Papin ei ole hyvä kusta puistoon, ei myöskään kirkkomaahan. Tuomarin ei sovi pierrä oikeudessa eikä suntion laskea housuja metsässä. Ihmisten elämässä tärkeät asiat saa tehdä pimeässä. 20.5.76 On päivä tää kaunis katsoa. Se tunteen herättää, huolen unhottaa. Mutt miks kauneus valtaa tään maan: solat, suot, metsänkin? Miks tuo kauneus loistaa, putoo lahja käteen, kuin anti? Miks kaikki on kuin on? Miks ei toisin? Miksi ilo tää? Miksi ikävää? Tuskakin mua painaa, tunnen kaunaa. Tuuli puuta huojuttaa, puuska varvun taittaa. Myrsky lakoon lyö. Ihminen eloa kuvaa, mutt maailma on. Kaksin asiaan.

Vartioin vankia, nukkuu. En näe kasvojaan. Onko niitä nähnyt kukaan, koskaan? Murhaaja tunnusti: ”Minä sen tein.” ”Tapoin ja tuomitsin.” Sitten ne tulivat, valvojat. Ottivat ja veivät pois. Ihminen tuntee, hänestä tuntuu. Mutta maailma on. Se että kuulee ja maistuu, on vain hänelle. Kehdoss makaa hän, pienoinen silmin aikein, suurin. Mitä näet, pienokainen: miehen koukkuselkäisen vai vanhan naisen nälkäisen? Tiedät sen kerran, itsekin, sinäkin. Lapsena elin metsässä, en tehnyt havaintoja. Olin havaintoni. Olin metsä, luonto, puu. Kaikki. Kun tulin suureksi, ei ollut metsää enää, ei yhtään mitään.

Vartiossa 20.1.76 Kylä kaukainen on tuolla. Siellä on kotini. Siellä isäni, äitini, onneni. Voi kun kerran sieltä lähdin. Täällä monen tähden alla kuljen, edessä hanki ja kuu. Päällä lämmintä yllin kyllin. On talvi ja kylmä. Minä palelen Mutta rinnassa polttaa elämän tuli. Mieleni kaartuu pitkin poikin olevaisen molemmin puolin. Olevaisuus on joskus kammo, täynnä murhetta tyhjää. Minä elän ja olen, totisesti vain pienen hetken. Mielessäni teen retken, poistun toiseen aikaan. Näen kaiken kuin uuden, jota elänyt ei kukaan. Silloin haaveilen, unelmoiden, vaipuen ihanaan uneen. Olen sairaalassa vartijan ominaisuudessa. Olen asemassa aseetta.

20.01.76 vartiotehtävä Meilahdessa Rannaton on eloni meri Se myrskyinen, pauhaava on. Ajan pienellä purrella, tähystän eteenpäin, vanaan. Huolissani olen laivan tuon kannella. Taas viitta, toinen, ohi meni. Tuulee – tuulella vene syöksyy kuohulla. Taas tähystän, näen samaa. Olo on arvoitus ajattelevalle, hänelle, ihmiselle. Hän itsekin on kysymys, itselleen. Ja loputtomasti se toistuu, tuntuu. Olen heikko, olen ihminen. Olen ajatteleva, itsellenikin. Miten ja miten? Aina vaan kyselen, uupuakseni. Näen kaupungin tuon, kun ikkunastani katson. Tuolla, tuollakin, vieläkin elämää. Elän suppeasti, olen kalpea. Niinhän se on: Ja kuitenkin, ei vain niin, vaan toisinkin. Kylä kaukainen tuolla on. Siellä on kotini.

Nopeus on hyvää, tehokkuus odotettavaa, musiikki jytää ja Jumala pyhää. Mutt milloin kysyit viimeksi: Kuka tämän keksi? Tottumus – onko se tauti? Aajattelemattomuus – lapsellisuutta? Arvostus – tottumusta? Jumala – mielikuvitusta? Vai käytäntöko se mittaa – hulluudenkin pyhyyden kautta. Pyhä, pyhä, yhteiskunta. Pyhät te työmuurahaiset, jotka ette ajattele, vaan teette ja teette kyselemättä – raadatte. Teillä ei ole mitään, ette näe mitään eikä teitä ole. Teillä on kyllä uskonto, teidän uskontonne, teidän omanne. Mutta vaatikaa perusteenne. Uskolla uskotaan, lapiolla kaivetaan. Uskossa kuollaan ja lapiolla peitetään. Hautaan lasketaan, siunataan, taas kerran.

Ja toisinpäin: Jos olet sisällä, et tunne muuta maailmaa - et mitään, - ei kukaan. Paatunutko vanki, rikollinen. Hänkö roisto, murhamies, heittiö? Ei. Vaan vanki, toisten mielestä. Tee siis poisto, hyvä mies, ajattele asiaa. Oikeus istuu, tuomari puhuu, saarnaa. Herrat nousevat ja laskevat, samoin vartijat. He vankejaan, toiset palkkaansa. Molemmat poikkeavat illalla, kaljalle, ottavat pienet, vanki vain unet. Rutiinia, avaimia, aukaisemattomia ovia, tiiliä ja tärpättiä. Se on vankilan arkea. Vankeja, käytäviä, käyttämättömiä rautoja, haisevia sellejä, ankea, ikävä, näyttämätön, kauhea katsella on putkala, vankila. Muurin yli pääse et, jos taitamaton. Ulko-ovelle pääse et, jos itte olet.

Avain kilisee ja kilisee, mutt kenen taskussa? Ovi avautuu vain avaajalle. Tie vie kelle kassalle? Ja. Jollakin vain hammas kalisee, nyrkki pui taskussa, vain tahto vie vapaalle ja vartija pissalle. Ka, ka niin! Jumala ei huomaa vangittua, ei kanna hän huolta. Juuri nyt hän on varattuna, on toimessa vain puolta. Vaikka minkä tekis. Raitapaitaiset ulkona on, pakkasta on, korkea aita. Tiiliä tuhansia, kenttää temmeltää. On tahtoa, mielikuvitusta, toivoa ja vaikka mitä: Mutta vapaus puuttuu. Vanki kopiss makaa, laiskamato. Portti suuri, paksu, teräksinen, välissä toiseen maailmaan. Jos seisot vain hetken portilla, et tiedä, tunne maailmaa, jossa et ole.