain rehellisempää, kestävämpää ja rohkaisevampaa perustaa tehdä työtä hiippakuntatuomioistuimen ja srk:n välissä! Jorma Luostarinen Outokumpu

”KUN KOULUTYÖNI ALKAA TAAS…” Näiden virren sanojen tunnelmissa aloitin koulunkäynnin silloisessa kansakoulussa ja sen aamuhartaudessa 70 v sitten. Äiti saattoi minut alakoulun pihalle ja poistui pian kurkistaen lastaan vielä koulun nurkan takaa. Jäin yksin toisten joukkoon, en tiennyt kenen luo menisin, kenelle sanoisin jotain, koska en tuntenut ketään. Olin yksin maailmassa, yksin toisten seassa, itku tuli, ihana lohduttava itku. Vasta nyt vanhana voin käsittää, mitä se oli, mistä oli kysymys: En ollut saanut harjoittelua vastaavissa tilanteissa, olin kasvanut liikaa kuin tyhjiössä ilman monenlaisia ihmisiä. Avuttomuuteni takia minua oli helppo kiusata koko alakouluiän: En osannut puolustautua enkä saanut puolustautua, koska äitini määräsi minut pyytämään anteeksi jokaiselta, jota minä olin vahingoittanut puolustautuessani. Vasta pitkällisten terapiakäyntien kautta aikuisena opin tajuamaan, että minullakin oli oikeus puolustautua, sanoa mielipiteeni ja löytää paikka elämässä. Mitään valmista kestävää ei koti eikä koulu antanut. Ainut selkeä turva ja apu oli kodin välittämä yksinkertainen uskonnollisuus. Tällä viikolla Okussakin alkoivat koulut. Useana päivänä jauhettiin aamuTV:ssä sitä, miten lapset kiusaavat toisiaan koulussa ja mediassa kaikin mahdollisin keinoin. Oli lasten haastatteluja, heidän kokemuksiaan ja erilaisia ongelman ratkaisuja. Usein toistui ajatus, että ”pitää olla vaan oma itsensä”, ”sillä pärjää.” Mutta, mutta! Mitä muuta kukaan voi olla kuin oma itsensä! Ihanteeksiko tuo tokaisu jää? Jos ratkaisu olisi noin yksinkertainen, eivät kymmenet tuhannet päiväkotilapset ja koululaiset tarvitsisi psykiatreja kuten tänään! Ajatuksessa on kuitenkin sen verran perää, että sitä voi tukea C.G. Jungin yksilöitymisen psykologialla. Terapiavuosieni aikana pappina yritin soveltaa tuota ”oman itseni tietä” työssä ja ihmissuhteissa. Näin jälkikäteen iloitsen siitä tiestä, vaikka lähimmäiseni tuottivat minulle sillä tiellä paljon kärsimystä, koska he eivät ymmärtäneet mistä puhuin. Se ei ollut minun syyni, vaikka syykseni se tuli! Minun kohdallani oli hyvä apu lapsuuden vajavaisen köyhän kodin rakkauden sävyttämä uskonnollisuus. Se oli luja sisäinen perusta kestää iskuja ja tasapainottaa mieltä. Papin virassa ajatukset ”minä koen näin”, ”minä ajattelen näin”, ”minun mielestäni…” eivät toimineet srk:ssa eikä hiippakuntahallinnon tuomioistuimessa: ”Kirkossa ei olla minä!”. ”Kun koulutyöni alkaa taas” toi mieleeni tuntuman sinne 70 vuoden taa, kun pikkupoikana vapisin siellä alakoulun sepelipihalla saamatta mieleeni mitään selkeää ajatusta. Ajatus 70 v:n päähän eteenpäin oli mahdottomuus. Nyt mahdottomuus on tullut mahdolliseksi! Olen vielä hengissä! Minun reittini elämässä oli tällainen. Sen suuntaviivat näkyivät varhain. Kunpa joku olisi sanonut: ”Ole vaan oma itsesi!” Jorma Luostarinen

 

TUNTOJA ENON KIRKOSSA 18.6.2023

Olin sukulaisteni konfirmaatiomessussa. Mieleeni tulvi muistoja laidasta laitaan 40 vuoden takaa. Olinhan

Enon pappina nuorena Jouko Pesosen ja Matti Hakaliston aikaan. Yleisvaikutelma oli toisenlainen

katsoessani nyt itse jo vanhuksena kirkkokansaa: Ennen nuorten juhlassa väki ei mahtunut kirkkoon;

isoisomummoilla oli mustat tai valkeat huivit ja musta mekko päällä uskonhaaransa mukaan; isännät pitivät

kesälläkin mustia saappaita tai lapikkaita tuoksuen aamuisen navetan lehmän maidolle. Pukeutuminen oli

perinteen kaavan mukaan ja farkkupöksyiset tennarinkuluttajat pantiin kuriin pyhillä paikoilla. Kukaan ei uskonut silloin,

että naispapit johtaisivat joskus srk:aa!

Minun aikaan srk:ssa oli voimakas kädenvääntö oikeasta opista ja uskosta. Ei-enolaisena en tuntenut

srk:n perinnettä vaan sorvasin sanaa teologialla, kirjoittelin paikallislehdessä ja väittelin. Silloin jo näin, että

monellakaan uskonryhmällä ja sen kiivailulla ei tulisi olemaan pysyvyyttä, ja niin lienee käynyt. Sama tänään:

Mikä ja millainen meininki 40 v:n päästä, kun ikäluokastani kertoo vain hautakivi!

Enon srk ei tehnyt minusta kanteluita tuomiokapituliin, olihan khra luvannut, että ”sen hoitavat muut” tar-

peensa mukaan. Enossa meni perheellämme muuten mukavasti, mutta minua alkoi askarruttaa enemmän

Jeesuksen tunteminen. Kun tutustuin Enon viran ”sisäänajossa” ja ahdistuksissani Mestariini työnohjauksen, psykoterapian

ja Raamatun lukemisen kautta, vaikeuteni Enon pappina vain lisääntyivät. Hain Outokumpuun kappalaiseksi ja sieltä

srk:n pyynnöstä 25 v:n palveluksen jälkeen tuomiokapituli erotti minut virasta ja papin oikeuksista syytteenä ”tunnustuksen

vastaisuus”.

Kun nuoret käyvät Herran pöytään ja katsovat taivasten valtakunnan ihanuuteen kirkon alttarilla, he eivät voi kuvitella, miten

arkisessa ja usein ongelmallisissa työyhteisöissä työntekijät elävät. Käytyäni Outokummussa 16000 kotikäyntiä ja otettuani 15

kantelua vastaan, olen ilokseni kasvanut kiertokoulun kautta ymmärtämään, mitä kristityt tarkoittavat Jeesuksella. He tarkoittavat

juutalaista arameaa puhuvaa antiikin ajan Jeshuaa 2000 v sitten Palestiinassa. UT:n kirjailijat kokosivat kirjallisista lähteistä ja

suullisista perinteistä kirjakokoelmia Jeshuan jälkeen alkusrk:n käyttöön ja myöhempään ilosanoman levitykseen hellenistisen

Rooman kreikkalaisen alueen pakanoille ( = ei-juutalaisille ). Jo 20 v Jeshuan jälkeen Paavali ensimmäisenä torjui kirjeissään

juutalaisen Jeshuan ja kuvasi häntä Jeesus-sanalla ja platonistisen Rooman valtakunnan kulttuurin filosofisilla käsitteillä, jotta

ihmiset ymmärtäisivät hänen sanomansa. Tuota ymmärtämisen ongelmaa pitäisi käsitellä valtiokirkkomme Enon srk:ssakin ja

etsiä yhteyttä Jeshuan juutalaiseen kansaan. Konfirmaatiotilaisuuden ainut viittaus juutalaisuuteen, josta kristinusko on syntynyt,

oli alttaritaulun yläpuolella oleva heprean teksti, Jumalan nimi Jahwe ( JHWH ). Jahve on Jeshuan taivaallinen Isä tänäkin päivänä.

Kiitos kaikille auttajilleni Enosta alkaen.

Jorma Luostarinen

 

HARTAUSKIRJOITUKSESTA ”LUOTTAMUS”

Ajatukseni lähti ravaamaan khra Satun kirjoituksesta ja Ollin tilanteesta Okun Seudussa 15.6.. Tekee minunkin mieli tehdä vielä jotain, esim. ajatella matkaani lapsuudesta alkaen uskonnon ihmeellisessä maailmassa. Nyt näen jo selkeämmin kristinuskon syntyvaiheisiin ja haluaisin hyödyntää löytöäni toisille. Huomenna voi olla liian myöhäistä!

Khran kirjoitus on lukijalle tuttua papin turinaa. Sitä on helppo kuunnella suuttumatta, koska siinä ei ole mitään yllättävää eikä radikaalisti uutta puhuttelua. Siihen tyyliin on totuttu kuulemaan ja ”rauha srk:ssa”! Minäkin puhuin nuorena pappina niin: lainasin toisten ajatuksia; viittasin uskonnon fraaseihin ja pyörittelin sanaa kuvitellun yleisen ihmis-kuvan näkökulmasta. Lopulta se turhautti. Kun aloin itse ottaa asioista selvää, alkoivat minulle sysätyt vaikeudet kirkkoneuvostolta, srk:laisilta ja hiippakuntahallinnolta sataa niskaani. Järjestelmä vei, ei antanut kuin potkut!

Viimeinen tikki valittajille oli puheeni UT:n juutalaisesta Jeshua Galilealaisesta ja VT:n Israelin Jumalasta, Jahvesta (JHWH). Pitkiksi syytetyt saarnani ja hartauskirjoitukseni olivat käsittämättömiä srk:ssa ja kirkon tuomioistuimessa! Kun aina tuli uusia kanteluita ja syrjintää työnjaossa ja kelpoisuudessani, minun oli pakko mennä perusteisiin, joilla seisoisin johdonmukaisesti loppuun asti. Niin myös tapahtui tähän päivään asti! Nyt kun olen tutkinut joulun jälkeen aiheen mukaisia teoksia 4000 sivua, huomaan, että papin työni ja saarnani perustuivat käsityksiin, joista vallitsee maailmanlaaja teologinen yksimielisyys: En puhunutkaan ”omia mieltymyksiäni”, en ollut ”sairas”, ”väärä” enkä kaikin puolin kelvoton pappi, ”jolla ei voi olla edes ystäviä”.

Satu-papille sanoisin, että lue Raamatun selitysoppeja, esim. Heikki Räisäsen teoksia; Hans Kungin, The Catholic Church ja Ville Mäkipellon &…, Sensuroitu, 2023. Pääset ymmärtämään alkuristittyjä ennen kuin Rooman keisari keksi laitoskirkon 300-luvulla, ja rikastut pappina, jotta voit vastata viranhoidosta ”Jumalan ja ihmisten edessä” - papin valan mukaan. Pääset ymmärtämään tutkimusmatkallasi, että juhlavinkin kirkkolaitos, sen etiikka, piispa, srk , tunnustus ja tuttujen fraasien pyörittely ovat vain myöhempiä rakenteita pakanoiden ( = ei-juutalaisten ) uusissa tilanteissa uusine tulkintoineen eivätkä vie ketään kuolevaista ja syyllistä ihmistä UT:n asiaan sisälle. Pitkän totuuden etsinnän jälkeen löydät itsesi tuhlaajalapsen paikalta – yksin Isän edessä! Raamatun koko sanoma on historian ihmisten tulkintaa elämästä heidän kokemuksessaan. Uskossaan he antavat asioille ja henkilöille merkityksen, esim. Jeshualle ”Kristus”. Ilman uskoa antiikin ajan juutalaiseen historialliseen Jeshuaan ( hellenistien Jeesus) okulaisten polvijärveläisten usko on tyhjä!

Jorma Luostarinen

 

JUMALA VARJELKOON KUNINGAS CHARLESIA!

Näin tervehtivät lontoolaiset prinssiään hänen kruunajaisissaan. Miljoonat ihmiset

seurasivat TV:stä seremoniaa. Tapahtumalla oli painoarvoa. Harvempi miettii asiaa syvemmin, tyydytään pintaan!

Kaksi kirjaa auttaa: Van Gennepin ”Siirtymäriitit” ja Arne Runebergin ”Jesu

korsfästelse i religionshistoriska belysning”. Siirtymäriittiteorian mukaan prinssi Charles siirtyi prinssin sta-

tuksesta, asemasta, kuninkaan statukseen. Hän erkani edellisestä ja liittyi uuteen. Kulttuuritaustamme

mukaan tietyt siirtymiset yhä ritualisoidaan: Kukaan ei loikkaa papiksi tuosta vain; kukaan ei tule aviopuoli-

soksi eikä konfirmoiduksi miten sattuu: Tarvitaan riitti, pyhä toimitus, jossa yhteisö julkisesti

siirtää henkilön asemasta toiseen. Niinpä prinssi Charles oli melko passiivinen toimituksen ajan. Asia

ei ollut hänen vaan yhteisön. Häntä kuljetettiin kulkueessa virkailijoiden mukana maalliselta piha-alueelta pyhälle

alueelle, sisälle kirkkoon, ja lopulta kaikkein pyhimpään, sermien taa, jossa pyhät miehet voitelivat prinssin

kuninkaaksi. Riitti eli toimitus oli mysteerinen salattu akti, sakramentti, avoin vain asiaan vihityille.

Kruunajaiset kokosivat valtavan määrän Raamatun ajan ja tuhansia vuosia vanhempaa Lähi-Idän kulttuurien

symboliaineistoa lippuineen, kulkueineen, asuineen, väreineen, symbolistisine tekoineen, lauluineen, soit-

toineen, asetelmineen ja kuninkaan virkamerkein. Jo 5000 v sitten kansa teki valittunsa kuninkaaksi melko

samoin vaatien häneltä uskollisuutta, oikeudenmukaisuutta, armoa

ja oikeaa uskoa. Kuningas vannoi valan Jumalan nimeen ja kansa pyysi Jumalalta siunausta

kuninkaalle. Piispa Jumalan edustajana painoi 2-kiloisen kultakruunun hallitsijan päähän näyttämään

kuninkaan valtaa, kirkastamaan hänen kunniaansa ja painamaan hänen päähänsä vastuuntuntoa.

Arne Runeberg kertoo uskontohistoriallisessa kirjassaan Raamatun asioista ja uskomuksista tavalla, joka voisi rikastuttaa

kirkon kaavamaista saarnaa. Hän tarkastelee myös Jeesuksen viimeisiä päiviä,

jolloin hänet ”Juutalaisten Kuninkaana” kruunattiin Golgatan paaluun: pilkattuna narri-kuninkaana,

kidutettuna keisarin pilkkaajana, Daavidin poikana, Israelin kuninkaana, Isän Poikana. Toiset

näkivät Jeesuksessa Pelastajan, Israelin lupauksen, Vapahtajan, Jumalan Pojan, itse Jumalan.

Toiset näkivät hänessä rikollisen, joka sai rangaistuksen; toiset näkivät uhrin, riippuen kunkin yhteis-

kunnallisesta asemasta ja elämäntilanteesta. Runebergin mukaan Golgatalla juhlittiin kruunajais-rituaali-näytelmää,

jossa Jeesuksella oli aluksi viattoman rooli ja toisella Barrabaksen rooli. Huonolla tuurilla Jeesus sai lopulta väärän roolin.

Kumpikin olivat ”isän poikia” eli isäkuninkaan poikia, prinssejä: Jeesus alias ” Isän Poikana” ja Barrabas ( arameaa : bar=poika, abba=

isä” ) ”isän poikana”. Kansa huusi kruunajais-näytelmässä ”päästä meille bar abbas”, mikä tarkoitti kumpaakin

tuomittua. Kahta prinssiä ei voitu kruunata kuninkaaksi, toisen piti kuolla. Kuningas Charlesilla ei ollut kilpailijaa. Mutta

tilaisuudessa vaikuttivat kansan ikivanhat uskomukset, onnen odotukset ja sekarorron pelot - ihmisten mielissä,

ainakin kirkkosalin ulkopuolella. Tuhannet poliisit pitivät kansan tunteet kurissa.

Jorma Luostarinen

 

KAKSI KIRKKOREISSUA

Nyt kesällä srk:issa eletään konfirmaatioiden aikaa. Niinpä minäkin sain kutsun naapurisrk:n pyhäkköön

lapsenlapseni juhlaan. Olin aluksi epäröivä, koska mieleeni tuli edellinen kirkkoreissu Okussa 17 v

sitten. Valtiokirkko oli juuri potkaissut minut tarpeettomana pois papin virasta ja papin oikeuksista. Juuri

siksi menin etsimään ehtoolliselta ”apua ylhäältä” ja katsomaan vielä srk:laisia, joiden kodeissa olin käynyt

16000 kertaa. Eräs mummo tuli tilaisuuden lopussa kirkkosalissa sanomaan, että jollakin on asiaa

pastorille. Menin, jolloin hän, kirkkovaltuuston ja johtokuntien jäsen, alkoi kovaan ääneen kaikkien

kuullen mölytä ja luki minut pirusta seuraavaksi. Istuin ja kuuntelin, laitoin käsiäni ristiin. Vielä tuli ryöppyä

päälleni, vaikka srk oli jo tehnyt minut ”tunnustuksenvastaisuudellani” vaarattomaksi loppuelämäkseni!

Nyt 17 v myöhemmin menneen kuva kangasteli kuin eilinen silmissäni, kun lapsenlapseni oli juuri vihitty

konfirmaatiossa maallikkojen yleiseen pappeuteen ja minä syntinen polvistuin Herran pöytään. Minulle

sanottiin: ”Sinun edestäsi annettu, sinun edestäsi vuodatettu”. Iankaikkisen elämän tuoksu oli

laskeutunut silmäkulmaani kyyneleessä!

Mutta yhtä jäin kaipaamaan messun liturgiasta ja papin puheesta: juutalaista, Galilean Jeshuaa 2000 v

sitten, jolloin hän maallikkona rakasti köyhiä, sairaita, sivuun painettuja ihmisiä, joita ei

tarvittu hyvien ihmisten ja ”uskovaisten” maailmassa. Hänen saarnansa oli myrkkyä pastoreille,

neuvostolle, sotilaille, valtiovallalle, laitosuskonnolle, sen hengettömälle kultille, oikeusistuimille, kaikille

virallisen hallinnon edustajille ja yhteiskunnan keinotekoisille instituutioille, joita perusteltiin Jumalalla ja

uskonnolla.

Lattean pieneksi pihinäksi siihen verrattuna oli laitoskirkon perinne painanut naapurisrk:n pakanoiden

( UT:ssa ei-juutalaisten) pramean pyhäkön evankeliumin! Kun sitä tutkii ohi kulissien, voi löytää

kuolevaiselle syylliselle ihmiselle kaukaisen sanoman Jeshuasta ja ihmiselämän tarkoituksen hänen

porukassaan.

Jorma Luostarinen

 

ISKELMÄMESSUSTA

Hevimessu-jupakan jälkeen joku kirjoitti arvioita iskelmämessusta ja jumalanpalveluksesta.

Hyvä niin, uskonasia elää! Minun pappis-aikana vielä muutama vuosi sitten ei moisia menoja oltu edes

keksitty. Ainakin minun piti pitää jumalanpalvelus ja kirkollinen toimitus sanatarkasti kirkkokäsikirjan

mukaan. Srk kävi kirkollista oikeutta siitä, että käytin kirkkokäsikirjan vaihtoehtokohtia ja asetin ehtoollis-

välineet väärään paikkaan alttaripöydällä; kastetilaisuuksissa olin pukeutunut väärin, albaan, joka oli

tuomiokapitulin oma ohje: toimitukset olivat jumalanpalveluksia.

Tänään srk:issa naispappi saarnaa tanssimalla ja rehevät go-go –tytöt tanssivat alttarilla

jumalanpalveluksessa, jotta saataisiin väkeä koolle. Okussa ja Pjärvellä meno on vielä rauhaisaa mutta

uudet palvontamenot repivät perinteellisten uskovaisten sieluja. Totuus on, että perinteellinen kristinusko

ei toimi nykyajan maailmassa: sitä ei ymmärretä uskon juurien mukaan. Raamatun ja käsikirjojen jatkuva

käännöstyö ja modernisointi vievät yhä kauemmas siitä juutalaisesta antiikin ajan uskosta, mistä

ihmiset kirjoittivat Raamattuun muisteluita juutalaisesta Jeshuasta, Jeesuksesta.

Arne Runeberg on kirjoittanut uskontohistoriallisen teoksen Jesu korsfästelse i religionhistoriska belys-

ning ( Jeesuksen ristiinnaulitseminen uskontohistorian valossa ). Luin sen jo töissä ollessani 10 kertaan.

Vaikka ja koska Runeberg ei ole teologi, hän auttoi minua tajuamaan, mikä on ydin varhaisessa

kristinuskossa: ”Usko ja kuuliaisuus Jeesusta kohtaan” ja ”alistuminen Isän tahtoon”. Sitä Runeberg

kutsuu UT:n tarkoittamaksi ”pelastukseksi”. Siihen verrattuna jokainen voi nähdä missä mennään!

Jorma Luostarinen