LUONTOKATO ETENEE Kalastelin kesät ja talvet Outokummussa v 1982 alkaen. Sain kalaa kotitarpeisiin vesistöistä ja lammista verkolla, virvelillä, pilkillä ja mato-ongella. Erä- ja -luontokeskuksen valmistuttua 1995 siirryin enimmäkseen lohenongintaan. Alkuajoilta muistan kaihoisasti, miten paljon lohen lisäksi jäälle nostettiin sivutuotteena kukkokaloja. Koska lohta ongittiin samoilla vieheillä ( mormuska ja liids ), nopeampi laji nappasi ensin. Niinpä kalamiesten avantojen reunoilla oli paljon hylättyjä särkiä, ahvenia ja pikkuhaukia. Lohenonkijaa kiinnosti vain punalihainen! Jos en saanut lohta, keräsin irtokalat patakukkotarpeiksi: ”Eipä jiäny pilit pattaa!” 5 v sitten testasin yhden päivän aikana entisiä parhaita kalapaikkoja Viinijärvellä, Rikkavedellä ja 15 lammella. Aikaa meni 12 t ja saaliiksi tuli 5 ahventa. Ennen sain kukkokalat 30-metrisistäkin lammista parissa tunnissa esim. Louhivaarassa. Eipä näy enää ahvenia lohiavainnoilla! Jo lyhyellä aikavälillä näkyy valtava luontokato ja prosessi jatkuu. Mikään ihmisen ”tekohengitys” tilanteen korjaamiseksi ei muuta suuntaa eikä edes hidasta. Tämän tiesi ihmiskunta teoriatasolla jo v 1968. Silloin julkaistiin Rooman Klubin kansainvälinen tutkimus- ja ennusteraportti ”Kasvun rajat”. Painoarvonsa takia se oli papinkoulun kurssikirja! Siellä on ajatus: ”Kun ihmiskunta tajuaa tuhoisan suhteensa luontoon, on jo liian myöhäistä!” Jorma Luostarinen Outokumpu nettihaku: ”Outokummun pappi Luostarinen”. Alla linkki. 1115 blogia

JESHUA-ÄIJÄ ON KUOLLUT – ELÄKÖÖN JEESUS KRISTUS! Yllä UT:n pääjuoni. Papinkoulussa 1970-luvulla opiskelin pappiopettajien purpatusta, Raamatun tulkintaa ja filosofiaa. En päässyt heti jujuun, koska ei ollut esitietoja. Oli vain kodin, koulun ja rippikoulun eväät. Kriittinen asenne puuttui. Motiivi päästä papiksi kannusti. Kyselin asioita sen verran, ettei tulisi stigmaa työnhakuun. Opiskelin alaani laajemmin. Jo 1. virassa hätkähdin srk:n pimeyttä. Raamatun tutkimuksesta tietämättömät hyppivät silmille pappiaikani loppuun asti v. 2006. Heidän oli valta kirkon valtakunnassa häiritä rauhaani ja heittää järjestelmällä ulos lempeä minä, joka tein viimeisessä työpaikassa 16000 diakonian kotikäyntiä ilmaiseksi virkatehtävien lisäksi syrjäkylien vanhusten koteihin 25 v. Kapitulin sihteeri määritteli työni ”pappi männöö kottiisa”. Aktivistit puuhasivat siten, että silmiini ei näkynyt suoraan mitään, korvillani kyllä kuulin huutelua, rienausta, piispallista ja asessorin huutamista, uhkailuja, aluspöksyjen esittelyä ja omien urheiluhousujen repimistä alas keskellä päivää kaupungin keskustassa. Tapahtui ja ei tapahtunut mitään! Pirun pesä tuli esiin v 1984 1. kantelussa, jossa rikokseksi luettiin savonmurre, jatsarit, pitkä tukka ja saarnat, joiden takia kymmenkunta kantelijaa rukoili Jumalalta ”erotettavaksi virasta ja ulos koko luterilaisesta kirkosta!” Mukaan liittyi kirkkoneuvosto ja -valtuusto ja juoksuni 16 kantelun takia piispan oikeussaliin alkoi. Luottamusmiesten käytöksestä näkyi tulevat kujeet!. Srk:ssa koin myös kauneimmat hetkeni ja kotikäynneillä tunsin tekeväni jotain merkittävää: Ei syntynyt ongelmia! Pieni joukko tuhosi jatkoni ja turvasi järjestelmän. Perheeni hyvinvointi meni. Järjestelmän pesemät eivät välittäneet, polvistuivat ehtoolliselle ja hakeutuivat silmieni eteen. Etsin jaksamiselle apua ylhäältä ja alhaalta! Hakeuduin myös heille kotikäynneille enkä koskaan kiusannut! Papin työssä, srk:n arjessa, kirkon historian tulkinnassa, hallintoelimissä, asiakirjoissa ja papintyön läksykirjoissa perususko kuuluu ”Jeesus Kristus on ylösnoussut!” Mutta sanaa Kristus tuskin kukaan ymmärtää! Kirkossa tulkitaan omaa historiaa, tekstejä ja Mestaria vain elämän puolelta, ilman kuolemaa. Siten ihmisiä estetään kohtaamasta niin oma kuin juutalaisen Jeshuan kuolema, josta UT:ssa on pisimmät tarinat. Pappina minun oli pakko purpattaa ”Jeesuksen ylösnousemusta”, vaikka 1. Jeesus oli juutalainen Jeshua, esim. MT:ssa sanottu. Paavali loi mielikuvituksen Kristuksen ( ei puhu Jeesus Nasaretilaisesta ) kreikkalaisille sivistyneille filosofi Platonin ideoimana. Paavalin Jeesus Kristus, Logos, ainosyntyinen Poika, Jumalan Poika, Jumala, kirjattiin perinteeseen juutalaisen Jeshua-äijän väärennöksenä. Hänet murhasivat neuvosto eli rabbimaisterit, maan hallitus, korkein oikeus ja yliopiston herrat! Kirkon perinne jo UT:ssa kehitti antisemitistisen korvausteologian, joka Paavali - Augustinus - Martti Luther - Adolf Hitler -linjalla syrjäytti perinteestä lähes kaiken juutalaisen aineksen, varsinkin siinä vaiheessa, kun voittajien usko julistettiin ”Jumalan sanaksi” jumal-keisari-ylipapin valtiokirkon hallintoon 300-luvulla. Lohenonginnassa minua tömäytti ootto-onkijan tokaisu sinappi, räkä ja sätkä huulessaan: ”Kuuleppas sie pappi vua, Jeshua o kuollu, etkö tiijä!” Kirkon syrjäyttämää Jeshuaa ja hänen murhaansa analysoi puolueettomasti uskontohistorioitsija Arne Runeberg kirjassaan Jesu korsfästelse i relionshistoriska belysning, 1952. Käsite ylösnousemus 6000-2000 v sitten lähi-Idässä liittyi kuningasideologiaan. VT:n Jahve-Jumala hallitsi kuninkaan eli poikansa, valittunsa, kutsumansa kautta universumia, kansoja, Israelin kansaa ja Luojana koko elämää. Kuningas takasi kansan onnen, kuningas = kansa. Mikä koski kuningasta, koski kansaa. Kun kuningas sairastui tai kuoli, koko universumi järkkyi eli kuoli: ”hän astui alas tuonelaan”. Kun hän toipui tai tuli uusi kuningas, ”hän nousi ylös kuolleista”, kuten luonto ylösnousee keväällä ja kuolee syksyllä. Israelin kansa nousi kuolleista eli sorrosta, tulvista, maanjäristyksistä ja sodista uuteen elämään kuninkaan hallitessa Jahven apulaisena! UT:n kirjeissä ja kirkon perinteessä tapettiin juutalainen Jeshua ja ylösnostettiin kreikkalainen Jeesus-Kristus käärittynä pakanoiden eli ei-juutalaisten rihkamaan. ”Kuningas on kuollut, eläköön kuningas!” on ikivanha kaava, johon Jeshua-äijän kaiku ahdettiin hänen kuolemansa jälkeen. Kirkko rakensi perinteen raunioille muuttuneissa olosuhteissa omatekoisen tunnustuksen omaan käyttöön sopivasta VT:n fraasista ”poista paha keskuudestasi!”. Sanoo herrasi. Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi nettihaku: ”outokummun pappi luostarinen” alla linkki. 1115 blogia

PAPPI VOI NOUSTA YLÖS - SUOSTA? Pappina 30 v aikana ”pyörittelin Jeesusta” tuhansia kertoja. Lapsuuden uskonnolliset kokemukset piiskasivat etsimään selkeämpää totuutta kotiväen, opettajien, pappien ja uskovaisten ”sönkätessä” ”Jumalan sanaa”. Moneus kutsui etsimään, saamaan Jumalan tuntemisen kautta tarkoitusta ja ”pääsemään kenties iankaikkiseen elämään”. Sinne oli koulukiusatulla ikävä. Papinkoulu oli juuri minulle: Sain tutkimustietoa, asuessani teol. ylioppilaiden kodissa pääsin mittaamaan itseäni kaltaisiini ja harjaannuin ymmärtämään ihmisiä. Niitä taitoja sovelsin 16000 kotikäynnillä virkatehtävien lisäksi. Otin vastaan 16 srk:n kantelua saarnoista piispan tuomiokapituliin, joskin rikoksiani olivat myös pitkä tukka, jatsarit, savonmurre ja minä itse. Kuten jo edeltäjäni aikaan, luottamusmiehet saivat kirkolta mitalin! Asiakirjoja kertyi hyllyyn 70 cm ja sätkää paloi etsiessäni puolustusasianajajia ja kirjoittaessani vastineita ilkeisiin kanteluihin kolmekin yhtä aikaa. Järjestelmä ei puolustanut minua ihmisenä, ei pappina eikä myöskään perhettä. Kaupungin työsuojelupäällikkö oli 1. ulosheittäjä! Toimittaessani jumalanpalvelusta kirkkoneuvoston virittämät nauhurit tallensivat puhettani sakastin nauhurilla, khran rintataskun ja sanankuulijoiden minikoneilla vuosikausia tuomiokapitulin piispalle todistusaineistoksi. Olin tarkassa syynissä: Aänen sävystä srk piti juorukirjaa; kun surullinen ääneni joskus särkyi, kyseltiin aikojen päästä, oliko mikäkin pulma; ehtoollispöydässä silmäteräni millejä verrattiin rovastin vastaaviin veikaten psyykelääkkeiden käyttöä; ylä-asteen poikaryhmä kiskoi 2 kertaa urheilushortsini juoksulenkillä kinttuihin keskellä kaupunkia; perheemme kuunteli 25 v solvauksia koulun ikkunoista pappilamme pihalla. Koulu oli 10 m päässä pihasta ja sadat oppilaat mölisivät mitä sylki suuhun toi koulun ikkunoista; opettaja tuli yllättäin pihalle savustaessani siikoja avotulella: ”Etkö jo lähtisi, häiritsee koulua!” Poikani ajoi virkapihamme yksityisalueella mopolla, kun vastapäisen kapakan pitäjä soitti poliisit näyttämään virkamerkkiä ja ohjaamaan oikeaan uskoon. Koskaan ei luottamusmiehet ja järjestelmä tiennyt asioista meidän kannaltamme. He loivat järjestelmän puitteissa mielikuvituksellisen kuvan papistaan. Pappilan seinät olivat lasia. Minut stigmatisoitiin heti alussa ja nyt tiedän, että yhteisön stigma on pysyvä. Pienetkin liikkeeni ja retkeni kalarannoilla ja kirkon tiloissa ruodittiin tarkoin tuomiokapitulin tarpeisiin. Asessori puhui ”kantelukierteestä” ja antoi sille vauhtia. Tein testin saadakseni esiin, miten nopeasti juoru menee piispalle. Olin sanonut saarnassa, että ”lusin 6 kk Helsingin lääninvankilassa”. Selitin saarnassa, että se tarkoittaa, että olin ollut vanginvartijana. Henkilökunnalle ”lusiminen” tarkoitti palvelusaikaa. 2 viikon kuluttua piispa komensi tulemaan. Kantelija kuuli mitä halusi ja täydensi loput. Minun piti mennä pyytämään anteeksi valtuuston puheenjohtajalta, koska ”olin saattanut hänet vaikeaan asemaan”. Menin. Kun analysoin tilanteita, joihin jouduin, khra nimitteli hysteeriseksi paranoidikoksi. Järjestelmästä kukaan ei lähestynyt ihmisenä. Vielä 5 v kuluttua kyseltiin asioita, jotka piti jo olla selvät. Kirkkoneuvosto todisti, että ”kukaan ei halua” minua pappina ja siksi ”minusta tulisi palkattu ilman työtä”, kuten 25 v myöhemmin kävikin ”kirkon tunnustuksen vastaisuudesta”. Srk rukoili minulle tuhoa! Kun toimitustilastoja katsottiin, minua oli haluttu eniten! Voitin 15 juttua ja lähtö papin oikeuksista tuli vasta seuraavalla kerralla, johon en voinut enää puolustautua edes KHO:n avulla. Kirkon tunnustus on kirkon viimeinen temppu poistaa paha! Korkein oikeus ei voinut puuttua siihen, koska on kirkon asia, miten se kirjaa tunnustuksensa. Kun kysyin tuomiokapitulissa: ”Voitteko yksilöidä minulle kohdat, mistä syytätte? Ei kai kaikki ole ( potaskaa ), kun sain saarnata 30 v? Muutan saarnoja, jos katson aiheelliseksi.” Vastaus: ”Sitä ei sinulle sanota. Riittää, että me tiedämme sen!” Jäipä siis tuomiolauselma rikolliselle auki! Tuntematon teol. yo. Pekka Ryhänen vaati tuomiokapitulia julkaisemaan päätöksen netissä. Siinä purpatetaan höpötismiä verrattuna siihen, mistä koko lössissä oli kysymys ja mikä oli minun osuuteni. 16000 kotikäyntiä virkatehtävien lisäksi syrjäkylien mummon mökkeihin oli iso urakka, jota kirkko vastusti. Siksi tilintarkastaja nälvi, että srk:lla ei ole varaa matkakorvauksiin eikä työni kuulu virkaani. Pappien työnjakokirjassa tuomiokapituli oli vahvistanut työalakseni diakonian ja siis kotikäyntityön. Se että toistan blogeissani joitain teemarunkoja, johtuu siitä, että lukija tietämättä asiayhteyksiä ei tajuta asioita objektiivisesti. Se että toistin saarnoissa löytämiäni UT:n päälinjoja, johtuu siitä, että tuomiokapituli ei ottanut huomioon sitä, mitä olin sanonut edellisissä kuulusteluissa, vaan ruoti sitä, mitä juuri kyseisestä saarnasta puuttui. Kun toistin samaa juonirunkoa, vältin syytökset. Samasta syystä saarnat virahtivat, koska minun piti kirjoittaa srk:lle tarkoitettu saarna myös tuomiokapitulin syyniin. Asessori kiusasi istuntojen välissä, kun muita ei ollut läsnä, sanoen: ”voidaan tulkita”, ”voidaan tulkita”. Ts. luki ”kuin piru Raamattua” sanonnan mukaan. Jos kirkon oikeus olisi kaikille sama, montako pappia jäisi? Kirkon käyttämä ”Jumalan vanhurskaus” eli oikeudenmukaisuus on pelkkä väärennös. Minun piti kirjoittaa UT:n juutalaisen äijän ylösnousemustarinasta mutta yhä ponnistelen noustakseni suosta ylös. Lähes kaikki kirkon varat menevät aivan muuhun kuin mikä oli tarkoitus juutalaisen Jeshuan yhteisöllä 2000 v sitten Palestiinassa! Minä en saanut sanoa, naispappi sai TV:ssä jo 30 v sitten: ”Se mitä ihmiset tarvitsevat kirkolta, hoituisi 1/3 resursseilla!” Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi. Nettihaku: Outokummun pappi luostarinen, alla linkki. 1114 blogia

VILHO RIEKKISEN PÄIVÄUNOSISTA ”Toivoisin, että meidän kirkossamme ei säikähdettäisi sitä, että joku esittelee näistä asioista uusia näköaloja. Olisi hyvä, jos meille syntyisi keskustelukulttuuria, jossa yhdessä voitaisiin ällistellä ja ihmetellä, että voihan asian tuoltakin kannalta ajatella. Eikä ajateltaisi, että nyt on taas löytynyt uusi harhaoppinen, koska poiketaan siitä opista, joka meidän piirissämme vallitsee. Ainakin varhaiskristillisenä aikana Jeesus-tapahtuma sinällään oli niin dynaaminen prosessi, että se väkisinkin tuotti useita Jeesus-kuvia ja kristologisia selitysmalleja. Monet niistä kilpailivat osittain keskenään, mutta ne kaikki pohjautuivat samaan perustapahtumaan. Jos tämä yhteinen nimittäjä, Jeesus-tapahtuma, Raamatun kirjoista löydetään, pääsemme sellaisen lähteen äärelle, josta riittää ammennettavaa myös tämän päivän ihmisen kysymyksiin. Siitä saa silloin irti aika monenlaista evästä, eikä kaikkien tarvitse maiskuttaa muiden valmiiksi pureskelemia vastauksia tai aina samaa asiaa, niin keskeisiä kuin ne monille kristityille ovatkin. Tämä uudelleen löydettävä Jeesus mahdollistaa uudet kysymykset ja kysymyksenasettelut, eivät ne voi horjuttaa uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan. Yhteisön moninaisuus ja rikkaus mahdollistavat moniäänisen uskon todistuksen, jonka perustana on kaikki se, mitä Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta ja pelastushistoriasta. Moniääninen todistus ei merkitse välttämättä kakofoniaa, vaan rikkaan polyfonista Jeesus-tapahtuman sinfoniaa. 1.Kor.1 varhaiskristilliseltä ajalta muistuttaa tosin siitä, että kristittyjen parissa syntyi jo tuolloin erilaisia puolueita, sanomaa kun tulkittiin eri suuntiin. Sama voi tapahtua yhtä hyvin tänäkin päivänä. Mutta rikkaus ja moniuskoisuus Jeesus-tapahtuman äärellä ei välttämättä aiheuta hajaannusta. Tulkintamosaiikin tajuaminen voi myös yhdistää meitä. Niinpä jos me kirkossa lähtisimme yhdessä pällistelemään ja kyselemään, etsimään Jeesusta tuomalla erilaisia Jeesus-kuvia vierekkäin ja kyselemään, mitä ihmettä siellä takana oikein mahtaa olla, se johtaisi varsinaiseen löytöretkeen. Sillä retkellä me oppisimme toinen toisiltamme ja huomaisimme, että kenelläkään ei ole yksinään koko totuutta, vaan me tarvitsemme toinen toisiamme. Kokonaistulkintaan tarvitaan erilaisia ihmisiä ja monenlaisia taitoja.” Yllä oleva piispan kirjoitus. Hän toivoo, ihannoi ja siihen se jää: Ei tapahdu mitään eikä saa tapahtua, opettaa kokemus! 30 pappisvuoden, 16 kantelun,16000 spontaanin diakonisen kotikäynnin ja ”tunnustuksenvastaisuudesta” papin oikeudet menettäneenä tiedän luissani jotain siitä, mistä Vilho haaveilee. Hänen unelmiinsa voin paljolti liittyä. Kirkon koulutuksissa näin, että hienoja asioita ei ollut tarkoituskaan soveltaa srk:ssa vaan kursseja pidettiin työllistämistarkoituksessa rahan voimalla. ”Meidän kirkossamme” särähtää!. Kun rikokseni oli Savon murre, jatsarit ja pitkä tukka, ja menin tuomiokapituliin katsomaan 1. piispan tasajalkahyppelyä, missä oli ”meidän kirkkomme”. Minä nimenomaan ”esittelin uusia asioita” niistä tietämättömille, halusin auttaa avarampaan uskoon pois fraaseista: Luin eksegetiikkaa kymmeniä tuhansia sivuja, opiskelin toisen maisteritutkinnon, pätevöidyin uskonnon ja psykologian lehtoriksi, kävin satoja kertoja terapiassa ja työnohjauksessa, jotta säilyttäisin virkani ja suhtautuisin adekvaatisti lähimmäisiini. Lähtö tuli ilman kiitosta! Ei tukenut järjestelmä eikä hyvä pappi, päinvastoin! Minun ”näköalani” perustuivat Raamatun selitysoppiin, teologiaan ja historiallisen juutalaisen Jeshuan (Jeesuksen ) ajan ymmärtämis- ja tulkintatapoihin. Aloin rakentaa varman päälle, Raamatun tutkimiselle, koska asioista tietämättömät oikoivat ja määräsivät, miten papin pitää lurittaa. Ei antanut järjestelmä tukea perheelle: ”Pappia auttaa Jumala!”. Minulla alkoi mennä sitä huonommin, mitä enemmän puhuin papin valan ja uskoni mukaan. ”Emme tee täällä sinusta kantelua, kyllä toiset hoitavat sen”, sanoi kirkon herra. ”Äläkä hae täältäpäin töitä!”. Srk:n ja hiippakunnan järjestelmä ohjasi minut vakivirkaan päin. Hain ja pääsin, kunnes pian khra tokaisi vihaisin katsein: ”Emme olisi sinua ottaneet, mutta kun olit ainut hakija!” Kesti lähes 3 kk eikä piispaa kuulunut asettamaan virkaan. Sen piti kirkkolain mukaan tapahtua 3 kk sisällä. Laitoin kaiken peliin. Nyt tai ei koskaan minusta tulee kappalainen. Kirjoitin piispalle kirjeen yhdellä lauseella: ”Milloin Jukka Malmivaara asettaa minut virkaan? Hän asetti ja palvelin, nimenomaan palvelin, koska hyvät uskovaiset ja kirkkoneuvosto kiusasivat typerillä kanteluillaan, joissa väärennettiin nimiä ja rukoiltiin minulle ja perheelle tuhoa – tuomiokapitulin siunauksella siinä mielessä, koska kantelukierre vain voimistui 25 vuoden aikana: housujen repimistä alas keskellä kaupunkia, solvauksia 20 m:n päästä koululta, virkatehtävistä syrjäyttämistä, nauhoituksia saarnoista tuomiokapitulille. Sekö oli Vilhon ”yhdessä ällistelyä!” Vilho-pojan unikirja ei realisoidu mihinkään srk:aan. Jaakobin kirjan kehotus palvella teoilla eikä jäädä uskomaan uniin on hyvä kehotus niille, jotka puuttuvat toisen elämään. Eipä näy täällä päin ”varhaiskristillistä Jeesus-tapahtumaa” srk:ssa. Vilho-pojan ”Jeesus-tapahtuman” -palapelistä ei seuraa loogisesti, asenteellisesti, historiallisesti, opillisesti eikä uskonperinteenä uskontolaitostamme. Kirkoksi sanottu monimerkityksinen ilmiö kultillisine Jeesuksineen on vain kova vääristymä alkukotinsa jälkeen. Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi nettihaku ”outokummun pappi luostarinen” 1112 blogia alla linkki

VILHO RIEKKISEN HARHAOPIT ”Toivoisin, että meidän kirkossamme ei säikähdettäisi sitä, että joku esittelee näistä asioista uusia näköaloja. Olisi hyvä, jos meille syntyisi keskustelukulttuuria, jossa yhdessä voitaisiin ällistellä ja ihmetellä, että voihan asian tuoltakin kannalta ajatella. Eikä ajateltaisi, että nyt on taas löytynyt uusi harhaoppinen, koska poiketaan siitä opista, joka meidän piirissämme vallitsee. Ainakin varhaiskristillisenä aikana Jeesus-tapahtuma sinällään oli niin dynaaminen prosessi, että se väkisinkin tuotti useita Jeesus-kuvia ja kristologisia selitysmalleja. Monet niistä kilpailivat osittain keskenään, mutta ne kaikki pohjautuivat samaan perustapahtumaan. Jos tämä yhteinen nimittäjä, Jeesus-tapahtuma, Raamatun kirjoista löydetään, pääsemme sellaisen lähteen äärelle, josta riittää ammennettavaa myös tämän päivän ihmisen kysymyksiin. Siitä saa silloin irti aika monenlaista evästä, eikä kaikkien tarvitse maiskuttaa muiden valmiiksi pureskelemia vastauksia tai aina samaa asiaa, niin keskeisiä kuin monille kristityille ovatkin. Tämä uudelleen löydettävä Jeesus mahdollistaa uudet kysymykset ja kysymyksenasettelut, eivät ne voi horjuttaa uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan. Yhteisön moninaisuus ja rikkaus mahdollistavat moniäänisen uskon todistuksen, jonka perustana on kaikki se, mitä Raamatussa kerrotaan Jeesuksesta ja pelastushistoriasta. Moniääninen todistus ei merkitse välttämättä kakofoniaa, vaan rikkaan polyfonista Jeesus-tapahtuman sinfoniaa. Ensimmäisen korinttolaiskirjeen ensimmäinen luku varhaiskristilliseltä ajalta muistuttaa tosin siitä, että kristittyjen parissa syntyi jo tuolloin erilaisia puolueita, sanomaa kun tulkittiin eri suuntiin. Sama voi tapahtua yhtä hyvin tänäkin päivänä. Mutta rikkaus ja moniuskoisuus Jeesus-tapahtuman äärellä ei välttämättä aiheuta hajaannusta. Tulkintamosaiikin tajuaminen voi myös yhdistää meitä. Niinpä jos me kirkossa lähtisimme yhdessä pällistelemään ja kyselemään, etsimään Jeesusta tuomalla erilaisia Jeesus-kuvia vierekkäin ja kyselemään, mitä ihmettä siellä takana oikein mahtaa olla, se johtaisi varsinaiseen löytöretkeen. Sillä retkellä me oppisimme toinen toisiltamme ja huomaisimme, että kenelläkään ei ole yksinään koko totuutta, vaan me tarvitsemme toinen toisiamme.Kokonaistulkintaan tarvitaan erilaisia ihmisiä ja monenlaisia taitoja.” Tämä Riekkisen teksti on tiedollisesti, asenteellisesti, hengeltään ja ohjelmallisesti sellainen, mihin itsekin pyrin. Tuollaisista ”mieltymyksistä”, kuten kirkkovaltuusto 16 kantelun aikana, herjasi saarnojani, seurasi hänelle ja minulle päinvastaisia seuraamuksia: Riekkinen pääsi valtiokirkon tuomiokapitulituomioistuimen piispaksi tuomitsemaan minut väärän opin, harhaopin jatkeeksi kirkon tunnustuksen vastaisuudesta menettämään kappalaisenviran ja pappisvihkimyksessä saadun hyväksyntä-siunauksen toimittaa pappisvirkaa, ts. menetin papin oikeudet 30 palvelusvuoden jälkeen ja kutsumukseni, johon olin saanut herätteen alle 10-vuotiaana. Sillä aikaa kun Riekkinen nautti lupsakkaana savolaispappina kansan, instituutioiden ja virkamiesten kahvikekkereitä, minä kirjoittelin tuomiokapituliin vastineita seurakuntalaisten ja kirkkoneuvoston tekemiin kanteluihin rikossyytteillä: väärä tukka, vaatteet, saappaat, henkilö joka rukouksista huolimatta ei ojennu ja siksi on heti laitettava pois virasta ja koko luterilaisesta kirkosta. Riekkisen ja edeltäjäpiispojen mielikuvitus ei riitä tajuamaan ja myötäelämään, mitä minä ja perheemme joutui kestävään Pikku-pappilassa, sen pihalla ja minä töissä: koululta 20 m:n päästä ylä-asteelaiset huusivat solvauksia 25 v, poikajoukko kiskoi 2 kertaa urheilushortsini alas kinttuihin keskellä kaupunkia, kirkkoneuvosto nauhoitti salaa ja julkisesti saarnojani piispalle todistusaineistoksi, khra syrjäytti työnjaolla pääsyni kirkollisiin toimituksiin, lääninrovasti juoksi ovellamme ja kehotti poistumaan, minua juoksutettiin Ilomantissa ja psykiatreilla, kirjoitettiin Trumpin tapaan lausuntoja ja 2 viikon päästä peruttiin, syntyi todistusaineistoa kirjahyllyyni 70 cm. Välillä minut komennettiin pois virasta, välille tein vastineita piispalle kolmekin yhtä aikaa. Sain omin silmin nähdä tuomiokapitulin istunnossa, kun piispa hyppi tasajalkaa, kun puolustauduin enkä nielaissut hänen valheitaan, suostuttelujaan ja kuvittelujaan. Toinen piispa huutamalla huusi minulle virkahuoneessaan kuviteltuja juorusyytöksiä, kirjoitti lähetteitä viranomaisille ja kielsi kaiken. Asessori pani paremmaksi: Kutsui kesähelteellä tuomiokapituliin. Hän oli pukeutunut minihameeseen näyttäen 15-vuotiaalta. Alkoi piispan tyylillä huutaa minulle syytöksiä tyhjässä tuomiokapitulin aulassa, nosti tärisevän jalkansa tuolille alapää minuun päin. Näytti mustat pikkupöksynsä, solvaten useaan kertaan! Tässä joitakin faktoja Riekkisen tyhjänpäiväisiin päiväunelmiin, joita hän ja leipiintyneet vastuuntunnottamat pappisvirkamiehet keksivät ja luennoivat yliopistossa! 25 v palvelin srk:aa, kävin 16000 diakonista kotikäyntiä virkatehtävien lisäksi ilman erilliskorvausta. Järjestelmä ei tukenut minua eikä työtäni, mummot kyllä mökeissään! Mitä enemmän opiskelin ja lisäsin työtaitoa, sitä huonommin minulle kävi. Vai kävikö? Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi. nettihaku: outokummun pappi luostarinen, alla linkki 1111 blogia

LINTU LAULAA IHMISTEN ILOKSI Kuvan lintu tuo mieleeni muiston Kuopion Haapaniemen kansakoulusta v. 1958. Opettajakirjailija Lauri Leskinen näytti dioja ja rainoja ympäristöopin luokassa. Se oli vastaava elämys kuin nykylapsille älypuhelin. Hän kysyi: ”Miksi linnut laulavat?” Kaikki 9-vuotiaat katsoivat neuvottomina toisiaan. Minä viittasin polleasti: ”Ihmisten iloksi!” Kukaan ei nauranut. Yksi tyttö oli samaa mieltä. Opettaja jatkoi: ”Mattiko tietää?” ”Ne ilmoittavat laululla reviirinsä ja hakevat puolisoa.” Kyllä oli viisas tuo teatterinjohtaja Lehtihalmeksen poika! Kyllä minua hävetti köyhyyteni! Kodissamme ei ollut tietosanakirjoja ja söimme taistellen tahkojuuston sinileimaisen vahapohjan. Kasvatustyylillään äiti kielsi menemästä rikkaan kotiin ”eikä saanut siellä sanoa mitään”. Matin kaverina menin ja ihailin kateellisena hänen tieteiskirjojaan. Ehkä kaipuuni uusien asioiden oppimiseen juontuu noihin kokemuksiin, ”että joskus minullakin olisi parempi elämä” kuin sota-ajan lapsilla, kuten uskonnollisessa kodissamme sanottiin: ”Täytyy vaan yrittää, kyllä Jumala siunaa.” Tuollainen ajattelu oli siihen aikaan yleistä ja uskontotunnilla luontoa ylistettiin Luojan työnä. Kuvan lintu kääntää pään sivuun: Varaako reviiriä vai puolisoa? Onko tyhmästi ajateltu, jos se pälyilee eri tahoille ennakoidakseen vaaran ja säilyäkseen hengissä? Ainakin edellinen presidenttimme sovelsi ajatustani sanoessaan: ”Ollessanne suurissa ihmisjoukoissa katselkaa turvallisuutenne takia, mitä ympärillänne tapahtuu!” Tässä tarinassa pienellä linnulla keväisellä oksalla ja köyhälle pojalla isojen maailmassa on yhteistä kaipaus elämän aurinkoon, säilymiseen hengissä, onnellisuuteen, jossa kiitetään Luojaa. Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi Nettihaku: outokummun pappi luostarinen. 1110 blogia alla linkki

JUMALATON KIRKKO Mieleni herkistyy kokemuksiini srk:ssa 30 v ajalta, jolloin pienehkö joukko luottamusmiehineen teki minusta 16 kantelua lähinnä saarnoista. Saadakseni positiivista imagoa valheellisten syytösten sijaan ja perheelle leipäpalan tein 16000 diakonista kotikäyntiä mataliin majoihin virkatehtävien lisäksi ilman korvausta. Järjestelmä ei tukenut työtäni myöskään tuomiokapitulissa, päinvastoin. Nyt vain raapaisen kokemuspintaa, koska jo oikeusistuntojen papereita on kirjahyllyssäni 70 cm. Srk:n kriisiä käsiteltiin lehdissä ja juoruissa puolesta ja vastaan. Mutta järjestelmän virkailijat määräävät papin kohtalon, joka sinetöidään asiakirjojen mukaan ilman mitään inhimillistä rakkautta, etiikkaa ja Raamatun hyvän sanoman ohjelmaa - ilman Jeesusta! Kirkon julkisoikeudellinen järjestelmä pysyy, kerjää asemaa valtiossa, myy aneita kirkollisten toimitusten tilaajille ja srk jatkaa elämää välittämättä työntekijöistään! Tavallinen kirkkovieras tyytyy pyhiin kulisseihin ja pitää niiden avaamista valheena! Motiivini kirjoittaa lähtee siitä, että aikani täällä maan päällä alkaa päättyä. 60 taksimatkaa keskusteluineen kodin ja sairaalan välillä ovat auttaneet kokoamaan ajatuksia ja näkemään matkani huippukohdat. Kirkko tukee järjestelmään sopivia pappeja ja potkaisee kylmästi pois kelvottomat kirjeellä ilmoittaen: ”kirkon tunnustuksen vastaisuus”. Kirkon suurin ongelma on jumalattomuus eli se, että laitoksen eri tasoilla hyvän sanoman Henki ei ole mukana työntekijöiden keskuudessa, ei ongelmien ratkaisussa eikä mitään Jumalaa edes tarvita! Käytännössä pappi, talouspäällikkö, suntio ja haudankaivaja toimivat vastaavassa ilmapiirissä ja samoissa olosuhteissa kuin jos he työskentelisivät kaupassa, tehtaassa, teollisuudessa ja missä tahansa laitoksessa. He saavat pyöritellä Jeesustaan päässään mutta pitääkseen virkansa saavat varoa sanojaan, vaatteitaan, kielimurrettaan, tukkansa pituutta, jatsareitaan, ulkonäköään, uskovaisten tuhorukouksia, oppineisuuttaan ja Raamatun tuntemustaan. Niistä rikoksista jokainen räkänokka saa valittaa ilman mitään riskiä kirkon taholta. Jo yhden valituksen jälkeen pappi on lopullisesti leimattu virkaylennyksen ja mahdollisuuksiensa jakelulautaselta pois: Lähde heti pois srk:sta tai sinut heitetään! Papit lähtevät, minä en! Kaikilla muilla aloilla oppineisuus, itsensä ja työtaidon kehittäminen katsotaan ansioksi, mutta kirkon töissä järjestelmä käyttäessään valtaa ja lakimiehiään tukahduttaa papin, joka oppineisuutensa takia ei luritteli samoja fraaseja kuin entinen hyvä rovasti, joka oli mukava mies kaikille. Hyvän työtaidon omaava pappi pyrkii avartamaan näkökulmaa Raamatun teksteihin, tutkii selitysoppeja ja soveltaa niitä tähän päivään. ”Oikea pappi” lähtee papin valasta, ”että voin vastata Jumalan ja ihmisten edessä”, pyhistä kirjoituksista ja ottaa selvää, mitä siellä sanotaan Jumalasta ja Jeesuksesta. Kun niin tapahtuu, saarnan kuulijat ja piispakin ”menevät ulalle”: ”Mitenkäs sinä noin puhut, kun muut papit eivät”! ”Lähde Iisalmeen, siellä on vapaammat vedet”, ”Jos ei muu auta, otamme kovemmat otteet”, jne. Pian tulee valituskirjeen perusteella haaste tulla tuomiokapitulioikeuteen. Jos ei mene, poliisi hakee! Minulla ei ollut koskaan aikomusta lähteä kuin omasta tahdostani. En sortunut huijaaviin lupauksiin enkä ottanut syykseni toisten syytä. Toimin papin valan mukaan, pappisvihkimyksen siunauksella, omantuntoni ja uskoni mukaan, johon olin juurtunut lapsuudessa. Jumalan Jeesus oli sydämessäni syntynyt ja on kantanut minua ja läheisiäni tähän päivään asti. Koetuksissa pyrin välttämään pahuutta lähimmäisiäni kohtaan, mieluummin nielemään kokemani vääryydet. Hain jaksamiseeni avun yhteiskunnan palveluista. Menin ensimmäisenä kotikäynneille kantelijoiden koteihin, ystävänä, samalla kun heidän virittämänsä nauhurit tallensivat sakastissa saarnojeni todistusaineistoksi tuomiokapitulille. Juoksulenkilläni yläasteen poikaryhmä kiskoi urheilushortsini alas 2 kertaa kaupungin keskustassa ja 20 m päässä pappilastamme ylä-asteen oppilaat huutelivat pihallemme solvauksia minulle ja lapsilleni 25 v. Eipä tullut srk:n uskovaisilta Pyhä Henki Puolustajaa meille eikä kirkon oikeus ajanut asiaamme! Minun on vaikea nähdä, että valtion kirkkolaitoksessa olisi mitään Jumalaa ja kirkon mainostamaa ”Jumalan vanhurskautta” eli ehdotonta rakkauden oikeudenmukaisuutta, joka jakaa oikeutta niin väärillä kuin oikeille ja puolustaa niitä, jotka perustavat koko elämänsä Jeesuksen rakkauteen. Jorma Luostarinen Outokumpu jorma.luostarinen@opaasi.fi netti: Outokummun pappi Luostarinen. 1109 blogia. Alla linkki.