sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

 

KUNNIOITETTU KUOPION HIIPPAKUNNAN PIISPA RIEKKINEN JA 7


ISTUNNOSSA 15.12.2005 OLLUTTA HENKILÖÄ



EI-PYYDETTY LISÄLIITE 28.12.2005


ASIASSA KUN OLEN KAPPALAISENA SYYTETTYNÄ KIRKON TUNNUSTUKSEN VASTAISUUDESTA




Lähetän Teille ensi sunnuntain ( uudenvuodenpäivän ) saarnani ja siihen liittyvät johdantosanat 1.1.2006 Outokummun kirkossa klo 10. Tällä hetkellä saarna on vielä pitämättä.


Haluan ilmaista Teille iloni tehdä saarnoja ja saarnata pelastuksen asiaa. Keskustelu tuomiokapitulissa 15.12. auttoi eteenpäin tutkimaan pyhien kirjoitusten sanomaa. Niissä ei puhuta Suomen Ev.-lut. kirkon tunnustuksesta ja tuomiokapitulista mitään, mutta tunnustus velvoittaa myös tklia kirjoituksiin päin.

Ko. päivän teksti JS 42: 5-8 on syntynyt Lähi-Idän Jisraaeel:ssa 2500 vuotta sitten aivan eri kulttuurissa ja tilanteessa meihin verrattuna. Tekstin perinteeseen nähden me nykyajan ev.-lut. kristityt olemme mahdottoman kaukaisia tekstin lukijoita.

Saarnassani sanon yleisesti tunnettuja faktoja. Saarnaan teksteistä ja niiden ajasta meillepäin, eikä päinvastoin. Saarnaan muinaisuudesta, jolloin Jisraaeel:n Jahvee on puhunut. Tklin kokouksissa keskusteluja käydään siten ja sellaisessa viitekehyksessä, että Te tuomareina ja oikeudenjakajina olette vaarassa langeta syntiin.

Kun teen saarnaa ja saarnaan, minua sillä hetkellä, siinä tilanteessa, kiinnostaa vain teksti ja sitä koskeva tutkimus, ei oikeastaan mikään muu. Kun Te tuomitsette pappeja heidän saarnojensa takia aika kovassa tklin oikeussalissa, muistatteko, että pappi on tehnyt saarnansa kirkkosalissa läsnäolevia seurakuntalaisia varten ja että Teidänkin on tehtävä tili Jumalalle myös tklin istunnoista.

Minulle ei jää käytännön diakonia-papin työssä aikaa miettiä tuomiokapituli-työskentelyn ongelmia enkä aseta paljoakaan kysymyksiä kuten tklin jäsenet tklissa.

Me olemme samalla asialla ”Jeesuksessa”, en kiellä häntä vaan haluan ymmärtää kristinopin kohdan 1 mukaisesti. Papin työhön kuuluu opettaa srk:a.


Viittaan edelliseen ei-pyydettyyn lisäliitteeseen 21.12.2005. Nyt tarkennan sitä.

KIISTÄN KAIKKI SYYTTEET.


Tervehtien Outokummussa 28.12.2005

Jorma Luostarinen

kappalainen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

KIRKON VÄÄRENTÄMÄ JEESUS Löysin netistä valmista purentaa ja purtavaa, jolla jonkun havaintona on arvonsa ja sanottavaa tietäville ja tietäm...