Vartiossa 20.1.76 Kylä kaukainen on tuolla. Siellä on kotini. Siellä isäni, äitini, onneni. Voi kun kerran sieltä lähdin. Täällä monen tähden alla kuljen, edessä hanki ja kuu. Päällä lämmintä yllin kyllin. On talvi ja kylmä. Minä palelen Mutta rinnassa polttaa elämän tuli. Mieleni kaartuu pitkin poikin olevaisen molemmin puolin. Olevaisuus on joskus kammo, täynnä murhetta tyhjää. Minä elän ja olen, totisesti vain pienen hetken. Mielessäni teen retken, poistun toiseen aikaan. Näen kaiken kuin uuden, jota elänyt ei kukaan. Silloin haaveilen, unelmoiden, vaipuen ihanaan uneen. Olen sairaalassa vartijan ominaisuudessa. Olen asemassa aseetta.

20.01.76 vartiotehtävä Meilahdessa Rannaton on eloni meri Se myrskyinen, pauhaava on. Ajan pienellä purrella, tähystän eteenpäin, vanaan. Huolissani olen laivan tuon kannella. Taas viitta, toinen, ohi meni. Tuulee – tuulella vene syöksyy kuohulla. Taas tähystän, näen samaa. Olo on arvoitus ajattelevalle, hänelle, ihmiselle. Hän itsekin on kysymys, itselleen. Ja loputtomasti se toistuu, tuntuu. Olen heikko, olen ihminen. Olen ajatteleva, itsellenikin. Miten ja miten? Aina vaan kyselen, uupuakseni. Näen kaupungin tuon, kun ikkunastani katson. Tuolla, tuollakin, vieläkin elämää. Elän suppeasti, olen kalpea. Niinhän se on: Ja kuitenkin, ei vain niin, vaan toisinkin. Kylä kaukainen tuolla on. Siellä on kotini.

Nopeus on hyvää, tehokkuus odotettavaa, musiikki jytää ja Jumala pyhää. Mutt milloin kysyit viimeksi: Kuka tämän keksi? Tottumus – onko se tauti? Aajattelemattomuus – lapsellisuutta? Arvostus – tottumusta? Jumala – mielikuvitusta? Vai käytäntöko se mittaa – hulluudenkin pyhyyden kautta. Pyhä, pyhä, yhteiskunta. Pyhät te työmuurahaiset, jotka ette ajattele, vaan teette ja teette kyselemättä – raadatte. Teillä ei ole mitään, ette näe mitään eikä teitä ole. Teillä on kyllä uskonto, teidän uskontonne, teidän omanne. Mutta vaatikaa perusteenne. Uskolla uskotaan, lapiolla kaivetaan. Uskossa kuollaan ja lapiolla peitetään. Hautaan lasketaan, siunataan, taas kerran.

Ja toisinpäin: Jos olet sisällä, et tunne muuta maailmaa - et mitään, - ei kukaan. Paatunutko vanki, rikollinen. Hänkö roisto, murhamies, heittiö? Ei. Vaan vanki, toisten mielestä. Tee siis poisto, hyvä mies, ajattele asiaa. Oikeus istuu, tuomari puhuu, saarnaa. Herrat nousevat ja laskevat, samoin vartijat. He vankejaan, toiset palkkaansa. Molemmat poikkeavat illalla, kaljalle, ottavat pienet, vanki vain unet. Rutiinia, avaimia, aukaisemattomia ovia, tiiliä ja tärpättiä. Se on vankilan arkea. Vankeja, käytäviä, käyttämättömiä rautoja, haisevia sellejä, ankea, ikävä, näyttämätön, kauhea katsella on putkala, vankila. Muurin yli pääse et, jos taitamaton. Ulko-ovelle pääse et, jos itte olet.

Avain kilisee ja kilisee, mutt kenen taskussa? Ovi avautuu vain avaajalle. Tie vie kelle kassalle? Ja. Jollakin vain hammas kalisee, nyrkki pui taskussa, vain tahto vie vapaalle ja vartija pissalle. Ka, ka niin! Jumala ei huomaa vangittua, ei kanna hän huolta. Juuri nyt hän on varattuna, on toimessa vain puolta. Vaikka minkä tekis. Raitapaitaiset ulkona on, pakkasta on, korkea aita. Tiiliä tuhansia, kenttää temmeltää. On tahtoa, mielikuvitusta, toivoa ja vaikka mitä: Mutta vapaus puuttuu. Vanki kopiss makaa, laiskamato. Portti suuri, paksu, teräksinen, välissä toiseen maailmaan. Jos seisot vain hetken portilla, et tiedä, tunne maailmaa, jossa et ole.

Viideltä läksinkin sitten kalppimaan kotiin. Soitin asemalta Liisalle, ja hän lupasi tulla Simonkentälle samalle bussille, ja tulikin, ja läksimme sitten yhdessä 21:llä Lauttasaareen, jossa olemme ja odottelemme Astaa, Riittaa ja Mattia saapuviksi. Talossa ei ole ketään kotona juuri tällä hetkellä ja huomenna menenkin töihin kahdeksaksi. Vanki raukka syytön on, putkas, sellis temmeltää. Luulot ottaa pamppu pois, ei ole armoton, vain viheltää, ja paskat haistattaa. Palvelu on kehnoa, jos kehnoks sanotaan. Mutt miten sitä parantaa, kun säätäjä on valta – vahtia. Vain sääntöjä me noudetaan vanki vangiks sanotaan. Punainen on ovi vankilan, Vain avaimella ja simsalan, ovi avautuu. Vartija ei kysy, tekee vaan, hän vetää rajan, kumartuu, jos kumartuu, katuu, jos sattuu. Sellis istuu ja pysyy, poika isänmaan. Mieli kaukana on, miehen häkäpään, pois tästä paikasta, ain parempaan, jos hän vain toivoa osaa.

tunnun turhuudesta olemisen. Kuolen, kuolet, kuolemme, kuolema pois vie huolemme - joko huomenna vai ylihuomenna - kuolema sinulle tuo - kuin joulupukki tuomisen. ”Ei ole Jumalaa eikä jumalaa”, sanoi ateisti. ”On Jumala”, sanoi kristitty teisti. Kumpi on oikeassa? Jumalako sen tietää? Silloin jo olet teisti. Jumala ei tiedä. Oletko silloinkin teisti? 21.12.75 Ajatus syntyy – yksilön päässä, ja järvi on jäässä. Sitä ajatus ei muuta. Maailma on muuta kuin ajatteleminen. Yks kaks – ajattelen epäilen ja hapuilen laidasta laitaan. Arvot kuuluvat maailmaan - vai eivät kuulu – luullaan, uskotaan, kinastellaan 12.01.76 Raastuvan oikeudessa pääkallonpaikalla. Kolme vankia heitettiin koppiin ja läpihuutona menivät. Olimme poikien kanssa kolme tuntia keikalla. Iltapäivälläkin Lapinlahdessa viemässä kaksi mielentilaan ja toin pois yhden, joka oli ollut ”paremmassa paikassa” kuukauden. Iltapäivällä sitten myöhemmin olin ykkösellä vartijana ja hyvin mielestäni meni. Avaimet sain oikein mahtavat ja vastuuta lisää, pitää luetteloa vangeista. Oli ylivartijan tehtävä. Juuri sukevalta tullut vartija oli assistenttina, kun minä olin mukamas oppineempi noihin hommiin.