keskiviikko 12. kesäkuuta 2024
Mikkelinpäivä 1.10.2000
Kiittäkää Herraa te hänen enkelinsä te väkevät sankarit…
Johdantoa saarnaan: Historiallinen Jeesus puhui helvetistä. Mutta hänen oppilaansa luopuivat
Mestaristaan. Kun Jeesus oli kuollut ja kuopattu Kaifaan ja Herodeksen iloksi, hänen julistuksensa Jumalan
valtakunnasta jätettiin sivuun. Samalla galilealainen herätysliike tapettiin yhteiskunnan ulkopuolelle.
Alettiin saarnata Paavalin teologiaa, joka keisarille oli vähemmän kiusallista. Kirkon historiassa julistajasta
tuli julistettu, mikä merkitsi sitä, että Magdalan Marian Jumala henkilönä ja ihmisenä jäi taka-alalle ja
sivuasiaksi… kristittyjen elämässä. Jeesus ja sanoma Jeesuksesta muuttui uskonnoksi, jota johtivat aluksi
uskonnon instituution virkamiehet ja jo 300-luvulla Rooman valtakunnan eli koko maailman keisarit.
Viimeisin opetuslasten yritys seurata Mestaria sanassa ja teossa on vainojen aika, alkaen keisari Nerosta.
Myöhemmät kirkkoisät itkivät ilolla vainon aikoja, jolloin vielä usko historialliseen Jeesukseen oli elävä.
Fariseus tekstissä Jeesusta tenttaa,
näyttää vasemmistopuoluetta,
käyttää mestarin huonomaineisuutta.
Puolueen jäsen koettelee,
utelee,
ei pääse valtakuntaan.
Rikas mies tulee aprikoimaan,
muka taivaaseen ikävä.
Rikas aattelee, rahaa, perintöä,
karjatilaa, metsätontin enentöä.
Hän valitsee kadotuksen
tekstissä,
saa miinuksen
taivaan kirjaan.
Rahaa tyynyn alla
painamassa väärään suuntaan.
Siksi kärvenee helvetissä,
ikijäässä ja helteessä……
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
”JUMALAN SYNTY” -KIRJA JA UT JEESUS-VAINAJAN MUISTOKIRJOITUKSENA Kirjassa henkii radikaali näkemys uskonnosta verrattuna 19...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
MILLAINEN JEESUS? ”Tällainen oli todellinen Jeesus” ( Lauantai 25.12.2010 klo 12:...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti