KONFIRMAATIOREISSU 25.5.2025 Tyttäreni pojalla E oli konfirmaatio pari päivää sitten Lounais-Suomessa. Matkaa tuli edestakaisin yli 1200 km. Mukana oli toinen tytär lapsineen. Matka oli etukäteen mielessäni enemmän kutsuva kuin haastava. Lapsuudessani halusin tulla linja-autokuskiksi välille Kuopio-Varpaisjärvi ja kuskata siskoani ja vanhempiani onnelaan, maalle mummon luo. Mutta minusta tulikin pappi, joten elämäni ajokaista kulki myös taivaan tiellä. Nyt ajan elämäntietäni maallikkona kirkon tunnustuksen sepittäjien iloksi! Matkamme meni kokonaisuutena hyvin, mutta Mikkelin jälkeen elämä oli päättyä, kun 100 km/t vauhdissa vastaan tuli auto ajokaistallamme. Oli pakko ajaa penkalle pelastuaksemme. Vastaan tulija pakotti väistämään vaarasta toiseen vaaraan! Turun moottoritiellä toinen hurja pani paremmaksi. 3-kaistaisella tiellä ajoimme 120 km/t keskikaistaa edessä asuntovaunu 30 m päässä. Yhtäkkiä takaoikealta koukkasi eteemme autojen väliin kaahari ehkä 150 km tunnissa mustan savun saattamana etuvasemmalle. Kaikki kävi alle sekunnissa. Kylmä hiki kasteli nahkaa ja sorvasin sanoja suustani. Lähtö oli lähellä! Perillä liityimme konfirmandin väkeen. Olimme ainoat Luostaristen puolelta. Ajelimme kirkolle. Konfirmaatio tapahtui pienessä kivikirkossa, jonne oli kutsuttu vain isovanhemmat. Kun E nojaili auringon paisteessa kirkkotaloa vasten, mieleeni tuli oma konfirmaatio Kuopion tuomiokirkossa v 1964. Isä, äiti ja sisko olivat läsnä, nyt kuolleet. Minulle tuli kaihomieli siitä, miten aika on kulunut ja minä sen mukana. Kuopion kirkossa sain pappisvihkimyksen 11 v konfirmaation jälkeen. E:n kirkon pihalla kerroin liikuttuneena sairaudestani M:lle. ”Nyt on juhlapäivä” hän tokaisi. Koin torjunnan. Näinhän se on: Siellä missä Jeesus on yksi on tärkein, menkööt 20 konfirmandia juhlaansa! Ahtaassa kirkossa istuimme puuovea vastapäätä penkeillä. Vieressä oli lisäalttari omaisten ehtoollista varten. Konfirmandit saapuivat kulkueena sisälle, E pisimpänä edessä. Surumielinen ilo lisääntyi sielussani. Olin elänyt jo vanhaksi, saanut lapsia, lapsenlapsia, vaimon, ym. ja nyt sain kokea vielä E:n nuoren elämän uuden vaiheen. Itse olen jo lähtevien listalla. Tuntui hyvältä olla läsnä läheisten kanssa, joskin ryhmissä yksinäisyyden tunteeni yllättää: yksin tullaan yhteisöön, yksin lähdetään iäksi, ainakin minä. Sen tiedän. Liturgian saarnaaja puhui kirkon fraaseja kuivan kireällä äänellä, sydän poissa sanoistaan. Niin ei puhuta rakkaasta Jumalan Kristuksesta ihmisille! Jeesuksen oikeaa nimeä Jeshua ei mainittu ja Kristuksesta konfirmoitavat tuskin tajusivat mitään. Vasta viime vuosina olen itse päässyt ymmärtämään hahmon merkityksiä omana aikanaan. Tuskinpa kirkkoväki ymmärsi mitään järjellään, ehkä jotain sielun kaipauksessa. Harva kirkkolaitoksessa ongelmoi uskoa, minkä näin 30 pappisvuoden aikana. Liturginen luritus meni läpi mutta syntyikö kellekään syyllisenä kuolevaisena ihmisenä uskoa ihmis-Jeshuaan? Odottelin jonossa Kristuksen ruumista ja verta pelastuksekseni. Alkoi onnellisesti itkettää. Minäkin jaoin joskus taivaan leipää. Lapsuuden mielikuvat, kaipaus, taivasikävä, itkut ja ilot tulvivat mieleen ja kyyneleinä ulos. Näytin tunteeni. Koin olevani yksin muiden kanssa kuoleman varjon maassa läheisten kanssa. Kaipasin lohduttajaa, kädestä pitäjää, kuten pappina usein - turhaan! Liekö minulla tuo kotoinen tunne, kun lähden yhteisöstä iäksi ja kangistun paikalleni? Juhlatalossa keskustelin abiturienttitytön kanssa, joka aikoi geologiksi. Löysimme yhteisen sävelen hänen alansa ja teologian välille: Kummassakin tutkitaan maata, jota myös ihminen on. Kirkon ihmisten keksimä luritusjärjestelmä fraaseineen on vain ajallinen muuttuva ilmiö, ei enempää, olipa henkilö ateisti, uskovainen, agnostikko, kristitty tai mikä muu. Kaikille Aadamin lapsille ja maan madoille käy samalla tavalla: synnytään, eletään, kuollaan. Tasapeli. Jokainen uskoo mitä tarvitsee! E:n kotona luulin, että hänen pikkuveljensä soitti taivaallisen kauniisti pianoa. Valtava ilon ja rakkauden tunne ylensi sydämeni itkuun ja puristi kyyneleet poskille: Nyt ollaan yhdessä tämä hetki, iloitaan hänen ilossaan, kasvetaan ja kukin katoaa pois näyttämöltä. Nyttemmin olen löytänyt UT:n juutalaisen Jeshua-äijän parhaaksi matkakumppanikseni ja koen eläväni hänen porukassaan läheisteni kanssa. Jorma Luostarinen 28.5.2025 netti: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1144 blogia