torstai 6. marraskuuta 2025

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 14. SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA KIRKON HUIJAUS PALJASTUU 320. Potkuista papin virasta ja oikeuksista TUNNUSTUKSEN VASTAISUUDEN takia on nyt 20 v 321. Sitä ennen Outokummun srk:sta tehtiin kanteluita tuomiokapituliin 16 kpl 25 v aikana puhumattakaan lukemattomista puhelinsoitoista tapaamisista ja kirjekontakteista ym. 322. Jonkinlaista kärhämää paikallislehdessä ja Karjalaisessa saarnoistani käytiin jo Enon srk:ssa 4 v aikana v 1978-1982 323. Hoitaessani siellä työtehtäviä uskovaiset tulivat ”hyppimään silmilleni” pyrkivät munaamaan julkisesti eivät ottaneet toimituspapiksi ja khra sinnitteli omaa etuaan puun ja kuoren välissä hoitamatta asiaa 324. Hän teki minun tehtäviä pitkiä päiviä koska en muka kelvannut kehotti poistumaan ja lupasi että en saisi töitä hänen Joensuun rovastikunnasta 325 Mistään ei tullut järjestelmältä tukea meille 326. Olin nuori Enossa vasta 29-33 v ja perheellinen 327. Joitakin ystäviä oli esim. saunasolussa ja kädellä huitojia autoissa tervehdykseksi joista jotkut olivat kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa mutta minkäänlaista minulle edullista toimintaa ei 4 v ilmentynyt 328. He olivat lojaaleja khran ”srk:n perinne”-linjalle ja tuomiokapitulin linjakepeille 329. Niin ollen minulla oli joinakin hetkinä ponnistelemista pappina 320. ”Sinisilmäinen” nuori pappi ei pysty näkemään ja uskomaan mitä oikeasti tapahtuu 321. Minulla oli uskon vakaumus että teen työni hyvän Jeesuksen ja Jumalan eteen evankeliumin asian kirkastamiseksi ja armollisen Jumalan suojassa kirkossa minulle ei voisi tapahtuisi mitään pahaa ja isompaa esim. oikeudellista loukkausta 322. Nyt ymmärrän khran sanat että ”me emme lähde sinua vastaan muut hoitavat” 323. Niin kävikin pian Outokummmun kappalaisen virassa 324. Tkli yhdessä khran jengin kanssa sopi pimeästä linjastaan ja toteutti sen 325. 16 kantelua alkaen parrasta, tukasta, savonmurteesta ja vaatteista puhuu selvää kieltä siitä että jotkut oikean opin ja armon omistajat pitivät minua roskis-tavarana 326. Ajatellen että tkli on vahva instanssi kirkon hallinnossa ja ottaa vastaan loukkaavan valheellisia ja väärennettyjä herjoja kuin suurempaakin rikollista vastaan voin vain todeta että tklilla oli jo vuosikymmeniä ennen tieto ylläolevien kirjojen faktoista 327. että kaikki Jumalineen kristinuskossa on ihmisen keksintöä hänen tarpeistaan 328. Koska näin oli ja on tkli ja muut ilveijät eivät voineet hoitaa asiaani korrektisti 329. Minä saarnasin ja toimin kokemuksessani hengellisellä uskon tasolla yhteydessä Jumalaan tkli tuomarina toimi pelkästään uskonnottomasti hallintomiesten laitos-tasolla 320. Siksi tkli ei kohdannut KIRKON TUNNUSTUKSEN VASTAISUUDESSAAN minua eikä asiaani Outokummussa 6.11. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1313 blogia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 127. SENSUROITU 2023 JA J...