sunnuntai 24. elokuuta 2025

HISTORIAN JEESUS JA TUTKIMUS Löysin valmiin tekstin pohjaksi blogiini. Lyhennän, selkeytän, tiivistän ja muokkaan sitä omaan käyttööni. Historian Jeesus ei ole paljoa henkilö vaan tieteellisen tutkimuksen jälkiluomus ehkä eläneestä J. Nasaretilaisesta, joka eli 2000 vuotta sitten erilaisessa maailmassa. Rajalliset lähteet kertovat hänestä. Tiede luo keskusteluun malleja, hypoteeseja ja teorioita. Niitä verrataan oletettuun todelliseen Jeesukseen, jolla tarkoitetaan historiassa elänyttä ihmistä ― lihaa, luita ja verta. Millainen hän oli ei riipu tutkimustuloksista. Tutkimuksen tavoite on saada historian Jeesuksen rekonstruktio mahdollisimman lähelle oikeaa Jeesusta. Tuloksen arviointi tuo mittapuun ongelmia. Jos ajatelleen vain skeptisesti, tavoitetaan harvoja faktoja. Keskusteluun kuuluu myös uskonnon Jeesus. Tutkimus ei ole vakaumuksellista mutta tutkijalla voi olla vakaumus! Tutkimuksen Jeesus tuo kysymyksiä: Pitikö hän itseään Messiaana, toimittiko hän profeetan virkaa, väittikö hän itseään Jumalan Pojaksi. Tämä on eri asia kuin se, oliko Jeesus sitä mitä UT:n kirjoittajat väittävät. Tutkimus ei voi olla uskontoa. Historian Jeesuksen tutkimisessa törmätään aineiston moneuteen, ikään, kaukaisuuteen, todennäköisyyteen, epävarmuuteen, tulkinnan näkemyseroihin, korostuksiin ja ainutkertaisuuteen. Tutkijaa ja lukijaa vie eteenpäin harkinta. Keskustelu, uusien ratkaisujen etsintä ja entisten kyseenalaistaminen on tieteeseen kuuluva ja vie sitä eteenpäin. Kriittisen teologian Jeesus-käsitys aiheuttaa perinteellisissä uskonnon yhteisöissä levottomuutta ja riitaa sisäpiirissä ja ulkopuolisia kohtaan. Koettu ja stigmatisoitu Jumalan puhtaan sanan rauhan häiritsijä poistetaan armotta, myös Suomen Ev.-Lut. kirkossa! Yllä oleva koskettaa. Entisenä pappina ja kirkon työntekijänä vielä muistan, miten sana Jeesus oli paljon käytetty työväline. Saarnasin Jeesusta ja kirkkoa viran rutiinilla ja sydämellä. Sydäntä ei työssä tarvittu kovinkaan, kaavamaisuus riitti, eikä se ollut papin viran hoitamisen ehto, ei myöskään tuomiokapitulin attaseoille. Raamatun eksegeettisistä tutkimuksista en ole koskaan lukenut pyörittelyjä, että Jeesushan on kuollut äijä, kuten UT:ssa jankataan. Historian Jeesus on siis kuollut ja kuopattu! Ihmeen paljon yhteiskunta satsaa rahaa yhteen vainajaan ja tarinoihin, joita teologian tohtorit ja maisterit kirjoittavat tutkintoaan varten ja joilla ei srk:ssa ole muuta käyttöä kuin ulostaa pappi! Kukaan ei ole tähän mennessä kohdannut Jeesusta livenä eikä ole tulkinnut häntä hänen päänsä sisältä. Kukaan ei tiedä, millaisena hän piti itseään ja oliko hän oikeasti Messias ja Jumalan Poika, kuten UT:n kirjurit kehittelivät perinteestä omia mielipiteitään. Uskovaisen ihmisen uskonnon Jeesusta on moneksi: kokemus rukoillessa, liturgiassa, saarnaa kuullessa, ehtoollispöydässä, sydämessä, kuolinvuoteella, ajatuksissa, Lapin matkoilla, mopoa korjaillessa, jne.. Uskova ei asioi Jeesuksen kanssa vaan Jeesuksen merkitysten kanssa omassa kokemuksessaan nahkansa sisällä: Jeesus-äijä meni mutta merkitys jäi! Tutkijan Jeesus on eksegeettisen oppikirjan tekstin 6-kirjaiminen sana, jonka oletetaan viittaavan jonkinlaiseen muinoin eläneeseen tai myyttiseen henkilöön keskustelussa toisten tutkijoiden kanssa. Outokummussa 24.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1167 blogia alla linkki

perjantai 22. elokuuta 2025

NATURALISTINEN RAAMATUN SELITYS Netistä löytyi kuvaus kriittisen eksegeesin naturalismista. Muokkaan, selkeytän, lyhennän ja arvioin. Naturalistinen selitys pitää kaikkea yliluonnollista vain ihmisten kokemuksena ja ajatuksena. Yliluonnollinen on mielikuvitusta. Siten pelkistetään, redusoidaan, palautetaan ja muunnetaan yliluonnollinen luonnolliseksi. 1. Yliluonnollinen on epätotta ja siksi poistetaan tieteellisestä keskustelusta. Tiede määrää todellisuuden rajat. 2. Todellisuus ilmaistaan vain luonnollisina tapahtumina ja prosesseina. 3. Jumalan sanallinen metafyysinen ilmoitus ei ole luotettavaa tietoa eikä Jumala ole ilmoittanut itseään. 4. Koska selitys Jumalasta ei ole tieteellistä, ei ole tietoa Jumalasta. 5. Koska hyväksyttäviä ovat vain teoriat, jotka viittaavat luonnollisiin tekijöihin, ne myös riittävät selittämään todellisuuden. Koska luotettavia ovat vain metodit, jotka kohdistuvat luonnollisiin ilmiöihin, muilla tavoilla ei saada varmaa tietoa. 6. Kun todellisuus ymmärretään ilman Jumalaa, se selitetään myös parhaiten. Yllä oleva saattaa tuntua ateismilta. Mutta se ei välttämättä ole sitä. Jumalan olemassaoloa ei kielletä, se jätetään teoriasta pois! Sitä ei pidetä realiteettina Raamatun tulkinnassa. Uskova uskoo Jumalaan eikä teoretisoi! Naturalistinen selittäminen näkyy suomalaisten pappi-eksegeettien teoksissa Sensuroitu 2023 ja Jumalan synty 2025, vaikka sitä ei erityisesti mainita. Niissä uskontoa katsotaan antroposentrisesti, vain ihmisestä käsin. Minulle entisenä pappina 30 palvelusvuoden jälkeen sopii naturalistinen malli hyvin. Siinä näen avoimuutta ja rehellisyyttä ymmärtää Raamattua totuuteen päin. Esim. opettajallani eksegetiikan prof. Heikki Räisäsellä oli vastaava pyrkimys jo 1970-luvun alussa. Naturalistinen selitys antaa selväjärkisyyttä, inhimillisyyttä, suvaitsevaisuutta, jämäkkyyttä ja asiallisuutta ymmärtää ihmisten tuottamaa Raamattua ja keskustella kiperistäkin uskonnon kysymyksistä. Jo opiskeluaikaan näin ja koin sen suunnattoman verisen kiihkoilun, uhittelun, silmille hyppimisen ja sokeuden totuudelta, kun asioista tietämättömät uhosivat ja saarnasivat lapsellisia mielipiteitään. Pappina väistelin iskuja 16 kantelun ja tuomiokapitulin tekaistulla tunnustuspaperilla kiusaamisen välillä. Naturalistinen selitys ja mikä muu teoria tahansa on pelkkää potaskaa silloin, kun saarnataan syntisen syyllisen kuolevaisen ihmisen pelastumista yksin uskosta ja armosta Jeesuksen porukassa! Outokummussa 22.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1166 blogia

torstai 21. elokuuta 2025

KIRKON VÄÄRENTÄMÄ JEESUS Löysin netistä valmista purentaa ja purtavaa, jolla jonkun havaintona on arvonsa ja sanottavaa tietäville ja tietämättömille. Lyhennän, muokkaan ja korjaan. Luterilaisen kirkon UT:n suomennokset ovat tekstimanipulaation ja väärentämisen mestarinäytteitä. Jeesuksen suuhun kirkko on laittanut keksimiään sanoja, jotta sen laajamittainen väärentäminen näyttäisi uskottavalta. Klassinen esimerkki löytyy MK:sta, 16: 6: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Alkuteksteistä ei löydy sanaa kadotus, vaan kirkko on laittanut Jeesuksen suuhun sanan, joka kääntää evankeliumin päälaelleen. Jotta MK: iin väärennetty jae näyttäisi uskottavalta, niin sama vale toistuu läpi UT:n. Kadotusoppi on saatu aikaan, kun kreikan ajallista tuhoa tarkoittava sana on käännetty ikuiseksi kadotukseksi. Teologian tohtori K. Kuula joutui myöntämään tämän tosiasian, kun häneltä tinkasin kadotuksesta: ”Okei, ymmärrän. Se on tuho eikä kadotus. Olet oikeassa, jokainen UT:n kadotuskäännös on tarkkaan ottaen pielessä. Niissä kohdissa puhutaan tuhosta tai tuomiosta esim. klassinen JH 3:16. Kirkon Jeesus heittää kaikki maailman ei-kristityt ikuiseen kadotukseen, miljardit ihmiset, mikä tarkoittaa loppumatonta helvetin tuskaa. Raamatun Jeesus sen sijaan kertoo, että ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan. Toisille tuomio on riemuksi, mutta toisille langettava kuten maallisessa tuomioistuimessa. Vaikka kirkon Jeesukseen uskovat vakuuttavat, ettei heitä tuomita, vaan synnit on saatu anteeksi, niin se ei pidä paikkaansa, vaan perustuu kristikunnan sisäsiittoisiin illuusioihin. Kirkolla ei ole ongelmia kadotusoppinsa kanssa, sillä sola scriptura, yksin Raamattu -periaate, ei tarkoita alkutekstejä, joista kirkko on kääntänyt UT:n, vaan kirkon tulkintaa, väärennöstä alkuteksteistä. Näin kirkko on tehnyt omasta sanastaan Jumalan sanaa. Tämän ovat vahvistaneet piispat Jari Jolkkonen, Matti Repo, Simo Peura, Jukka Keskitalo sekä Seppo Häkkinen. Piispat pesevät kätensä. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli: ”Tämänhetkinen raamatunkäännös, siinä ilmenevät yksittäisten sanojen käännösmuodot sekä niihin sitoutuvat tulkinnat on hyväksytty kirkolliskokouksessa ja otettu käyttöön kirkossa vuonna 1992. Nämä ovat Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon virallisia linjauksia… Piispa Repo on sitoutunut Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon päätökseen raamatunkäännöksestä ja sen mukaisesta tulkinnasta niin pappis- kuin piispanlupauksessaankin.” Kirkko on tehnyt Jumalasta kosmisen Hitlerin, joka kiduttaa luotujaan iankaikkisessa helvetissä. Vastaavia havaintoja sadoittain voi kuka tahansa poimia jo VT:n ja UT:n tekstien syntyprosesseista, puhumattakaan vuosituhansien mittaisesta juutalaisesta, Jeesuksen ajan, hänen jälkeisen hellenistis-roomalaisen alkukirkon ja kristinuskon muokkaajien vaikutuksesta. Jokaisella kirjoittajalla on sanomansa suhteessa monisärmäiseen, monien kirjoittajien, monien aikakausien ja monien kulttuurien vaikuttamaan kirjaan nimeltä Raamattu. Suomen Ev.-Lut. kirkon Raamattu-käsitys, josta on mahdoton mennä sanomaan mikä se on ja kuka sitä edustaa, ja Tunnustuskirjat ovat nippuna yksi vähäpätöinen kokoelma maailman tuhansien kirkkokuntien joukossa. outokummussa 21.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1165 blogia alla linkki

keskiviikko 20. elokuuta 2025

NÄIN TEET LAPSESI ONNETTOMAKSI 3. 58. Vertaa lastasi parempaan Vesaan, joka tervehtii 59. Naapurin lapset ja meidän kakarat! 60. Mieluile töissä ja lyö lastasi kotona 61. Ole puolueellinen lapsillesi 62. Salli toiselle vapautta, kurita toista 63. Vieraiden kyläillessä aja lapsesi pois 64. Älä vippaa 50 penniä, vaikka lapsi laulaisi lintujen kielin 65. Ehdottomasti oppikoulun käynti keskeytyy, jos lapsi polttaa ja juo 66. Jos ei mene vuosi ja luokka, koulunkäynti keskeytyy 67. Älä koskaan pyydä anteeksi 68. Älä osoita läheisyyttä 69. Älä epäile omia motiivejasi 70. Mittaa lastasi ulkoisten mittapuiden mukaan 71. Näe hänet toiveittesi toteutumana 72. Pakota hänet tulemaan niiden mukaiseksi 73. Pidä lastasi aina vajaana päämääriin nähden 74. Vaadi lapselta aikuisuutta 75. Älä jousta 76. Älä ole valmis muuttumaan 77. Älä halua kasvaa ja kehittyä vanhempana 78. Älä jaksa kuunnella lapsen hätää 79. Saatuasi lapselta äitienpäiväkortin äitille, suutu puuttuvasta d-kirjaimesta 80. Näe punaista, kun suutut 81. Ole hermos, kun suutut 82. Loukkaa lastasi katumatta 83. Revi lastasi tukasta 83. Potki munille 84. Voitele lapsi ompelukoneen sähköjohdon sivalluksella kintuille outokummussa 20.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1164 blogia alla linkki
NÄIN TEET LAPSESI ONNETTOMAKSI 2. 31. Kiellä lastasi sanomasta aikuisille mitään 32. Utsi heiltä, mitä lapsi sanoi 33. Kehota pitämään pitkiä hiuksia, että saa repiä tukasta 34. Sano, että saa vaikka tappaa omansa 35. Syytä ja toista vuodesta toiseen lapsen tekemiä erheitä 36. Lastesi hälistessä vetoa omaan kuolemaasi 36. Anna ymmärtää, että lapsi edistää kuolemaasi 37. Pidän omia arvojasi ehdottoman yleisinä 38. Mittaa lasta niiden noudattamisella 39. Jos lapsi rikkoo normisi, kiellä hänen pääsy taivaaseen 40. Älä ota asioista selvää 41. Pidä lasta aliravitsemuksessa, jotta hänestä ei tule itsekäs 42. Pidä lasta puutteessa samasta syystä 43. Älä ota kasvatus- ja hoitoneuvoja toisilta vastaan 44. Pidä omaa ilkeyttäsi oikeutettuna 45. Älä mene psykiatrille, koska hän on varmasti hullu 46. Älä käytä psyykelääkkeitä missään tapauksessa 47. Älä käytä lääkkeitä 48. Älä turvaudu ihmisiin, sillä he petkuttavat 49. Älä avaudu ihmisille, koska he lisäävät vaivoja 50. Älä kerro ihmisille, ettet joutuisi naurunalaiseksi 51. Ihmiset saattavat hylätä sinut kylmästi 52. Älä toivo suuria, ettet pettyisi 53. Kun korjaat lapsesi vaatteita, nipistele pukemisessa 54. Pidä kyntesi tarpeeksi terävinä 55. Sano lapsesi tukkaa tarhapöllöksi 56. Pelottele Jumalalla 57. Sijoita toisten tekemä pahuus lapsesi päähän Outokummussa 20.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1163 blogia
NÄIN TEET LAPSESI ONNETTOMAKSI 1. 1. Näe naapurin poika ihannenukkena kauniissa vaatteissa 2. Sano hänet omaasi paremmaksi 3. Lapsesi tultua telttaleiriltä moiti savulle haisemisesta 4. Vertaa lapsesi retkiasua vierailevien serkkujen suntiksiin 5. Palvele vieraita ja aja lapsesi pois 6. Näytä kiireesi, kun lapsesi puhuu sinulle 7. Lyö lastasi, kun hän särkee pikkuesineen 8. Lyö lastasi, kun hän sanoo mielipiteensä 9. Lyö lastasi, kun hän puolustautuu 10. Lyö lastasi, kun hän sanoo kritiikkiä uskontoon 11. Nimittele lastasi ilkeästi 12. Poista lapsestasi oma tahto 13. Sano: Poika ei ole paha mutta pojassa on paha 14. Istuessasi veneen perässä saat lapseltasi airosta vettä. Nouse ylös ja keikuta venettä uhkaillen 15. Kiihottaessasi lapsesi vihaan moiti hänen hullun katsettaan 16. Anna puolisosi tehdä pahoin 17. Lapsen tullessa itkien koulukiusattuna älä halaa 18. Kun lapsesi tulee matkalta kotiin, oudoksu katseella hänen halaustaan 19. Puhu puolisosta pahaa lapsellesi 20. Samaista puolison kykenemättömyys lapseesi 21. Sano lapsellesi halveksien 22. Velvoita lapsesi kirkkomatkalle 23. Näe perhe naapureita parempana 24. Sano menneesi eri miehen kanssa naimisiin kuin mitä hän oli seurusteluaikana 25. Halveksi seksuaalisuutta 26. Halveksi ihmisiä, jotka juovat viinaa ja tanssivat ravintolassa 27. Taivu ylemmän edessä, julmistele alemmille 28. Osoita sormella vammaisia 29. Älä käsitä mitään, kun lapsesi puhuu sinulle ongelmistaan 30. Kuvaile lapsellesi julmia ennusteita hänen tulevasta tuhosta Outokummussa 20.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1162 blogia alla linkki

tiistai 19. elokuuta 2025

JEESUS-TARINASSA YLEINEN SANKARIMYYTIN KAAVA Rank-Raglan yleinen sankari-myytin kaava. Toistan ja muokkaan: 1. epätavallinen syntymä 2. maine jumalan poikana 3. tappohanke syntymän jälkeen, 4. perheen pako 5. lapsuudesta tietoa vähän 6. menettää jumalan suosion 7. kohtaa epätavallisen kuoleman 8. jälkeläiset eivät peri hänen kuninkuuttaan 9. hautaus hautakammioon Jos kriteereitä venytetään, saadaan seuraavat yhteiset piirteet: 1. hänen äitinsä on kuninkaallinen neitsyt 2. isä on kuningassukua/ taivaallinen Isä 3. hänet kasvattavat ulkomailla kasvattivanhemmat, esim. Egyptissä 4. aikuisena palaa kuningaskuntaansa, alkaa opettaa Jumalan valtakuntaa 5. voittaa kuninkaan, jättiläisen, lohikäärmeen, villipedon, kuoleman, saatanan 6. nai prinsessan, morsiamen eli seurakunnan 7. korotetaan kuninkaaksi elämässä/ kuolemassa 8. asettaa lakeja, tulkintoja, vuorisaarnan 9. kuolee mäellä 10. hänen ruumistaan ei haudata, ( yksi eksegeettinen arvelu ) Papinkoulun ja lisäopintojen perusteella sanon, että Jeesuksen tarinaa voidaan tulkita ko. mallilla. Se on yksi tulkinnan väline pyrittäessä totuuteen. Taustaoletuksena siinä on käsitys Jeesuksesta myyttisenä muinaisaikojen sankarina toisten joukossa. Luettuani pappien/ eksegeettien kirjoittamat kirjat ”Sensuroitu” 2023 ja ”Jumalan synty” 2025 yllä oleva on kevyttä tarinaa. Ajatellen tutkimuksia UT:n historiallisen juutalaisen Jeshuan jälkeen UT:n kirjoissa ja siitä edelleen apostolisilla isillä ja kirkkoisillä, jne. meille asti jako historialliseen juutalaiseen Jeshuaan ja myyttiseen kaikkien aikojen Jeesus-Kristukseen on vain yksi kategoria tutkimuksen historiassa. Ko. jaottelu saattaa olla mielenkiintoinen papille itselleen pohdiskella mutta sillä ei ole paljoa käyttöä muille rutinoituneessa srk-työssä. Tuskin ketään seurakuntalaista asia kiinnostaa. Tietämyksessään pappi joutuu syytettynä tuomiokapitulin eteen. Outokummussa 19.8. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen 1161 blogia alla linkki

JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISE...