torstai 6. marraskuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 14. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA KIRKON HUIJAUS PALJASTUU 320. Potkuista papin virasta ja oikeuksista TUNNUSTUKSEN VASTAISUUDEN takia on nyt 20 v 321. Sitä ennen Outokummun srk:sta tehtiin kanteluita tuomiokapituliin 16 kpl 25 v aikana puhumattakaan lukemattomista puhelinsoitoista tapaamisista ja kirjekontakteista ym. 322. Jonkinlaista kärhämää paikallislehdessä ja Karjalaisessa saarnoistani käytiin jo Enon srk:ssa 4 v aikana v 1978-1982 323. Hoitaessani siellä työtehtäviä uskovaiset tulivat ”hyppimään silmilleni” pyrkivät munaamaan julkisesti eivät ottaneet toimituspapiksi ja khra sinnitteli omaa etuaan puun ja kuoren välissä hoitamatta asiaa 324. Hän teki minun tehtäviä pitkiä päiviä koska en muka kelvannut kehotti poistumaan ja lupasi että en saisi töitä hänen Joensuun rovastikunnasta 325 Mistään ei tullut järjestelmältä tukea meille 326. Olin nuori Enossa vasta 29-33 v ja perheellinen 327. Joitakin ystäviä oli esim. saunasolussa ja kädellä huitojia autoissa tervehdykseksi joista jotkut olivat kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa mutta minkäänlaista minulle edullista toimintaa ei 4 v ilmentynyt 328. He olivat lojaaleja khran ”srk:n perinne”-linjalle ja tuomiokapitulin linjakepeille 329. Niin ollen minulla oli joinakin hetkinä ponnistelemista pappina 320. ”Sinisilmäinen” nuori pappi ei pysty näkemään ja uskomaan mitä oikeasti tapahtuu 321. Minulla oli uskon vakaumus että teen työni hyvän Jeesuksen ja Jumalan eteen evankeliumin asian kirkastamiseksi ja armollisen Jumalan suojassa kirkossa minulle ei voisi tapahtuisi mitään pahaa ja isompaa esim. oikeudellista loukkausta 322. Nyt ymmärrän khran sanat että ”me emme lähde sinua vastaan muut hoitavat” 323. Niin kävikin pian Outokummmun kappalaisen virassa 324. Tkli yhdessä khran jengin kanssa sopi pimeästä linjastaan ja toteutti sen 325. 16 kantelua alkaen parrasta, tukasta, savonmurteesta ja vaatteista puhuu selvää kieltä siitä että jotkut oikean opin ja armon omistajat pitivät minua roskis-tavarana 326. Ajatellen että tkli on vahva instanssi kirkon hallinnossa ja ottaa vastaan loukkaavan valheellisia ja väärennettyjä herjoja kuin suurempaakin rikollista vastaan voin vain todeta että tklilla oli jo vuosikymmeniä ennen tieto ylläolevien kirjojen faktoista 327. että kaikki Jumalineen kristinuskossa on ihmisen keksintöä hänen tarpeistaan 328. Koska näin oli ja on tkli ja muut ilveijät eivät voineet hoitaa asiaani korrektisti 329. Minä saarnasin ja toimin kokemuksessani hengellisellä uskon tasolla yhteydessä Jumalaan tkli tuomarina toimi pelkästään uskonnottomasti hallintomiesten laitos-tasolla 320. Siksi tkli ei kohdannut KIRKON TUNNUSTUKSEN VASTAISUUDESSAAN minua eikä asiaani Outokummussa 6.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1313 blogia

keskiviikko 5. marraskuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 13. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULIN RISTIRIITAISET ROOLIT 279. Papin työssä ja elämässä tuomiokapituli on päällepäsmäri 280. Vaikka se toimii monella tapaa monella alueella 281. se koostuu muutamasta asessori-khrasta ja piispasta 282. Se on Vuorikadun kivitalohuoneisto 283. kirkkolaitoksen virasto virkamiehineen 284. kirkkolaissa kirjoitettu 285. kouluttaja 286. kirkon edustaja 287. palkkaaja-työnantaja sihteereineen 288. srk:ien valvoja 289. pappien elämän ja työn valvoja 290. oikeusistuin-tuomari papille 292. lain käyttäjä, soveltaja mielin määrin laitoksen oletettuun etuun 293. tuomion toimeenpanija lain ja tuomion lukija 294. piispa-virka kokouksen puheenjohtajana 295. piispa pappien pappina sielunhoitajana 296. ( Nyt päästäänkin asiaan ) 297. Piispa-viran ja piispa-ihmisen ei pidä olla tuomari-sielunhoitaja yhdessä persoonassa 298. Se on liian helppoa 299. halpamaista 300. epäoikeudenmukaista 301. Raamatun etiikan vastaista 302. Suomen lakien ja hyvien tapojen vastaista on 303. että sama mies kuuntelee papin tarinan ja latoo siitä tiedosta hänen tuomioonsa 304. Mutta niin se vaan oli ollessani pastori-peeveli uskovaisten hampaissa 305. Miten lie nykyisin kun en ole pappi 306. Sinisilmäisenä nuorena pappina olin kirjeenvaihdossa piispa Kortekankaan kanssa 307. lurittelin luotolla tarinaani Enossa Uimaharjun pappina 308. Minä puhuin kirjeissä itsestäni hän ei mitään itsestään 309. Pian huomasin että papin ja piispan avomielinen kirjeenvaihto on papille riski 310. Sain Kuopion papilta röhönaurun tyhmästä uskosta kirkon Jumalan oikeudenmukaisuuteen 311. Se loppui siihen – kirjoittelu ja avautuminen kirkon attaseoille valtion virkamiehinä 312. Outokummussa oli jo selvää etten piispalle kirjoittele kuin vastineita kanteluihin 313. Kun sanoin tästä silloiselle piispalle horjahtipa äijä penkillään 314. Hän ei ollut tajunnut virkansa rooleja ristiriitaisiksi inhimillisyydellä mitattuna 315. Samaan saumaan tokaisin että hänen taistelunsa privatismia vastaan 316. on turhaa rahan tuhlausta ja juoksua kokouksissa H:ngissä eikä johda mihinkään 317. Ei johtanut ja taas horjahti piispa 318. Saattaa olla että ”hyvässä uskossa” UT:n avoimuuteen poltin pappeuteni kirkon räkään 319. Khran kurinpidossa minä olin ”sopimaton” ”hysteerinen ja ”paranoidinen” papiksi Outokummussa 5.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1312 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 12. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAAPELI PYKII 536. Lueskelin saunan jälkeen tarinatupani aihetta v:lta 2005 237. Se oli mielessä eilisenä 238. Rakkaus ei tunne aikaa 239. on ajaton 240. samoin elämän kriisit syvät 242. nahkassa niskassa arvet 243. Tkli käyttää hyväksi pappien kohtaloa 244. Rääkkylässä linjasi maratonin matkaa 245. mikään ei selvinnyt 246. Kokemuksella testasi lain toimivuutta 247. Kaavilla valitus papin naamasta 248. ei kelvannut kaunotar vierellä 249. Vantaankoskella valitti kenkäni väriä 250. Siis lankkia pintaan Jumalan kunniaksi 251. Suonenjoella sujuttelin pyörällä sakastiin 252. hallittuja saarnoja Sanalla pitämään 253. Ei tullut kiusakirjettä Kuopiosta 254. Valtuustonmies korjasi linjaa 255. vaiensi vallalla soran kieleltä 256. kutsui ystäväksi kylään 257. Enossa oltiin jo eri mieltä 258. Jumalan lapset kokosivat kolehtia tklin haaviin 259. haukkuivat pappiaan piispaa tarkastaessaan 260. vihoittelivat viiteen kertaan 262. veisasivat virttä rovastin viittaan 263. ”Emme tee sinusta täällä, toiset hoitavat” 264. Pirun profetia toteutui Outokummussa 265. 16 kertaan suurella sydämellä 266. Parta, kieli, kengät, tukka 268. Siinä tuomiokaapelille rikokseni linjansa vikaan 269. Naapuri-srk:ssa khra ajettiin navetan hiekkaan 270. ei voinut toimia ollenkaan 271. ei saanut oikeutta itselleen työlleen 272. Ei lähtenyt minnekään 273. pysyi vaivalla elättipäivään 274. Vastaavaa vaivaa minunkin kohdalla 275. Isopää miinoitti kenttäni täyteen 276. keksi koukkuja Oku- Kuopio-linjavikaan 277. Ei ollut Jeesusta armoa rakkautta - kertaan ei toiseen 278. 25 v näin kovien jätkien pitkäpiimäiset kaapeli-peli-viat Outokummussa 6.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1311 blogia

tiistai 4. marraskuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 11. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA TUOMIOKAPITULILLA EI OLE JUMALAN PELKOA 397. Tuomiokapituli on hiippakunnan virasto 398. Siinä on kirkon eri työalojen sihteereitä, ym 399. Papin kannalta merkittävää on se 400. että piispa yhdessä tklin kanssa tuomitsee papin 401. Tkli on tuomioistuin asessori-tuomareineen 402. Sen puheenjohtaja on piispa 403. eli persoonaton ammattinimi 404. Ts. ammatti tuomitsee papin 405. Ammatti-aseman antaa yhteiskunta 406. Sitä ei tule ajatelleeksi 407. eikä helposti huomaa 408. Aika ihmeellistä 409. Mutta kaikki on mahdollista siellä 410. missä saarnataan kaikkivaltiaan nimeen aamen 411. Kun tkli tuomitsee se vahingoittaa pappia rangaistuksella mikä on tarkoituskin 412. Kun piispan ja asessorin ammattinimike tuomitsee 413. piispa- ihminen ja asessori-ihminen luistaa vastuusta 414. Siinäpä onkin runsaasti Raamatun ihanaa pelastuksen taivasta 415. Jeesuksen evankeliumia ja evankeliumia Jeesuksesta 516. Raamatun vanhurskaus eli oikeudenmukaisuus 517. on poissa tklin tuomiolauselmassa 518. jos joku kysyy 519. Kukaan ei kysy 520. eikä se järjestelyn takia ole mahdollista 521. Kirkon määrääjät pystyvät aina voittamaan vallallaan vallattomat 522. Ihmisillä ei ole tietoa 523. eikä kellään ole mielenkiintoa selvittää toisen ongelmia 524. Siksi kirkon Jumalaa pelkäämättömyys jää piiloon 525. ja jatkuu tkli-viran ja piispa-ammatin työssä 526. Kirkon hallinnossa ei ole mitään Jumalan pelkoa 2-regimentin opilla 527. vaikka Jumalan pelkääminen UT:n Paavalilla on uskon perustaa 528. Kun hakeuduin papiksi piispa-instituutiolta pyytäen vihkimystä 529. minun piti olla Jumalaa pelkäävä kirkkolain mukaan 530. Siinäpä sen näkee 531. missä se pelkääminen on kuin pappi-ihmisen pöksyissä 532. Jos piispan verstaalla olisi vähänkin Jumalan pelkoa, lukutaitoa ja sydäntä 533. se itkisi sitä että saa rahaa paskan kärräämisestä huussistaan 534. Esimerkkien valossa piispa-ihmisen täytyy olla Jumalaa pelkäämätön 535.. Siksi purpattaakin tyhjiä sanoja kaltaisilleen Outokummussa 4.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outkummun pappi luostarinen alla linkki 1310 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 10. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA KIRKOSSA EI LÄHDETÄ IDEASTA VAAN JÄRJESTELMÄSTÄ 356. Moni asia papin töissä ja asemassa saa valoa 357. kun tajuaa mistä aloitetaan 358. mikä on toiminnan perusta ja peruste 359. Tavallinen srk-lainen ajattelee 360. että hänen kirkkonsa on hengellinen 361. uskonnollinen tekijä 362. paljolti samanlainen kuin hänen lapsuudessaan 363. Ollessaan tekemisissä srk:n ja papin kanssa 364. esim. varatessaan aikoja toimituksiin 365. hänellä on mielessään sisäistetty ennakkotuntuma 367. Se on niin vakaan herkkä, 368. että pappi saa varoa sanojaan uskovaisen edessä 369. ettei palkan maksajansa pääse syyttämään 370. Esimerkistä jo näkyy se 371. ettei tilannetta hoideta millään uskolla ja idealla 372. vaan srk:n rutiinikäytännöllä ilman mitään hörhöilyä 373. Pappi ja asiakas saa ajatella mielessään mitä haluaa 374. mutta käytännössä toimitaan ainoastaan 375. srk:n ja kirkon perinnäis-tavan mukaan 376. Jos toinen osapuoli lipsuu siitä 377. kastetta vihkimistä ja hautaansiunaamista ei saada sovittua 378. Tästä perusasetelmasta minäkin ymmärrän nyt 379. vuosikymmeniä myöhemmin pappi-kriisiäni 380. Minä koin ja katsoin työtäni UT:n ideoiden ja uskon 381. näkökulmasta pappis-koulutukseni mukaan 382. Srk-lainen sen sijaan halusi saada hyvän rutiini-papin 383. Piispan tuomiokapituli katsoi asioita 384. valtion palvelijana ja hallintomiehenä 385. ja tuomioita lukiessaan sivuutti kaiken uskonnollisen 386. ja pappi-minun sisäisen vakaumuksen ja työni perustan 387. Siitä että srk-lainen vaatii asioita omassa lokerossaan 388. pappi omassaan piispan jengi omassaan 389. seuraa se että systeemi kyllä toimii 390. mutta siihen syntyy suuria koettuja 391. ja inhimillisiä loukkauksia 392. koska eri lokeroiden välillä on juopa 393. jota ei voi ylittää jutun edetessä saman pöydän ääressä 394. vaan vasta veristen oikeudenkäyntien jälkeen vain todeta lopputulos 395. Minunkin kohdalla itse ongelmat jäivät hoitamalla ja ratkaisematta 396. vaikka niitä piispan käsittelylokero pui vuosikymmeninä 16 kertaa Outokummussa 4.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1309 blogia

maanantai 3. marraskuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 9. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 25 TAKARAIVOSSA SEURAKUNTA - EPÄLUOTTAMUKSEN YHTEISÖ 317. Saattaisi luulottelulla luulla että srk:ssa uskotaan paljonkin 318. mutta asia on juuri päinvastoin 319. Siellä ei ole uskoa ja luottamusta työkaveriin 320. ei ainakaan ollut minuun – yleisesti ottaen 321. Suonenjoella se vielä menetteli 322. Olin vihreä enkä tiennyt kujeista 323. koska kukaan ei ollut kertonut 324. en ollut itse nähnyt 325. enkä ollut ollut töissä srk:ssa 326. Tulin 1. papinvirkaan suoraan tiedekunnasta 327. Olin avoin kerroin itsestäni tyylini mukaan 328. työkavereille ja seurakuntalaisille 329. mutta opin pian huomaamaan 330. että lyhyellä aikavälillä se sai kannatusta 331. mutta pitemmällä ei 332. ja asetuin vaaraan siihen nähden 333. että jollekin arvaamattomalle tarjoutui hänen motiiveistaan 334. tilaisuus vahingoittaa minua hänen omien pappi- kokemustensa syystä 335. Siksi ainoaksi vaihtoehdoksi jäi se tyyli 336. mihin seurakuntalaiset olivat tottuneet 337. Se osoittautuikin turvallisimmaksi tieksi aikana 338. minkä olin 3.5 kk siellä pappina ennen jatko-opintoja 3 vuodeksi 339. Oli joitakin työkavereita ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja 340. joille avauduin tarpeeni mukaan 341. Puhuminen helpotti koska minulla oli tarve selostaa 342. eikä ollut vielä vaimoa eikä pysyvää parisuhdetta kuuntelijaksi 343. Pienellä varaukselle juttelin asioistani kesäni tyttöystäville 344. koska lyhyen ajan tuttavuudella en tiennyt 345. millaisia papillisia ratkaisuja tulisin tekemään myöhemmin 346. ja mistä srk:sta löytäisin itseni 347. Kyllähän jokainen aika äkkiä pääsee selvyyteen 348. onko kumppani enemmän luotettava vai kiero 349. Kun toinen osapuoli on tuhansien ihmisten srk 350. se on jo niin monipäinen joukko 351. että parasta suojautumista on hillitty käytös 352. ja jos on tarpeen 353. on kyseltävä aikoja terapeuteilta ja psykiatreilta 354. Sellaisia en Suonenjoella tarvinnut 355. olinhan niin lyhyen ajan siellä Outokummussa 3.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1308 blogia
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 8. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 25 TAKARAIVOSSA ULOSHEITTO KANGASTAA 280. Siitä on kauan kun lähtöpassit sain 281. 20 v on rientänyt ehkä nopeasti 282. Mitenkä sen ottaa 283. Sain ja sain 284. Persoonaton tuomiokapituli 285. määräsi minut ulos 286. Silloin aikanaan se oli paljolti tunneasia 287. loukkaus 288. äkillinen pakkokriisi hengittää 289. Ei ollut enää työtä ei virkaa ei toimeentuloa 290. Asuntokin meni alta ja päältä 291. 4-5 kuukauden kuluttua piti olla olematon 292. ja perheen poistunut 293. Ei ollut uudesta kodista tietoa 294. ei tarjousta 295. ei rahaa ostaa ei vaihtaa 296. ei uutta osoitetta ei kyytiä sinne 297. Utsijat kyselivät jo muuttoautoa 298. uutta paikkaa Okusta pois 299. nostelivat olkapäitään 300. pälyilivät maahan taivaaseen 301. Minä en tiennyt tulevaa rahaa kassasta 302. en liioin eläkkeen määrää 303. Tutut mummot tiesivät tilini 303. laskivat vähennyksen rahan normista 304. He ynnäsivät virkavuodet 305. vähensivät varhaisen poistumisen 306. ja erotuksen jälkeen kertoivat saatavani 307. Mistä lie tullut heille 308. utelijaan kyselijän kallis tieto 309. Asianomainen minä en tiennyt mitään 310. Uskovainen tuli naamani eteen toteamaan 311. että saanetko mitään vai puhuvatko omiaan 312. Se oli aikaa se 313. Katsellen lokakuun tyhjää kotia mielessä 314. kannoin tonneittain kirjoja srk:n roskikseen 315. asiakirjoja turhuuksien taloon 316. annoin seuraajalle tiedettä laatikoissa pappilansa hyllyyn Outokummussa 3.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1307 blogia

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 126. SENSUROITU 2023 JA J...