ASIANAJAJA EERO HEIKINHEIMOLLE 15.4.2006
ASIA ”Lauri Kurki:n hautajaiset 29.4.2006
Khra Kaapo Björklund pyysi to 13.4. keskustelemaan ke 19.4. klo 12 khranvirastossa Lauri Kurki:n hautajaisista 29.4. klo 10, jonka toimittajaksi hän oli minut laittanut.
29.4. hän on lomalla ja toinen pappimme, Jari Turunen, viikkovapailla.
Tuon päivän työtilanne, kannaltani, on vastaava kuin ko. kantelun sisällä oleva ”Pauli Riikosen hautajaiset”, jossa kysymyksessä khraa kiinnostaa saada tklilta vastaus ”rintamamiesten liput ja Naarvanmarssi vainajan arkun äärelle” –ongelmaan ja minun syyttämiseni virkatehtävien laiminlyönnistä.
Tklin välipäätöksessä näkyy sivuutettavan vastauksen antaminen ja minun syyttäminen?
Asiasta on Okun srk:ssa minun aikaan riidelty n. 20 vuotta ja vieläkään vastausta ei saada, koska eihän sitä mihinkään tarvitakaan eikä tkli sido käsiään asiassa, jossa on monen vivahteen käytäntöä srk:issa!
Käsikirjan toimituksen ohjeteksti koskien esim. kastetta, vihkimistä ja haut. siunaamista on selkeä ja siihen pappi valassaan on sitoutunut.
Kumma kun se khra sekaantuu hautajaisten kohdalla toimituksiini! Itsehän minä pidän kasteetkin ja vihkimiset ilman hänen komentoaan. Kokemuksesta tiedämme, että papit pitävät erilaisia messuja ja toimituksia, eli liikkuvat sen mukaan kuin kirkon kaavat antavat liikkumistilaa kaavansisäisten vaihtoehtojen mukaan.
Ts. papilla toimituksessa ja messussa on itsenäistä liikkumatilaa.
Ja kysymys juridisesta vastuusta onkin sitä pidänkö minä asian käsikirjan mukaan eikä siitä mitä asioita srk-lainen tuputtaa omista lähtökohdistaan minun virkatehtäviini kirkon palvelijana!
Nyt srk-lainen komentaa minua kirkon viran ulkopuolelta ja ajaa minun työtehtävällä oman järjestönsä politiikkaa kirkossa ja khra pyrkii sitä kaikin puolin tukemaan minua vastaan!
Ks. liite ”hautajaiskeskustelusta” ja liite kaavan ohjeesta.
Tklin oman koulutuksen mukaan ja tklin silloisen aserrorin Reijo Mattilan ( khra/ Puijo ) tulkinnan mukaan pätee: ”Mitä kaavassa ei sanota, sitä ei toimitukseen tuoda.” Tkli järjesti papeille tilaisuuden Joensuussa n. 20 vuotta sitten aiheesta.
Käsittääkseni khra uusii pyrkimyksensä saada minut kiinni virkatehtävien laiminlyönnistä, jolloin minulta heilahtaisi papinvirka eli kappalaisen virka, ja minulle tulisi lähtö paikkakunnalta. Nythän olen syytteessä pappisvirkaan eli hengellisiin papin oikeuksiin kohdistuvasti ja käsittääkseni minua ei tulla sillä saamaan lopullisesti ulos.
Srk:n luottamusmiehillä, khralla, veteraaninen piiripäällikkö Eino Lumpeelalla ja monellakin paikkakunnalla on motiivi saada minut pois, psyykata ja vahvistaa papillista ahdistustani oikeusasiani ollessa kesken.
Lauri Kurki oli kotikäyntieni ja yhteisten tuttujemme kautta ystäväni ja hänen ja minun välillä ei ollut mitään ongelmia. Mutta olen kuullut matkan varrella muilta ihmisiltä hänen tulkinnoistaan koskien asennettani sotaveteraaneihin.
Hänen veljensä Reino Kurki Tuusniemeltä on minulle tuntematon ja hän on hautaansiunaamisen vaatimuksessaan ehdoton: Liput tuodaan, Naarvanmarsi tuodaan, varatut hautajaispäivät pidetään. Aivan kuin hänet olisi komennettu määräilemään pappia vastaan. Kerroin hänelle puhelimitse tilanteen omalta kannaltani, mutta hän oli tunteeton siihen asiaan nähden, että työpaikkani pitäminen vaarantuu.
Emt. ongelmia ei synny tavallisten srk-laisten kanssa eikä juuri koskaan rintamamiesten ja sotaveteraaninen omaisten kanssa.
Liitteenä oleva ”Hautajaiskeskustelussa sovittavat asiat” –paperi toimii erittäin hyvin ja jaan sen omaisille keskustelussa, jotta saamme papin ja omaisten välille selkeän sopimuksen.
Normaali ihminen ymmärtää siitä oikeutensa, ja jos ei kelpaa he ottavat mieleisensä, ja pappi saa hoitaa tehtävän säännöstöjen mukaan ja omantuntonsa mukaan.
Olen siis keskustellut omaisten kanssa ja me emme päässeet sopimukseen Reino Kurki:sta johtuen.
Jos khra väittää uudelleen, että olen kieltäytynyt, on se vale!
Työtehtävien päiväkirjassa, joka on khranvirastossa, on nyt minun laittama kysymysmerkki minun nimeni kohdalla koskien Laurin hautajaisia.
En ole kieltäytynyt vaan kirjoittanut kirjaan, että on sovittu, että omaiset ottavat mieleisensä papin.
Täsmälleen sama asia kuin Pauli Riikosen tapauksessa yli vuosi sitten.
Olen puhutellut omaisia lempeästi, avoimesti, ilmaisten faktat ja perustelut, että nyt vielä on hyvää aikaa järjestellä asiat. Reino Kurki pyysi minut joka tapauksessa veljensä muistotilaisuuteen.
Ilmeisesti Reino Kurkia:a joku henkilö yllyttää pappia vastaan!
Minua vain oudoksuttaa tilanne, että minua pakotetaan ohjeiden vastaiseen menettelyyn omaisen taholta ja khran taholta!
Se henki mikä näkyy ”hautauskeskustelussa sovittavat asiat” –paperissa on ollut taholtani 20 vuotta.
Edellinen khrani teki kaikkensa kiusatakseen minua samalla asialla kuin nykyinen!
Hänen aikanaan pastorimme Eila Perttula poikkesi paljonkin kaavoista ja nykyisen khran aikainen kanttori Marja Pärnänen on minulle sanonut siihen tapaan , että hän ei kestä Eilan pitämiä omia sooloiluja ko. tilaisuuksissa.
Tietääkseni Eilasta, joka nyt on vuorotteluvapaalla, ei ole koskaan valitettu tkliin.
Minulla toimituksen suorittajana on korkein päätäntävalta toimittamaani toimitukseen ja esittää asetusten ja ohjeiden puitteissa kaavan sovellus!
Normaalitilanteessa luulisi, että khra tulee vasta silloin torumaan, jos minua syytetään kirkollisen toimituksen pitämisestä tai jos minä en pidä sitä käsikirjan mukaan!
Khra koettaa pakottaa minut hyväksymään se, että tavallinen srk-lainen pääsee minun niskan päällä minun omassa työasiassani!
Ilmeisesti tämä 20-vuotinen piina johtuu siitä, että tkli ei anna aukotonta tulkintaa eikä ole huolehtinut käsikirjan kaavan ohjeen selkeydestä. Joka tapauksessa se saa avoimessa tilanteessa hyvän konstin hankaloittaa papin rauhaa ja osoittaa mielisuosiota veteraanien srk-ryhmälle!
Ainakaan minä en ole voinut 20 vuoden aikana mitenkään puolustautua.
Nyt lauantaina 15.4. keräilen voimia keskusteluun khran kanssa pääsiäisen jälkeisenä ke 19.4. klo 12 khran virastossa Kummunkatu 30 p. 013-550470 ja 013-564471.
Voisito Sinä tulla tuohon tilaisuuteen tai vaikka soittaa khralle tuona hetkenä?
Outokummussa lauantai, 15. huhtikuuta 2006
Jorma Luostarinen
Okun kappalainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti