EI MERKIT VAAN LUOTTAMUS ”Tuomas vastasi ja sanoi..: ”Minun Herrani ja ….” Jeesus vastasi: ”Sen tähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe kuitenkin uskovat.”” JH 20 Ihmisen ajattelutapa pitkässä historiassa näyttää olevan suhteellisen pysyvä. Jeesuksen aikalaiset tavoittelivat innokkaasti tunnusmerkkiä, seemeion, uskoakseen hänen messiaanisuuteensa. Toiset kokivat saavansa merkin, toiset eivät. Nykyseurakunnassa on merkkien tavoittelua, esim. kuka ja millainen on oikea uskovainen ja pappi. Ihmiset tekevät pitkiä matkoja saadakseen hengellisiä kokemuksia ”taivaallisista” ja konkreettisia merkkejä saarnamiehen ”väkevyydestä” ja Jeesuksen läsnäolosta. Joidenkin saarnamiesten tuttu puhetyyli koetaan sekin merkkinä. Jumala halutaan sitoa aikaan ja paikkaan ”meidän keskellemme”. Kuitenkaan Jumala oliona ei näy missään! Joillakin tahoilla tainnoksiin meneminen ja muuttunut tietoisuuden tila tulkitaan jumalalliseksi. Kun ihmiset hourailevat ja liikehtivät, ”Henki liikkuu meidän keskellämme”: käsi nousee, jalat vapisevat, sairas nousee rientämään kohti pyhää paikkaa, kaatuu. Toinen jatkaa kulkuaan, terästyy, pääsee alttarille ja lysähtää kuin piimäpussi pyhälle kaiteelle. Usein arkiset pikkuyhteensattumat tulkitaan suuresta näkökulmasta, itsensä Jumalan antamiksi viitteiksi olemassaolostaan. Epäuskolla on monet kasvot kuten uskovaisillakin!