TERTTU ON YLÖSNOUSSUT! Entisenä pappina pukkaa mieleen kaiken katoavaisuuden keskellä vanhat lapsuuden kriisit, uskonnon vastaukset ja työaikaiset pitkän kaavan koetukset. Kirjoittamalla koen saavani menneen ajan jotenkin kasaan nykyhetkessä. Eilen soitti ortodoksipappi: ”Ystäväsi Terttu on kuollut, tuletko hautajaisiin Joensuuhun viikon päästä? Sinne ei tule yhtään omaista.” ”Tulen tietenkin.” - Nyt oli Tertun vuoro, kuka on seuraava? Kun tulin srk:n papinduuniin, Tertun perhe eleli salokylällä ruohottuneen tien päässä. Mökki tuli tutuksi 25 v:n ajalta kesähelteessä ja talvituiskussa. Minusta oli tehty jo kanteluita, joissa toivottiin lähtöäni. Aina kun tulin taloon, tunsin olevani ystävä. Vaikka piha oli kivikkoinen, talon ovi rempallaan ja asunto ahdas, se ei haitannut tahtia: Minun ei tarvinnut esittää mitään, ei piiloutua papinkaapuun, ei olla ”papinnäköinen”, ei siistiä partaa, ei leikata pitkää tukkaa, ei muuttaa kielimurretta, ei tarvinnut ”olla hyvä pappi” eikä luritella fraaseja! Riitti että oltiin yhdessä, juotiin kahvit ja tunnelma loi tarinaa. Kaikki oli niin äärimmäisen yksinkertaista, alkuperäisen autenttista, väärentämätöntä, käytännön puutteiden koulussa opittua sydämen sivistystä, joka perustui elämänuskoon. Minulta itseltäni sellainen perusluottamus puuttui! Siksi menin papinkouluun. Tertun lähtö tuntui, kosketti. Seuraavana yönä ajattelin häntä kyynelin ja sain jonkinlaisen sairauskohtauksen: Joko oli minun vuoroni? Nyt vasta lähimmäiseni kuoleman jälkeen tajuan täysillä hänen merkityksensä! Terttu oli nuori hoitaessaan huushollia ja sairasta äitiään. Minun kokemuksessani hän oli rakkaudenarvoinen. Joskus oli puhetta, että lähtisimme mato-ongelle läheiselle järvelle. Nyt on onkija poissa ja leppähuiska kuivumassa räystään alla. Tämä vavahduttava kokemus yhdisti ajatukseni aivan muuhun, historiallis-kriittiseen Raamatun selitysmetodiin, jota UT:n selittäjät globaalisti käyttävät tekstien tulkinnassa. Jeesuksen ylösnousemus selitetään: Ensin suullisessa perimätiedossa ja sitten muutama vuosikymmen myöhemmin kirjoitetuissa raamatuissa eli koodekseissa kirjoittajat eli redaktorit (toimittajat) tulkitsivat ylösnousemukseen liittyneiden ihmisten uskonnollisia kokemuksia. Meidän kannaltamme 2000 v myöhemmin Jeesuksen ylösnousemus-asiassa kukaan ei pääse sen pidemmälle kuin, että hän lukee UT:sta suomenkielellä ikivanhaa kertomusta, joka on syntynyt alunperin kreikankielisistä käsikirjoituksista kaislan palasilla, nahan palasilla ja savilaatoissa. Sieltä myöhemmän kirkon ihmiset kopioivat ne kopioiden kopioiden kopioina eteenpäin, aina tänne Pohjois-Karjalaan asti. Oppinut teologi-maisteri-tohtori tutkii Raamatun uskonperinteen reittiä eikä voi sanoa mitään Jeesuksen ylösnousemus-tapahtumasta, mutta matalan majan Terttu voi kokea uskossaan iankaikkisesti enemmän, ylösnousseen Jeesuksen eli Kristuksen pelastavan rakkauden. Uskon enempi ymmärtämisen tie on minulle ollut pitkänihana vaivanponnistus. Papin työssä tutkin asiaa ja kerroin väliaikatuloksiani srk:lle. Minulle ei sopinut vain pelätä, nyökytellä hiippakuntahallinnolle ja toistaa toisten keksimiä fraaseja. Yritin vapautua pelosta etsimällä totuutta. Olinhan ”kirkon tunnustuksen mukaan” paitsi vääräoppinen, myös pappina ”vastuussa Jumalalle”. Halusin käsittää sen, mistä juuri minä olin vastuussa! Ystäväni Terttu auttoi elämällään minua askeleen eteenpäin. Nyt arkun äärellä, kokemuksessani, Terttu on ylösnoussut kuolleista eikä meidän läsnäolevien tarvitse kysyä mitä se tarkoittaa. Kenties jotain vastaavan voimakasta ja syvää, itkettävän ihanaa iloa ja ihmissielua ylentävää kokivat matalan majan ystävät heidän Mestarinsa haudalla 1. pääsiäisenä. Jorma Luostarinen