Vartioin vankia, nukkuu. En näe kasvojaan. Onko niitä nähnyt kukaan, koskaan? Murhaaja tunnusti: ”Minä sen tein.” ”Tapoin ja tuomitsin.” Sitten ne tulivat, valvojat. Ottivat ja veivät pois. Ihminen tuntee, hänestä tuntuu. Mutta maailma on. Se että kuulee ja maistuu, on vain hänelle. Kehdoss makaa hän, pienoinen silmin aikein, suurin. Mitä näet, pienokainen: miehen koukkuselkäisen vai vanhan naisen nälkäisen? Tiedät sen kerran, itsekin, sinäkin. Lapsena elin metsässä, en tehnyt havaintoja. Olin havaintoni. Olin metsä, luonto, puu. Kaikki. Kun tulin suureksi, ei ollut metsää enää, ei yhtään mitään.