perjantai 19. joulukuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 116. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUKSON KIRKON 98. KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO 21. ANTISEMITISTINEN KIRKKOLAITOS TUHOSI JUUTALAISEN JESHUAN PERINTÖINEEN 5. Käytän valmista hieman muutettuna. Inkvisitio tarkoittaa kyselyä. Tulee latinan sanasta inguisitio; englannin inquire= tiedustella. Oli katolisen kirkon oma tuomioistuin, joka toimi sen määrittelemiä harhaoppisia, kerettiläisiä ja hereetikkoja vastaan. Inkvisitio omana instituutionaan syntyi Espanjassa 1480-luvulla ja 1500-luvulla Italiassa ja Portugalissa vuodesta 1536 lähtien. Paavin inkvisiittoreita toimi keskiajalla jo 1200-luvulla Ranskan kataareja tutkittaessa. Inkvisition tutkinnassa oli kyse myös arjen asioista kuten pappien siveydestä ja viranhoidosta. Kun kristinusko nousi valtiouskonnoksi Rooman keisari Konstantinuksen aikaan 300-luvulla, harhaoppiset pakotettiin karkotuksen uhalla oikeaan uskontoon. Kirkkoisä Augustinus opetti 300-luvulla, että kirkko saa pakottaa harhaoppiset kirkon jäseniksi. Keskiajalla kehittyi pysyvä järjestelmä harhaoppeja vastaan. Inkvisitio oli vastaus kataari-harhaoppiin Ranskassa. Paavi Gregorius IX loi v 1231 paavin inkvisitiolaitoksen. Sen kidutuksissa käytettiin mm. strappadoa eli riiputtamista tai teilipyörää. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kielletty mutta kieltoa rikottiin. Verenvuodatus, ruhjominen ja kuulusteltavan hengen saattaminen vaaraan oli joillakin tahoilla kielletty. Oli oltava vakavia todisteita henkilön syyllisyydestä. Kidutukseen suhtauduttiin myös kriittisesti. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio sai luovuttaa epäillyn sen armoille. Kuuluisia roviolla poltettuja ovat Hus ja Bruno, Kopernikus tutkintavankina. Netin mukaan ”Corpus Christianum tarkoittaa Kristuksen ruumista tai Kristuksen pyhää ruumista, ja se viittaa… kristittyjen yhteisöön” globaalisti yhteydessä Paavin kirkkoon. Se perustuu UT:n Pietarin erityisasemalle rakentuvan perinteen oikeaan uskoon. Se tavataan vain katolisessa kirkossa, johon esim. katolisesta kirkosta eronnut 1500-luvun reformaation jälkeinen luterilainen kirkko ei kuulu. JUUTALAINEN JESHUA JA KRISTITTYJEN JEESUS 3. --- Jeshua Juuttaanmaalla/ Alttarilla ruumis ja viinipikarissa veri --- Saarnaa tuomiota synedriumille/ Arkkipiispa luennoi radiossa tänään Trumpin maga:a --- Tuomiosanoja maan hallitukselle/ Arkkipiispavirka suitsii valtakirkon aseman rakoon --- Helvettiä maisterirabbeille/ Arkipiispa ei oikein toimi Enon srk:n uskovaisilla --- Jesajan moitteita korkeimmalle oikeudelle/ Tuomiokapituli tervehtii korkeimpaan oikeuteen --- Ei kutsuta Jerusal. yliopiston promootioon/ On mukava mies Suonenjoen khran pappilassa --- Saa kuljeskella renttuineen syrjäkujia/ Lähtee liitoon Lähetysseuran esitteissä Afrikkaan --- On lukenut Raamatun monest salaa/ Pappi alttarilla lukee oman sielun tarinoita --- Ei tiedä UT:sta mitään/ Riekkinen säveltää UT:a korvasyyhyyn --- Ei tiedä UT:n Jesuksesta mitään/ Sihvonen uskoo kirkon lain lukijaa --- Jeshua-jätkä ja UT:n Ieesous eri porukkaa/ Kortekangas ei tee eroa valk./ mustilla teltoilla --- Paavalin Jeesus samaistuu Kristukseen/ Kirkon Kristus ei samaistu mihinkään järkeen käyvään --- Paavali-veli vääristi tuntemattoman Jeshuan/ Kirkko-alkio vääristi lopullisesti jo 30-luvun dekkareissa --- Nauraa ylöspäin sotapoliisille/ Siunaa sotateologi Martti Lutherin antijudaist. aseet --- Itkee hirressä alaspäin pyöveli-veljelle/ Nauraa tklin attaseoilla inkvisition uhrille --- Maallikko maallikoille, Ylipappi HB:ssä/ Ihme- Neuvonantaja-Konsultti papin joulusaarnassa --- UT:n kirjailijan tyylittelemä ”Jaska Jokunen”/ Ainutlaatuinen inkvisition puolustaja Jumalan nimeen --- UT:n kooste jokaisen profeetan kohtalosta/ Inkvisition asiamies ja puolesta puhuja aamen Okussa 19.12. -25 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1415 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 115. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUKSON KIRKON 97. KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO 20. ANTISEMITISTINEN KIRKKOLAITOS TUHOSI JUUTALAISEN JESHUAN PERINTÖINEEN 4. Käytän valmista hieman muutettuna. Inkvisitio tarkoittaa kyselyä. Tulee latinan sanasta inguisitio; englannin inquire= tiedustella. Oli katolisen kirkon oma tuomioistuin, joka toimi sen määrittelemiä harhaoppisia, kerettiläisiä ja hereetikkoja vastaan. Inkvisitio omana instituutionaan syntyi Espanjassa 1480-luvulla ja 1500-luvulla Italiassa ja Portugalissa vuodesta 1536 lähtien. Paavin inkvisiittoreita toimi keskiajalla jo 1200-luvulla Ranskan kataareja tutkittaessa. Inkvisition tutkinnassa oli kyse myös arjen asioista kuten pappien siveydestä ja viranhoidosta. Kun kristinusko nousi valtiouskonnoksi Rooman keisari Konstantinuksen aikaan 300-luvulla, harhaoppiset pakotettiin karkotuksen uhalla oikeaan uskontoon. Kirkkoisä Augustinus opetti 300-luvulla, että kirkko saa pakottaa harhaoppiset kirkon jäseniksi. Keskiajalla kehittyi pysyvä järjestelmä harhaoppeja vastaan. Inkvisitio oli vastaus kataari-harhaoppiin Ranskassa. Paavi Gregorius IX loi v 1231 paavin inkvisitiolaitoksen. Sen kidutuksissa käytettiin mm. strappadoa eli riiputtamista tai teilipyörää. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kielletty mutta kieltoa rikottiin. Verenvuodatus, ruhjominen ja kuulusteltavan hengen saattaminen vaaraan oli joillakin tahoilla kielletty. Oli oltava vakavia todisteita henkilön syyllisyydestä. Kidutukseen suhtauduttiin myös kriittisesti. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio sai luovuttaa epäillyn sen armoille. Kuuluisia roviolla poltettuja ovat Hus ja Bruno, Kopernikus tutkintavankina. Netin mukaan ”Corpus Christianum tarkoittaa Kristuksen ruumista tai Kristuksen pyhää ruumista, ja se viittaa… kristittyjen yhteisöön” globaalisti yhteydessä Paavin kirkkoon. Se perustuu UT:n Pietarin erityisasemalle rakentuvan perinteen oikeaan uskoon. Se tavataan vain katolisessa kirkossa, johon esim. katolisesta kirkosta eronnut 1500-luvun reformaation jälkeinen luterilainen kirkko ei kuulu. JUUTALAINEN JESHUA JA KRISTITTYJEN JEESUS --- Toisten kirjoittama UT:iin/ Luetaan esiin jumalanpalveluksen kaavasta --- Toisen, kolmannen, jne. käden tuote/ Saarnataan tämän päivän Kristuksena --- Kuvattiin arameaksi, hepr., kreikaksi/ Käännetty ainakin 1500 kielelle uudelleen tulkittuna --- Kertomusta kuolleesta/ Kerrotaan ikuisesti elävästä --- Jälkikäteiskertomus/ Saarna läsnäolevasta --- Puhui juutalaisille/ Salataan juutalaisuus --- Juutalaisen perinteen äijä/ Puolustaa kristinuskon dogmeja Jeesuksesta --- Ajatteli maagis-uskonnollisesti/ Käännetty tieteiden ja ismien kielelle --- On tulkintaa aikansa uskomusten mukaan/ Kirkon myöhemmillä opeilla pilattu alkuperäinen --- Kansanläheinen populääri/ Rakastaa rikkaita veronmaksajia Ev.-Lut. kirkossa --- Kävelee kalastajien ja maajussien pelloilla/ manataan esiin kirkoll. toimitusten kaavoissa --- Elää livenä Marian ja Lasaruksen kodissa/ Yks Enni oli nähnyt Kuusjärven kylällä --- Elää live-kertomuksena vielä UT:ssa/ Kuopion tuomiokapituli ei usko Ennin kertomusta --- Jeesus-perinne säilyi, laajeni kansan suussa/ Tkli kuihduttaa ja kuolettaa perinnettä joka päivä --- Oli elävä jätkä toisten joukossa/ Rontti tkli muuttaa kirkon kylmäksi tunnustukseksi --- Saarnasi juutalaisille tulevaa valtakuntaa/ Tkli omii sen omaan ihmislaitokseen ilman Jahvea --- On ainakin UT:n kirjurien luoma hahmo/ Tkli varmistaa olemaan vain kirkon omaisuutta --- Tulkittu myyttisissä kategorioissa UT:ssa/ Riekkinen tietää, varoo sanomasta ääneen uskovaisille --- Tulkitsi juutalaisia oppeja ja käytäntöjä/ Riekkisen kirkossa viskataan juutal. perinne roskikseen --- Hirtettiin paaluun maisteri-rabbien halusta/ Riekkisen kirkko valikoi papeiksi kelpo teol. maistereita Okussa 19.12. -25 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1414 blogia

torstai 18. joulukuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 114. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUKSON KIRKON 96 KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO 19. ANTISEMITISTINEN KIRKKOLAITOS TUHOSI JUUTALAISEN JESHUAN PERINTÖINEEN 3. Käytän valmista hieman muutettuna. Inkvisitio tarkoittaa kyselyä. Tulee latinan sanasta inguisitio; englannin inquire= tiedustella. Oli katolisen kirkon oma tuomioistuin, joka toimi sen määrittelemiä harhaoppisia, kerettiläisiä ja hereetikkoja vastaan. Inkvisitio omana instituutionaan syntyi Espanjassa 1480-luvulla ja 1500-luvulla Italiassa ja Portugalissa vuodesta 1536 lähtien. Paavin inkvisiittoreita toimi keskiajalla jo 1200-luvulla Ranskan kataareja tutkittaessa. Inkvisition tutkinnassa oli kyse myös arjen asioista kuten pappien siveydestä ja viranhoidosta. Kun kristinusko nousi valtiouskonnoksi Rooman keisari Konstantinuksen aikaan 300-luvulla, harhaoppiset pakotettiin karkotuksen uhalla oikeaan uskontoon. Kirkkoisä Augustinus opetti 300-luvulla, että kirkko saa pakottaa harhaoppiset kirkon jäseniksi. Keskiajalla kehittyi pysyvä järjestelmä harhaoppeja vastaan. Inkvisitio oli vastaus kataari-harhaoppiin Ranskassa. Paavi Gregorius IX loi v 1231 paavin inkvisitiolaitoksen. Sen kidutuksissa käytettiin mm. strappadoa eli riiputtamista tai teilipyörää. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kielletty mutta kieltoa rikottiin. Verenvuodatus, ruhjominen ja kuulusteltavan hengen saattaminen vaaraan oli joillakin tahoilla kielletty. Oli oltava vakavia todisteita henkilön syyllisyydestä. Kidutukseen suhtauduttiin myös kriittisesti. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio sai luovuttaa epäillyn sen armoille. Kuuluisia roviolla poltettuja ovat Hus ja Bruno, Kopernikus tutkintavankina. Netin mukaan ”Corpus Christianum tarkoittaa Kristuksen ruumista tai Kristuksen pyhää ruumista, ja se viittaa… kristittyjen yhteisöön” globaalisti yhteydessä Paavin kirkkoon. Se perustuu UT:n Pietarin erityisasemalle rakentuvan perinteen oikeaan uskoon. Se tavataan vain katolisessa kirkossa, johon esim. katolisesta kirkosta eronnut 1500-luvun reformaation jälkeinen luterilainen kirkko ei kuulu. --- ( Yllä olevat otsikot vaikuttimina ) --- JUUTALAISEN JESHUAN JA KRISTITTYJEN JEESUKSEN EROJA --- JUUTALAINEN JESHUA/ KIRKON JEESUS --- 2000 v sitten elänyt ihminen Palestiinan Galileassa/ uskovat pitävät ajattomasti elävänä Suomessakin --- Pappien porukka murhasi Jeshuan hirteen/ kirkon opissa puhutaan elävästä Jeesus-Kristuksesta --- Ammensi juutal. perinteestä/ syntyvä kirkko jo UT:n aikaan poisti juutal. perinteen, keksi omaa --- Hänen Jumalan nimi oli Allaha, El ja Jahve/ kirkko tuhosi ne ja puhuu UT:n kreikkal. Theos-jumaluudesta --- Hänen kotikieli oli aramea/ Suomen Lut. kirkon tuomiokapituli käy oikeutta papin Savon murteesta --- Hän oli maallikkona pappeja vastaan/ kristityt käyttävät pappeja saadakseen itselleen Jumalan armoa --- Pyöri epämääräisessä nais- ja miesporukoissa/ uskovaiset eivät tervehdi syntisiksi leimaamiaan --- Hänen porukoissa oli huoria, huijareita, rattopoikia/ uskovaiset ulostavat heidät pyhien srk:sta --- Puhui juutalaisille kuulijoille/ kirkko ei ole tarvinnut antisemitismissään juutalaisia mihinkään --- Häntä innoitti juutal. taide/ Kuopion pääkirkon alttaritaulun päällä on heprean ”Jahve” poikkeuksellisesti --- Jeshualla ei ollut mitään kristilliseksi sanottua/ kristityt pitävät tekemäänsä uskontoa jumalallisena --- Hän ammensi Lähi-Idän ikivanhoista kulttuuriperineteistä/ kristityt ylpeästi omasta tekeleestään --- Hän ei tuntenut mitään tulevaisuuden kristinuskoa/ kristityt eivät katso omaan juutal. menneisyyteensä --- Hän ei povannut kristinuskoa eikä sen rappiota/ Kuopion tuomiokapituli ei mieti kirkon rappion syytä --- Hän käytti aikansa uskonnon käsitteitä/ kristityt tekivät hänestä mielikuvitus-ihme-olion --- Jeshua ei nähnyt kauemmas kuin kukaan muukaan/ uskovaiset mainostavat näkevänsä muita enemmän --- Jeshuan sanomiset ovat eri asia kuin mitä UT:n kirjurit sanovat hänestä/ uskovaiset eivät halua tajuta --- Jeshua ei kirjoittanut UT:iin eikä perustanut kristinuskoa/ Rooman keisari perusti sen poliittiseen käyttöön Okussa 18.12. -25 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1413 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 113. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUKSON KIRKON 95 KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO 18. ANTISEMITISTINEN KIRKKOLAITOS TUHOSI JUUTALAISEN JESHUAN PERINTÖINEEN 2. Käytän valmista hieman muutettuna. Inkvisitio tarkoittaa kyselyä. Tulee latinan sanasta inguisitio; englannin inquire= tiedustella. Oli katolisen kirkon oma tuomioistuin, joka toimi sen määrittelemiä harhaoppisia, kerettiläisiä ja hereetikkoja vastaan. Inkvisitio omana instituutionaan syntyi Espanjassa 1480-luvulla ja 1500-luvulla Italiassa ja Portugalissa vuodesta 1536 lähtien. Paavin inkvisiittoreita toimi keskiajalla jo 1200-luvulla Ranskan kataareja tutkittaessa. Inkvisition tutkinnassa oli kyse myös arjen asioista kuten pappien siveydestä ja viranhoidosta. Kun kristinusko nousi valtiouskonnoksi Rooman keisari Konstantinuksen aikaan 300-luvulla, harhaoppiset pakotettiin karkotuksen uhalla oikeaan uskontoon. Kirkkoisä Augustinus opetti 300-luvulla, että kirkko saa pakottaa harhaoppiset kirkon jäseniksi. Keskiajalla kehittyi pysyvä järjestelmä harhaoppeja vastaan. Inkvisitio oli vastaus kataari-harhaoppiin Ranskassa. Paavi Gregorius IX loi v 1231 paavin inkvisitiolaitoksen. Sen kidutuksissa käytettiin mm. strappadoa eli riiputtamista tai teilipyörää. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kielletty mutta kieltoa rikottiin. Verenvuodatus, ruhjominen ja kuulusteltavan hengen saattaminen vaaraan oli joillakin tahoilla kielletty. Oli oltava vakavia todisteita henkilön syyllisyydestä. Kidutukseen suhtauduttiin myös kriittisesti. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio sai luovuttaa epäillyn sen armoille. Kuuluisia roviolla poltettuja ovat Hus ja Bruno, Kopernikus tutkintavankina. Netin mukaan ”Corpus Christianum tarkoittaa Kristuksen ruumista tai Kristuksen pyhää ruumista, ja se viittaa… kristittyjen yhteisöön” globaalisti yhteydessä Paavin kirkkoon. Se perustuu UT:n Pietarin erityisasemalle rakentuvan perinteen oikeaan uskoon. Se tavataan vain katolisessa kirkossa, johon esim. katolisesta kirkosta eronnut 1500-luvun reformaation jälkeinen luterilainen kirkko ei kuulu. --- ( Yllä olevat otsikot vaikuttimina ) --- Juutalaisesta Jeshuasta on äärimmäisen vaikea sanoa mitään --- Oletetaan myytin sijaan, että sellainen jätkä on elänyt 2000 v sitten Rooman imperiumin Palestiinassa --- Hänestä saadaan selvää lukemalla UT:sta sen kirjurien valitsemia, muokkaamia ja keksimiä tarinoita --- Hänestä kirjoittivat myöhemmin mitä useimmat teologit ja kirjailijat kirkossa ja sen ulkopuolella --- Oli erilaisia uskonnollis-filosofisia koulukuntia, jotka sepittivät uusia sovelluksia Jeshuan ympärille --- Usein kristittyjen ja kirkon vastaiset voimahenkilöt rikastuttivat ja muuttivat Jeshua-perimätietoa --- Kukaan ihminen v 2025 mennessä ei ole luonut selkeää tietoutta Jeshuasta ei tule luomaan --- Juutal. Jeshua on mennyt auttamattomasti Golgatan hirren kautta juutalaiseen sheol:iin ja pysyy siellä --- JUUTALAISEN JESHUAN JA KRISTITTYJEN JEESUKSEN EROJA --- JUUTALAINEN JESHUA/ KIRKON JEESUS --- historian äijä äijäporukassa Galileassa/ Outokummussa historiaton, ajaton, taivaan toive --- myyttinen taru Lähi-Idän myyttien joukossa/ Okun uskovaisella sydämessä, joululaulussa --- Sana UT:n kaislalla, pergamentilla, paperilla/ Okun uskovaisen Jumalan tahraton Sana kirkossa --- Pappien ja maisteri-rabbien kriitikko/ Pappi-maistereiden oikein/väärin saarnaama --- Lähinnä tumma arabin näköinen/ Vaaleaverikkö Kuusjärven kirkon alttaritaulussa --- maallikko, lukutaitoinen?, kirjoitustaitoinen?/ Paavalin Kristuksena jotain paljon enempää --- Köyhien, renttujen ja retaleiden hyvä kaveri/ Tykkää vain kunnon kansalaisista katuvien teltoilla --- Kävi raksalla töissä ja kalasteli Galilean merellä/ Ei haise kalalle, kaljalle eikä ihmisen paskalle --- Synedriumin eli maan hallituksen vihan kohde/ Kuopion tuomiokapituli kieltää puhumasta siitä --- Synedriumin eli korkeimman oikeuden vihastus/ Tuomiokapituli vihaa puhumista UT:n mukaan --- Synedriumin puolueille sopiva paska hirteen/ Tkli sulkee silmät siltä, ”mitä Raamattu sanoo” Okussa 18.12. -25 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1412 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 112. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUKSON KIRKON 94 KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO 17. ANTISEMITISTINEN KIRKKOLAITOS TUHOSI JUUTALAISEN JESHUAN PERINTÖINEEN 1. Käytän valmista hieman muutettuna. Inkvisitio tarkoittaa kyselyä. Tulee latinan sanasta inguisitio; englannin inquire= tiedustella. Oli katolisen kirkon oma tuomioistuin, joka toimi sen määrittelemiä harhaoppisia, kerettiläisiä ja hereetikkoja vastaan. Inkvisitio omana instituutionaan syntyi Espanjassa 1480-luvulla ja 1500-luvulla Italiassa ja Portugalissa vuodesta 1536 lähtien. Paavin inkvisiittoreita toimi keskiajalla jo 1200-luvulla Ranskan kataareja tutkittaessa. Inkvisition tutkinnassa oli kyse myös arjen asioista kuten pappien siveydestä ja viranhoidosta. Kun kristinusko nousi valtiouskonnoksi Rooman keisari Konstantinuksen aikaan 300-luvulla, harhaoppiset pakotettiin karkotuksen uhalla oikeaan uskontoon. Kirkkoisä Augustinus opetti 300-luvulla, että kirkko saa pakottaa harhaoppiset kirkon jäseniksi. Keskiajalla kehittyi pysyvä järjestelmä harhaoppeja vastaan. Inkvisitio oli vastaus kataari-harhaoppiin Ranskassa. Paavi Gregorius IX loi v 1231 paavin inkvisitiolaitoksen. Sen kidutuksissa käytettiin mm. strappadoa eli riiputtamista tai teilipyörää. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kielletty mutta kieltoa rikottiin. Verenvuodatus, ruhjominen ja kuulusteltavan hengen saattaminen vaaraan oli joillakin tahoilla kielletty. Oli oltava vakavia todisteita henkilön syyllisyydestä. Kidutukseen suhtauduttiin myös kriittisesti. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio sai luovuttaa epäillyn sen armoille. Kuuluisia roviolla poltettuja ovat Hus ja Bruno, Kopernikus tutkintavankina. Netin mukaan ”Corpus Christianum tarkoittaa Kristuksen ruumista tai Kristuksen pyhää ruumista, ja se viittaa… kristittyjen yhteisöön” globaalisti yhteydessä Paavin kirkkoon. Se perustuu UT:n Pietarin erityisasemalle rakentuvan perinteen oikeaan uskoon. Se tavataan vain katolisessa kirkossa, johon esim. katolisesta kirkosta eronnut 1500-luvun reformaation jälkeinen luterilainen kirkko ei kuulu. --- ( Yllä olevat teemat vaikuttimina ) --- Viikottain jopa päivittäin media syytää tiedotuksia juutalaisvihan ilmiöistä --- Viimeksi Bondi Beach:lla Australiassa --- Yleisesti ottaen se ei hetkauta paljon globaalin kristinuskon alueilla --- Paljonkin saattaa tapahtua mutta uutisista jätetään pois oletetut instituutioiden vastaiset asiat --- Suomessa on paljolti totuttu 800-900 v, että kristinusko ja kirkko on jotain sinänsä oikeaa ja hyvää --- Kirkon yhteiskunnallista asemaa ja valtaa käyttävät ovat rakentaneet nykyisenkaltaisen ihmislaitoksen --- Suomen kansalaiset ja seurakuntalaiset ovat tietenkin olleet uskontopelin pelaajia --- Historian syitä ja seurauksia on mahdoton luetella faktisesti kuten muistakaan yhteiskunnan laitoksista --- Jo aikaväli, kilometrit ja kulttuurimuutokset historian juutalaiseen Jeshuaan ovat käsittämättömän pitkät --- Kirkon historiassa lukemattomat teologit, päättäjät ja historian faktat ovat tehneet kirkon/kirkot --- Kirkon teologia sen etuun on pitänyt huolen siitä, että jäsenet eivät tiedä Jeesusta juutalaiseksi -- Jo tässä vaiheessa tekstiä pätee, että yhden juutalaisen vihaaminen on Jeshuan vihaamista --- Nimen Jeesus antoivat Jeshualle ne, jotka sepittivät UT:iin tarinoita Jeshuasta pakanoille eli ei-juutalaisille --- Näin ollen nimi Jeshua tarkoitaa eri hahmoa kuin Jeesua, jos kumpaakaan edes oikeasti oli olemassa --- Juutalainen Jeshua Palestiinassa 2000 v sitten ei ole sama kuin Paavalin fiktio Jeesus Kristus --- Jo UT:n Paavalin ja evankeliumien sepittämisen aikaan v 50-130 jKr. päähenkilö-Jeshua oli menetetty --- Jerusalemin alku-srk:n juutalaiskristityt lähtivät ja ajettiin ulos kristittyjen keksittyä omia oppejaan --- Pian Jeshuan puuhun hirttämisen jälkeen n. v 30 jKr. hänen juutalainen perinnekin tapettiin antisemitismillä --- Kirkon alkuvuosikymmeninä juutalaisuutta ja kristinuskoa ei vielä eroteltu jyrkästi Rooman valtakunnassa --- Ajan vieriessä 200-luvulle apostoliset isät ja kirkkoisät pitivät yllä Rooman valtakunnan juutalaisvihaa --- Tänäkin päivänä se voidaan lukea heidän säilyneistä ilkeistä raapustuksistaan --- Kun Rooman keisari teki itsensä kirkon ylipapiksi kirkolliskokouksissa, Jeshua-nimi katosi lopullisesti Okussa 18.12. -25 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1411 blogia

tiistai 16. joulukuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 111. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUKSON KIRKON 93 KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO 16. ”PESONEN OLI HYVÄ PAPPI” Käytän valmista hieman muutettuna. Inkvisitio tarkoittaa kyselyä. Tulee latinan sanasta inguisitio; englannin inquire= tiedustella. Oli katolisen kirkon oma tuomioistuin, joka toimi sen määrittelemiä harhaoppisia, kerettiläisiä ja hereetikkoja vastaan. Inkvisitio omana instituutionaan syntyi Espanjassa 1480-luvulla ja 1500-luvulla Italiassa ja Portugalissa vuodesta 1536 lähtien. Paavin inkvisiittoreita toimi keskiajalla jo 1200-luvulla Ranskan kataareja tutkittaessa. Inkvisition tutkinnassa oli kyse myös arjen asioista kuten pappien siveydestä ja viranhoidosta. Kun kristinusko nousi valtiouskonnoksi Rooman keisari Konstantinuksen aikaan 300-luvulla, harhaoppiset pakotettiin karkotuksen uhalla oikeaan uskontoon. Kirkkoisä Augustinus opetti 300-luvulla, että kirkko saa pakottaa harhaoppiset kirkon jäseniksi. Keskiajalla kehittyi pysyvä järjestelmä harhaoppeja vastaan. Inkvisitio oli vastaus kataari-harhaoppiin Ranskassa. Paavi Gregorius IX loi v 1231 paavin inkvisitiolaitoksen. Sen kidutuksissa käytettiin mm. strappadoa eli riiputtamista tai teilipyörää. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kielletty mutta kieltoa rikottiin. Verenvuodatus, ruhjominen ja kuulusteltavan hengen saattaminen vaaraan oli joillakin tahoilla kielletty. Oli oltava vakavia todisteita henkilön syyllisyydestä. Kidutukseen suhtauduttiin myös kriittisesti. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio sai luovuttaa epäillyn sen armoille. Kuuluisia roviolla poltettuja ovat Hus ja Bruno, Kopernikus tutkintavankina. Netin mukaan ”Corpus Christianum tarkoittaa Kristuksen ruumista tai Kristuksen pyhää ruumista, ja se viittaa… kristittyjen yhteisöön” globaalisti yhteydessä Paavin kirkkoon. Se perustuu UT:n Pietarin erityisasemalle rakentuvan perinteen oikeaan uskoon. Se tavataan vain katolisessa kirkossa, johon esim. katolisesta kirkosta eronnut 1500-luvun reformaation jälkeinen luterilainen kirkko ei kuulu. --- Yllä olevissa otsikoissa on aineksia, jotka vaikuttavat kirjoitukseen --- Kävin tänään norkoilemassa v 1978-82 apupappiaikani Enossa, 80 km Okusta --- Salokylän postilaatikolla tapasin tuntemattoman miehen 81 v, kuitenkin kaukaa tutun näköisen --- Hän tuli autolla laatikolle ja kyseli ”mitäpä liikut täällä” --- Kerroin, että muistelen blogeissani ”Uimaharjun pappi-aikoja Enon srk:ssa --- Hän ei ehkä muistanut minua mutta kylläkin khra Pesosen ja papit Hakaliston ja pitkätukkaisen Peuran --- Kolme kertaa hän hytkyi ja sanoi ”Pesonen oli hyvä pappi ja oli täällä kauan”/ vai oliko asia toisinpäin --- Arvelen tavanneeni tuon miehen joskus 45 v sitten/ ehkä kiistaa kun naama jäi mieleen --- Minä olin silloin 30-kymppinen ja hän vähän enemmän --- Taas hän toisti ”Pesonen oli hyvä pappi” / se että ”oli kauan” saattaa tarkoittaa ”ei päästy eroon” --- Juuri sitä se oli Enon aikaan: Papin piti olla hyvä, tukka liipattu, hyväksi sanottu ja hyvämaineinen --- Kyllä soraääniä kuului mutta Pesosen kohdalla ne vaiennettiin/ lääninrovasti oli piispaviran ”oikea käsi” --- Nuoriso-ohjaaja Manniselle luettiin kiitossanoja lähtötilaisuudessa: ”Nuorisotyö meni eteenpäin” --- Minä en saanut julkisesti kiitosta mistään mutta samanmielisiä tukijoita oli hiljaisesti --- ONGELMANI ON NYT SE, ETTÄ PAPIN PITÄÄ MUKA OLLA NIIN HYVÄ JA PYSYÄ HYVÄNÄ --- Tajusin srk:n arvoissa vakavan teologisen ongelman mutta se tarkentui vasta Okussa 25 v aikana --- Sekö on UT:n evankeliumin sanoma, että srk:ssa työntekijän ja ihmisten pitää olla hyviä --- Jos ihmissuku on hyvä, silloin juutal. Jeshuan uhri ja armo on tarpeeton maailman pelastamiseksi --- Yritin sanoa sitä vastoin perinnettä ja hyvät uskovaiset alkoivat karttaa, nimitellä ja syrjiä veks --- Kun uskovainen pyrkii hyväksi, hän halveksii UT:n sooteeriaa:a = vapaus, pelastus, vapautus, terveys --- Kun puhuin tuosta UT:n peruskäsitteestä, uskovaiset ”saivat piston sydämeen” ja minä hatkat --- Se mihin oli totuttu perinteessä, oli pyhä-tabu sinänsä ja sen k:neuvosto, khra ja tkli siunasi jatkumaan --- ”Kun minusta alkoi kuulua”, khra kiristeli hampaitaan, ”etten tuntenut enolaisten perinnettä” Okussa 16.12. -25 Jorma Luostarinen/ netti: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1410 blogia

maanantai 15. joulukuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 110. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUKSON KIRKON 92 KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO 15. JUUTALAISTEN TAPPAMINEN BONDI BEACH:LLÄ AUSTRALIASSA 14.12. -25 6. Käytän valmista hieman muutettuna. Inkvisitio tarkoittaa kyselyä. Tulee latinan sanasta inguisitio; englannin inquire= tiedustella. Oli katolisen kirkon oma tuomioistuin, joka toimi sen määrittelemiä harhaoppisia, kerettiläisiä ja hereetikkoja vastaan. Inkvisitio omana instituutionaan syntyi Espanjassa 1480-luvulla ja 1500-luvulla Italiassa ja Portugalissa vuodesta 1536 lähtien. Paavin inkvisiittoreita toimi keskiajalla jo 1200-luvulla Ranskan kataareja tutkittaessa. Inkvisition tutkinnassa oli kyse myös arjen asioista kuten pappien siveydestä ja viranhoidosta. Kun kristinusko nousi valtiouskonnoksi Rooman keisari Konstantinuksen aikaan 300-luvulla, harhaoppiset pakotettiin karkotuksen uhalla oikeaan uskontoon. Kirkkoisä Augustinus opetti 300-luvulla, että kirkko saa pakottaa harhaoppiset kirkon jäseniksi. Keskiajalla kehittyi pysyvä järjestelmä harhaoppeja vastaan. Inkvisitio oli vastaus kataari-harhaoppiin Ranskassa. Paavi Gregorius IX loi v 1231 paavin inkvisitiolaitoksen. Sen kidutuksissa käytettiin mm. strappadoa eli riiputtamista tai teilipyörää. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kielletty mutta kieltoa rikottiin. Verenvuodatus, ruhjominen ja kuulusteltavan hengen saattaminen vaaraan oli joillakin tahoilla kielletty. Oli oltava vakavia todisteita henkilön syyllisyydestä. Kidutukseen suhtauduttiin myös kriittisesti. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio sai luovuttaa epäillyn sen armoille. Kuuluisia roviolla poltettuja ovat Hus ja Bruno, Kopernikus tutkintavankina. Netin mukaan ”Corpus Christianum tarkoittaa Kristuksen ruumista tai Kristuksen pyhää ruumista, ja se viittaa… kristittyjen yhteisöön” globaalisti yhteydessä Paavin kirkkoon. Se perustuu UT:n Pietarin erityisasemalle rakentuvan perinteen oikeaan uskoon. Se tavataan vain katolisessa kirkossa, johon esim. katolisesta kirkosta eronnut 1500-luvun reformaation jälkeinen luterilainen kirkko ei kuulu. --- Yllä ole antaa aihetta --- Alin antijudaistinen otsikko antaa aihetta tutkia valtiokirkkoperinteen keksimiä huiputuksia Suomessakin --- Se että eilen ammuttiin useita juutalaisia ei ole mitään uutta vaan tuhansien vuosien vanhaa velkaa --- Suomen Luterilainen kirkko uinuu antijudaistisen Martti Lutherin teologiassa --- Kirkko on valheellisesti painanut kansan otsaan uskon saastuttaja M. Lutherin puhdistajan nimen --- Katekismuksessa korostetaan, että Luther löysi Jumalan armon UT:n Paavalin Roomalaiskirjeestä --- Hänen äitikirkkonsa eli paavin ei muka ollut sitä löytänyt --- Luther perusti kuvitelmansa kirkko-patriarkka Augustinuksen armo-oppiin 300-luvun Afrikassa --- Lännen teologi Augustinus oli innokas juutalaisvihaaja ja munkki Pelagiuksen vihaaja --- Pelagius opetti kuten Paavin kirkko tänään, että pelastukseen tarvitaan paitsi uskoa myös tekoja --- Pelagius luki UT:sta Jaakobin kirjettä, jossa sanotaan, että ”usko ilman tekoja on kuollut” --- Martti Luther vihasi ylpeästi Raamatun Jaakobia ja pilkkasi hänen kirjettään ”olkikirjeeksi” --- Luther teki itsestään suuremman kuin mitä Jaakobin kirjeen kirjoittaja-auktoriteetti oli --- Lutherin antisemitismiin liittyen herra Adolf Hitler perusti juutal.vastaisen ohjelmansa juutalais-tuhoksi --- 1500-luvu Luther kirjoitti ”Juutalaisista ja heidän valheistaan” pahemmin kuin Australiassa tänään --- Suomen Lut. kirkko kantaa ylpeästi Lutherin nimeä tunnustuksessaan, jolla viimeistään paha ulostetaan --- Moni uskovainen ei ota oppiakseen, että koko UT on antijudaistinen/ antiseemiläinen taivas-tarina --- Evankeliumien juutal:t. kuvataan tyhminä ja synedriumin korkein oikeus ja maan hallitus tappaa Jeshuan --- Antijudaismi on ollut maan päällä ainakin 4000 v --- Huomaamattamme olemme sitä kirkon valheellisen opin suojassa Okussa 15.12. -25 Jorma Luostarinen/ netti: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1409 blogia

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 133. SENSUROITU 2023 JA JU...