lauantai 31. tammikuuta 2026
KANSA/ KIRJURIT TEKIVÄT JESHUASTA UUDEN DAAVIDIN UT:SSA 3.
Ristiriitaisia kuvaksia syntyi VT:n toimitushistoriassa silloin, kun teksteihin tehtiin myöhempiä lisäyksiä mutta vanhaakaan ei poistettu. Nykyajan loogisuutta vaativan lukijan näkökulmasta toimitustyö jäi kesken. Voidaan todeta, että masoreettinen teksti suurentelee Daavidin saavutuksia väittämällä, että ainoastaan yhden kiven linkoaminen riitti tappamaan Goljatin. Myöhempi kirjuri laati saavutusta ylistävän vaihtoehtokuvauksen siitä, miten Goljat sai surmansa. Myöhempi kopioitsija painotteli päätekstin ja sivuasian välillä. Tekstikritiikissä tutkitaan tekstin poistojen ja lisäysten motiivia. Septuagintan kääntäjillä ei ollut mitään ilmeistä syytä vähentää Daavidia. Hän joka tapauksessa oli tarinan sankari. Masoreettinen teksti liioittelee, romantisoi ja tuottaa lukijalla jännitystä. Siitä syntyy ristiriitoja nykyajan lukijalle mutta aikansa lukijoille hauskoja tyylivivahteita. Daavidiin ihmisenä oli helppo samaistua. On mahdollista, että Daavidin aikaan oli muitakin suurmiehiä, jotka olisivat ansainneet korotuksen. Kirjurit omista tarpeistaan halusivat tehdä juuri Daavidista tähden. Voidaan sanoa, että tarinan todellisia tähtiä ovat kirjurit. Sama sopii myös UT:n Jeshua-äijään, joka omilleen oli suuri tähti mutta valtion virallisille valvojille vain rikollinen, pilkkaaja, rangaistava konna, joka sai ansionsa mukaan paskannus- ja kusetuspuussa. Tutkimuksessa puhutaan Daavidin evoluutiosta. Aluksi oli vain vähäinen Daavid-mies, josta jälkikäteen kertomukissa tehtiin suuri päällikkö Israelin historiaan. Kertomusten syntyaikaan tarvittiin juuri sellaista ja se jäi pysyvästi perinteeseen. Daavidin ja Jeshuan tapauksissa pienestä tuli suuri; pieni siemen kasvatettiin puuksi; pieni valtakunta maailmanvallaksi ja tavallinen käpykylän äijä nostettiin teksteissä suurkuninkaaksi ja toinen iankaikkiseksi Kuninkaaksi taivaaseen. Kun tutkitaan Raamatun taustalähteitä, huomataan, että kirjoitukset ovat puolueellisia. Ne ovat toissijaisen väritettyjä. Ensisijaista on reaalihistoria ja aikakausi, missä kirjoitetaan. Se että kirjoitetaan, ei välttämättä kerro faktoista mitään, varsinkin kun kirjoitetaan satoja, jopa 1000 v tapahtumien jälkeen. Kirjoitukset ponnistavat yhteiskunnan kokonaistilanteesta ja siinä vaikuttavista inhimillisistä voimista. Jos saarnataan Daavidista ja Jeshuasta, ei päästä saarnaajaa itseään pidemmälle. Arkeologiset löydöt antavat faktoja tulkittaviksi. VT:ssa Daavid on ideaali, jonka sädekehässä Jeshua luotiin 1000 v myöhemmin.
Okussa 31.1. -26 J. Luostarinen/ netti: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1542 blogia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISE...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti