JUMALA VARJELKOON KUNINGAS CHARLESIA!

Näin tervehtivät lontoolaiset prinssiään hänen kruunajaisissaan. Miljoonat ihmiset

seurasivat TV:stä seremoniaa. Tapahtumalla oli painoarvoa. Harvempi miettii asiaa syvemmin, tyydytään pintaan!

Kaksi kirjaa auttaa: Van Gennepin ”Siirtymäriitit” ja Arne Runebergin ”Jesu

korsfästelse i religionshistoriska belysning”. Siirtymäriittiteorian mukaan prinssi Charles siirtyi prinssin sta-

tuksesta, asemasta, kuninkaan statukseen. Hän erkani edellisestä ja liittyi uuteen. Kulttuuritaustamme

mukaan tietyt siirtymiset yhä ritualisoidaan: Kukaan ei loikkaa papiksi tuosta vain; kukaan ei tule aviopuoli-

soksi eikä konfirmoiduksi miten sattuu: Tarvitaan riitti, pyhä toimitus, jossa yhteisö julkisesti

siirtää henkilön asemasta toiseen. Niinpä prinssi Charles oli melko passiivinen toimituksen ajan. Asia

ei ollut hänen vaan yhteisön. Häntä kuljetettiin kulkueessa virkailijoiden mukana maalliselta piha-alueelta pyhälle

alueelle, sisälle kirkkoon, ja lopulta kaikkein pyhimpään, sermien taa, jossa pyhät miehet voitelivat prinssin

kuninkaaksi. Riitti eli toimitus oli mysteerinen salattu akti, sakramentti, avoin vain asiaan vihityille.

Kruunajaiset kokosivat valtavan määrän Raamatun ajan ja tuhansia vuosia vanhempaa Lähi-Idän kulttuurien

symboliaineistoa lippuineen, kulkueineen, asuineen, väreineen, symbolistisine tekoineen, lauluineen, soit-

toineen, asetelmineen ja kuninkaan virkamerkein. Jo 5000 v sitten kansa teki valittunsa kuninkaaksi melko

samoin vaatien häneltä uskollisuutta, oikeudenmukaisuutta, armoa

ja oikeaa uskoa. Kuningas vannoi valan Jumalan nimeen ja kansa pyysi Jumalalta siunausta

kuninkaalle. Piispa Jumalan edustajana painoi 2-kiloisen kultakruunun hallitsijan päähän näyttämään

kuninkaan valtaa, kirkastamaan hänen kunniaansa ja painamaan hänen päähänsä vastuuntuntoa.

Arne Runeberg kertoo uskontohistoriallisessa kirjassaan Raamatun asioista ja uskomuksista tavalla, joka voisi rikastuttaa

kirkon kaavamaista saarnaa. Hän tarkastelee myös Jeesuksen viimeisiä päiviä,

jolloin hänet ”Juutalaisten Kuninkaana” kruunattiin Golgatan paaluun: pilkattuna narri-kuninkaana,

kidutettuna keisarin pilkkaajana, Daavidin poikana, Israelin kuninkaana, Isän Poikana. Toiset

näkivät Jeesuksessa Pelastajan, Israelin lupauksen, Vapahtajan, Jumalan Pojan, itse Jumalan.

Toiset näkivät hänessä rikollisen, joka sai rangaistuksen; toiset näkivät uhrin, riippuen kunkin yhteis-

kunnallisesta asemasta ja elämäntilanteesta. Runebergin mukaan Golgatalla juhlittiin kruunajais-rituaali-näytelmää,

jossa Jeesuksella oli aluksi viattoman rooli ja toisella Barrabaksen rooli. Huonolla tuurilla Jeesus sai lopulta väärän roolin.

Kumpikin olivat ”isän poikia” eli isäkuninkaan poikia, prinssejä: Jeesus alias ” Isän Poikana” ja Barrabas ( arameaa : bar=poika, abba=

isä” ) ”isän poikana”. Kansa huusi kruunajais-näytelmässä ”päästä meille bar abbas”, mikä tarkoitti kumpaakin

tuomittua. Kahta prinssiä ei voitu kruunata kuninkaaksi, toisen piti kuolla. Kuningas Charlesilla ei ollut kilpailijaa. Mutta

tilaisuudessa vaikuttivat kansan ikivanhat uskomukset, onnen odotukset ja sekarorron pelot - ihmisten mielissä,

ainakin kirkkosalin ulkopuolella. Tuhannet poliisit pitivät kansan tunteet kurissa.

Jorma Luostarinen