perjantai 6. helmikuuta 2026
JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISEN KUVAKSI HÄN HÄNET LOI 17.
---Otsikossa näkyy Sensuroitu -23 ja Jumalan synty -25 -teosten pääteesi
---Pappi ja muut tutkijat esittävät Raamatusta arkeologisten tutkimusten radikaalikriittisiä tuloksia
---Ihmeen vähän kriittisestä eksegetiikasta on uutisoitu ja kirjoitettu
---Syynä lienee yleinen tietämättömyys ja välinpitämättömyys kristinuskosta ja sen juurista
---En ole kuullut keltään enkä mistään, vain lukenut netistä mielipiteitä puolesta ja vastaan
---30 v pappiaikana minulle jäi lattean tympeä maku valtion pääkirkon virkamies-pappi-attaseoista
---Kuopion tuomiokapituli antoi kaataa päälleni 16 teettämäänsä kantelupaskaa Outokummun srk:ssa
---Yhtä aikaa oli kolmekin ja loppuaamenia odotin Suomen Korkeimmista oikeuksista 3-5 v
---25 v aikana mikään muu srk:ssa ei somistunut kuin että tkli ulosti minut ”kirkon tunnustuksella”
---Rollijat saivat kiitosmitalin ja kannustuksen hakea seuraavaan k-neuvostoon ja -valtuustoon
---Koska olin syypää jo aikaisemmin parrasta ja tukasta, oli myös eksegetiikkani potaskaa Riekkiselle
---Media näyttää, että nykypapit saavat laukoa mitä tahansa UT:n teksteistä välittämättä ja virka pysyy
---Tyylinä on saarnata ihmisestä ja terapoida ihmistä, jolloin ollaan turvassa valituksilta
---Jatkuvasti opiskelevana tiedän, että kirkossa raavitaan vain Raamatun ongelmatonta pintanahkaa
---Ei puhuta UT:n synedrium-neuvosto-maan hallitus-korkeimmasta oikeudesta Jeshuan murhaajana
---UT:ssa koko virallinen yhteiskunta instituutioineen taistelee Jeshuaa vastaan
---Koko sota pannaan yhden jätkä-Jeshuan syyksi ja hirtetään rituaaliteatterin kusi-ja paskannuspuuhun
---Paavalin pakanakirkon ajaton pehmo-Jeesus on vain väärennös UT:n juutalaisesta Jeshua-äijästä
---Paavalista alkaen 50-luvulta tähän päivään asti kirkon evankeliumi on ollut antisemitistinen
---200-luvulta alk. antijudaisti-kirkkoisät, Augustinus ja Martti Luther olivat A. Hitlerin oppi-isiä
-------------------------------------
---Olipa Jumala itsessään oleva tai ihmisen tekemä, hän/ se pysyy yhä ongelmana kiinnostuneille
---Sekin perustuu vain perinteellisiin oletuksiin, että hänestä voidaan sanoa jotain
---Lutherin Vähässä katekismuksessa 1960-luvulla opetettiin, että Jumala ilmoitti/ ilmoittaa itsensä
---Jumala-ongelma ratkaistiin yhden Raamatun juonteen sanastolla
---Yllä olevien teosten valossa entinen ratkaisu romuttuu ja jääkö jäljelle mitään Jumalaa
---Jo muinaisen Kreikan filosofit pohtivat asiaa 2500 v sitten
---Jumala-käsite periytyi vahvana läpi keskiajan hengentieteisiin ainakin 1800-luvulle asti
---Toiset puolustivat, toiset vastustivat kuten vielä tänäänkin jäänteeksi tullutta kulttuuri-ilmiötä
---Myös Luterilaisen kirkon srk:ien alueilla on monen kirjavaa suhtautumista, käsitystä ja ajattelua
---Kokonaiskirkon hallintolaitoksena tuomiokapituli säätelee srk:ia oletettuun kirkon etuun
---Ateistipapeilla ei taida olla virkoja kuin Oulun hiippakunnassa, ainakin joku vuosi sitten
---Oulun piispa Sami Salmen poika oli ensimmäisenä ateistipappien kerhossa
---Tilanne jatkui vuosia, kunnes pappi lähti, muistaakseni lehden toimittajaksi
---Lienee palannut tuhlaajapoikana papinvirkaan, joten hänen kohdallaan pappisvirka pysyi
---Minulta meni v 2006 pappisvirka eli papin oikeudet saarnattuani UT:n juutalaista Jeshuaa
Okussa 6.2. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1559 blogia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISE...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
KIRKON PIRULLINEN KAHDEN REGIMENTIN OPPI Lainaus: ” Martti Lutherin aikanaan muotoilema luterilainen opetus Jumalan kahdesta hallinnasta. Lu...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti