4. Olen kuin heitetty maailmaan . yksin ja paljas. Olen inhottava, kadun. Minä tunnen, - kalman hajun – oman hajuni. /Olen limainen – joskus. Ja likainen. Puhdistaudun – peseydyn. Mutta niin monesti teeskentelen – olen sisältä – kuin saastunut kaatopaikka./ Kaatopaikalla on rottia. Ne juoksevat sinne tänne etsimään turvaa. Ne saalistavat, kuten ihmiset ja raatelevat – eivät kuten ihmiset - vaan paremmin – niin kuin rotat./ - Olen keskellä metss – yksin. - Näen puita, kiviä ja kantoja. - Makaan alastomana havujen keskellä. - Ne pistelevät selkääni. Kohta pälkähtää päähäni – lähteä – keskeltä laidalle – ajatuksistani toisten ajatuksiin./ Ihminen on tyypillisesti ajatteleva olento maailmassa. Ihminen on eläin, sinäkin ihminen – olet eläin./ Kaikki mikä syntyy, kuolee ja kuolema on syntymisen seuraus. Synnyin, siis kuolen, tuhoudun, katoan – mutta mitä sanonkaan?/ Kasvi kuolee, ihminen kuolee. Mitä eroa siinä on? Missä?/ Olen ihminen. Epäilen. Ajattelen. Olen siis olemassa. Logiikka on joskus niin kummallista./ Keväällä monet joutuvat mielisairaalaan. Syksyllä jotkutn katkaisevat jalkansa. Joutuvat ja katkaisevat. Sairausn yhdistää. Ihmisiä/ Katson seinää. Se on harmaa. Näen seinän se on varmaa. ”On” ja ”näen”. Ne on kaksi – eri asiaa.