NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 14. USKOVAISEN TAVALLINEN MORALISMI Luin moralismista ja moralistista pari hyvää määritelmää. Moralisti on henkilö, jolla on perusteet piruilla toisille hyvällä omallatunnolla. Moralismia on se, että on kateellinen toiselle siitä, että toinen uskaltaa tehdä sellaista, mitä itse ei uskalla tehdä. Srk:n työtilanteissa nämä määritelmät osoittautuvat paikkansa pitäviksi. Kuinka monesti kuulenkaan sanottavan itselleni ei saa, pappi ei saa tehdä, kristitty ei saa, sinun pitää, se on syntiä. Siinä kaikki! Joinakin hetkinä olen sitä mieltä, että usko onkin identtinen etiikan ja moralismin kanssa. Silloin olen tavannut liian monta moralistia. Ehkä heidän näkemyksensä ja tuputuksensa on tyrmännyt minut. Mitä hyötyä, apua ja pelastusta olisi uskonnosta, joka olisi pelkkiä käskyjä, kieltoja, tuomioita ja varoituksia? Kristinusko paperilla ja käytännössä ovat 2 aivan eri asiaa. Käytännön tavallinen ilmiö on juuri se, että uskovaisen nimellä kulkeva ihminen on julma toisille, nokkii toisen virheitä, hakkaa Raamatulla päähän ja taivuttelee toisia noudattamaan omia ohjeitaan – Jumalan nimissä. Jeesuksen oppi ja suhtautuminen ihmisiin oli paljolti päinvastainen. Ajatus armosta pelastumisesta on uskomme keskeinen sanoma, mutta miten se on ujunut kansaan ja miten siitä oikeasti eletään? Mistä inhottava uskovaisuuden tuntomerkki, moralismi, on sitten tullut ihmisten arkiseen kohtaamiseen, varsinkin eriuskoisten kesken? Ihminen, joka elää armosta, ei voi olla armoton toiselle. Ymmärrän niin, että parasta on tehdä tiliä omista synneistään, olla tarkka itsestään ja säästää suun sanoja ja asenteita toisia kohtaan. Minne meitä vievät syvälliset syntiluettelot toisten synneistä? Ei minnekään hyvään ja rakentavaan ihmisten, ryhmien ja seurakuntien välillä. Raamatun Jeesus on perinteellisesti tulkittu armon tuojaksi kaikkia varten. Sen ajatuksen pitäisi olla a niin kuin alku ja o niin kuin loppu siellä, missä ihmiset kohtaavat. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1216 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 13. LUOMISUSKON JA KEHITYSOPIN VÄLILLÄ EI OLE RISTIRIITAA Mielipiteet jakaantuvat kahtia: toiset ovat luomisuskon kannalla kehitysoppia vastaan ja toiset kehitysopin puolesta. Käsittääkseni lähempänä totuutta on näkemys, jonka mukaan luomisusko ja kehitysoppi yhdessä sanovat ihmiselle jotain tärkeää. Molemmat, tosin eri näkökulmista, vastaavat siihen, mikä on ihmisen paikka ja tehtävä luonnon osana. Raamatun mukaan ihminen on Jumalan luoma olento hänen luomassaan maailmassa. Se on uskontotuus. Kehitysopin mukaan ihminen on oliolajina jatkuvan muutoksen ja kehityksen tulos. Se on tieteen totuus. Nämä totuudet täydentävät toisiaan mutta eivät välttämättä ole vastakkaisia ja toisensa poissulkevia elämää tulkittaessa. Luomisuskon näkökulmasta Jumala pysyy jatkuvasti Jumalana ja ihminen ihmisenä mielipiteistä riippumatta. Ihminen ei voi tiedollaan horjuttaa Jumalaa. Kehitysoppi on luodun ihmisen löytämää tietoa luodussa maailmassa. Se tieto on syntynyt ihmisen ehdoilla ja tietämisen halusta. Usko Jumalaan avautuu vain uskosta käsin ja tieteen tieto vain tietämisestä käsin. Uskominen on oma pelinsä ja tietäminen omansa. Kummallakin ihmisen toiminnalla on sääntönsä, joilla toimia. En halveksi kehitysopin pyrkimystä totuuteen vaan kunnioitan ja arvostan sitä. Tietämisen tieto ei ole kristitylle millään lailla vaarallinen asia vaan juuri kristittynä olen velvollinen näkemään elämän mahdollisimman totuudellisesti. Jos tieto vie meitä totuuteen päin, niin OK. Jotakin on vialla käsityksessä, että tieto veisi uskon pois. Sääli uskovaista, joka pelkää tietoa, joka voi viedä häntä ja koko ihmiskuntaa eteenpäin. Yksi Jumalan hyvä lahja onkin se, että ihminen on kykenevä tutkimaan asioita ja ratkaisemaan ongelmia suppeammin ja laajemmin maailmassa. Luojaansa luottava ihminen voi rohkeasti jatkaa ponnisteluja kohti totuutta uskoen, että hän kaikessa vaivassakin toteuttaa hyvän Jumalan hyvää suunnitelmaa. Tietämisen synnyttämät ongelmat todistavat ihmisen epäonnistumisesta eikä Jumalan. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1215 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 12. YMMÄRRÄTKÖ SEN MIHIN USKOT? Usein kuulen sanontoja milloin tulit uskoon, minä otin Jeesuksen vastaan. Silloin kysyn, mitä tarkoitat? Vaadin selitystä. Jos asianomainen osaa sanoa nuo fraasit omin sanoin, hän käsittää sen, mihin hän uskoo. Harvoin käy niin onnellisesti. Moni puhuja käyttää sokeasti uskon fraaseja. Hän puhuu ja puhuu, mutta mitä kuulijat voivat kaanaankielestä ymmärtää? Saarnaamisen yksi suurimmista ongelmista onkin se, että uskonnollinen käsitteistö on irti ihmisten reaalielämästä, arkisesta pakertamisesta. Siksi uskonnon arvostelijat tekevätkin oikeutetun kaksijaon uskonasioihin ja tosiasioihin. Pelkkien Raamatun lauseiden sanatarkka toistaminen ja aikoinaan hyvien ilmausten toistaminen ei poista kyseistä ongelmaa. Ihmiset elävät 1980-lukua ja juuri sitä. Terve suunta olisi se, että jokainen puhuja yrittäisi kääntää Raamatun sanoman nykyajan ihmisen kielelle ja tehdä siten uskon rikkauden merkitykselliseksi. Mitä kannattaa hokea sellaista, miltä puuttuu merkitys ja sovellus reaalielämään! Onko kirkolla jokin erityinen sanoma vai onko julistus siveysoppia? Onko kirkon julistus ja työ perusteltua ja uskottavaa? Visaisia kysymyksiä! Olen kokenut julistuksen usein pelkkänä käskyjen ja kieltojen antamisena. Siihen ei tarvita jumalallisia perusteluja. Itse pyrin puhumaan uskottavalla tavalla normaalikielellä. Uskon sen, mitä sanon. Olen elänyt puheeni todeksi uskossani enkä puhu toiselle sellaista, mihin en itsekään usko. Jumala on jollakin tavalla minun Jumalani minulle ja toiselle hänen Jumalansa. Omasta uskostani vain voin vastata. Käytännössä ajatustapani ei toimi ongelmitta, varsinkaan mestari-uskovaisten keskuudessa. Joudun pappina itse selittelemään ja seinää vasten! Uskossa oleminen on ainakin minulle jatkuvaa kyselyä ja toivoa päästä asiassa eteenpäin ja ehkäpä auttaa toista eteenpäin hänen uskossaan. Uskominen ei ole minulle mikään saavutettu tila ja päämäärä sinänsä. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1214 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 11. MIKSI USKOVAISET RIITELEVÄT? Erään kirjan mukaan maailmassa on yli 7000 kristillistä kirkkoa ja yhdyskuntaa. Periaatteessa kaikki suunnat katsovat olevansa sitä ainutta oikeata väkeä. Ehkäpä kaikki sittenkin uskovat yhteen ja samaan Jumalaan. Mutta miksi sitten vallitsee valtava hajaannus, joka on juuri päinvastoin kuin Jeesus opetti omiaan? Tähän tilanteeseen on olemassa mitä useampia selityksiä. Itse lähtisin etsimään selitystä ihmisen arkielämästä, johon uskonnollinen elämys, se miltä tuntuu, on yhteydessä. Elämän varrella kasvaessaan ihmislapsi oppii myös uskontonsa. Isä ja äiti ovat tavallisesti lähimmät vaikuttajat lapselle. Heidän välityksellään lapseen tarttuu ja sisäistyy käsitys Jumalasta, Jeesuksesta, armosta ja vaikkapa Jumalan rakkaudesta. Uskonnolliset käsitteet eivät ole ihmiselle vain äännettyjä ja kirjoitettuja kuolleita sanoja, vaan ne sykähdyttävät hänen sieluaan jollakin tavalla. Sana Jumala voi herättää jossakin ihmisessä rakkauden tunteita, jossakin toisessa pelon tunteita, jne.. Lapsi oppii kokemaan Jumalan aina jonkinlaisena Jumalana, samoin Jumalan tahdon. Kun hän kuulee uskonnollisia sanoja, vaikkapa synti ja parannus, hän välttämättömyyden pakosta sovittaa nuo sanat ja niiden merkitykset itseensä ja tekee niistä omat johtopäätökset, kenties toimintamallin koko loppuelämään. Kuten muutkin käsitykset ja asenteet elämästä ja siveellisistä arvoista, pyrkivät uskonnollisetkin mielipiteet vakiintumaan ja kiinteytymään ihmisen sielunelämässä. Myöhemmin hän ei pääse siitä kokonaan irti, millaisesta Jumalasta vanhemmat ovat todistaneet esimerkillään ja opetuksellaan. Uskonnollinen riitely kertoo siitä, että toisessa leirissä ihmiset kokevat asiat eri tavoin kuin toisessa. Samanmieliset, joilla on samanmielisiä kokemuksia, tulevat paremmin toimeen keskenään varsinkin uskonnollisessa yhteisössä, jossa pelataan paljolti tunteilla. Kun vaikutelmat laukeavat päälle ja sisäistyvät, niitä on mahdoton muuttaa perustaltaan. Siksi on helpompi käyttää torjuntaa ulkoryhmäläisiä kohtaan ja säilyttää hengen tasapaino itselle tärkeissä asioissa oman ryhmän sisällä. Outokumpu 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1213 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 10. HYVÄ PAPPI SAARNAA ITSESTÄÄN Papin velvollisuus on puhua Jumalan sanaa, mutta mitä Jumalan sana on? Eikö se ole sitä, minkä kukin ihminen käsittää Jumalan sanaksi? Minusta on mahdotonta käyttää ilmaisuja: Raamattu sanoo, Raamattu todistaa, Raamatun mukaan, koska Raamattu-esine itsessään on vain kirja kirjojen joukossa. Vasta ihmisen käyttäessä ja ymmärtäessä Raamattu-kirja voi tulla välineeksi, jonka voi ymmärtää sisältävän Jumalan antaman sanoman. On oikein sanoa: Paavalin mukaan on niin ja niin, Pietari sanoi että, Johannes kirjoitti että, jne.. Ihmiset ovat todellakin kirjoittaneet Raamatun. Mutta nuo ihmiset ymmärsivät eli uskoivat, että Jumala ilmaisi heidän välityksellään hyvän tahtonsa. Ilman uskoa Jumalaan Raamattu jää vain tavalliseksi kirjaksi ja ihmisten tekeleeksi. Ilman käsitystä siitä, että ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun, jää Raamattu mykäksi ja käsittämättömäksi kirjaksi. Totuudellinen ja auttava lähtökohta on se, että Raamatussa on sekä inhimillinen että jumalallinen luonto, kuten kirkon historiassa jankataan. Edellä sanottu on sovitettavissa saarnaamiseen. Ihmisenä minä puhun ihmisille. En saarnaa puhdasta Jumalan sanaa vaan kokemaani Jumalan sanaa. En saarnaa Jumalan tahtoa sellaisenaan vaan itseni läpäisemää Jumalan tahtoa. En saarnaa Jumalan rakkautta itsessään vaan Jumalan rakkautta sellaisena kuin itse olen sen elänyt todeksi. Jumala kirjoitutti Raamatun ihmisillä. Hän toimi ihmisten kautta. Samalla tavalla hän saarnauttaa yhä tahtonsa ihmisten kautta ja toimii edelleenkin ihmisten välityksellä. Voin vastata vain siitä, minkä käsitän ja koen. Siksi pyydänkin, että Jumala koskettaisi ensin minua itseäni ja vasta sitten menen toiselle puhumaan sen, minkä Jumala minulle on ilmaissut. Rohkenen puhua usein minä-muodossa: minä olen kokenut niin ja niin, minä ymmärrän näin. Tämä ilmaisutapa merkitsee minulle rehellistä lähtökohtaa suhteessa itseeni, ihmisiin ja Jumalaan. Kun saarnaan, puhun sekä itsestäni että Jumalasta, ts. Jumala-suhteestani. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1212 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 9. SAARNA PALJASTAA SAARNAAJAN MIELENTILAN Monta kertaa olen huomannut sen, miten uskonnollinen puhuminen on tunteiden vaihtoa. Uskonto ankkuroituu ihmisessä hänen tunne-elämäänsä. Uskonnon kautta paljastuu pakostakin ihmisen syvät tuntemukset ja käsitykset itsestä, ihmisestä ja maailmasta. Saarnamies paljastaa mielensä liikkeet saarnoissaan, uskova esim. virren veisuussa. Saarnamies puhuu Jumalasta. Se on hänen tehtävänsä, mutta Jumalasta ei kukaan voi puhua sanomatta jotain itsestään. Puhe Jumalasta on aina jossakin määrin puhetta ihmisestä itsestään. Jokaisen saarnaajan on terveellistä tämä muistaa ja varsinkin silloin, kun hän väittää puhuvansa vain Jumalan tahdon. Saarnaaja valitsee tekstin. Se on kannanotto. Joku teksti on häntä lähempänä kuin toinen. Jostakin on aivan mahdoton puhua. Oman uskon laatu määrittelee sen, mikä teksti tuntuu helpolta ja mikä vaikealta. Vaikea teksti on sellainen, johon saarnaaja ei löydä yhteyttä. Helppo on taas sellainen Raamatun kohta, jonka saarnaaja itse elää todeksi eli hän on löytänyt itsensä ja kohdan väliltä yhteyden. Silloin hän voi sanoa: Niin minäkin olen kokenut. Joku puhuja saarnaa lakia. Miksi? Siksi, että hän itse on syyllisyydentuntoinen ja vihaa ihmisiä. Ehkä hän haluaa rangaista itseään ja julmistella toisille. Saarnapönttö antaa sellaiselle ihmiselle oivan tilaisuuden hoidattaa omaa sieluaan. Kuinkahan monelle Jumalan sanan saarnaajalle julistustilanne on näyttö siitä, että hän itse tarvitsee hoitoa ja työnohjausta? Toinen puhuja saarnaa rakastavaa ja lämmintä armoa. Miksi? Siksi, että hän itse on selvillä kehnoudestaan ja janoaa Jumalan hyviä lahjoja. Ts. hänen elämäntilanteensa ja käsityksensä siitä on erilainen kuin lain saarnaajalla. Jumala on yhdenlainen mutta ihmisten Jumala-käsitykset vaihtelevat. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1211 blogia

NUORENA PAPPINA KIRJOITETTUA 1970-LUVUN UIMAHARJUSSA 8. JEESUS OLI SISÄISESTI VAPAA IHMINEN Kristillisessä uskossa Jeesuksen persoona on a ja o. Ei voi olla oikean julistusta ilman Jeesusta. Siksi jokainen Jumalan puoleen kääntyvä ihminen joutuu paneutumaan kysymykseen, kuka ja millainen Jeesus Nasaretilainen oli ja on. Samat kysymykset joutuu tekemään saarnamies. Olen käsittänyt kristillisen uskon julistukseksi ihmisen vapauttamisesta: Ihminen on jo vapautettu. Vapauttaminen on takana historiassa. Se tapahtui silloin, kun Jeesus oli kuuliainen Isälleen. Usko on sitä, että ihminen elää omassa elämäntilanteessaan todeksi tuon uskonlauseen. Uskossa kasvaminen on yhä enemmän vapaaksi tulemista. Vapauttaakseen ihmiset piti Jeesuksen itse olla vapautettu. Hän olikin Jumalan Poika, ilman syntiä. Hän oli sidottu vain Isänsä tahtoon mutta ei ihmisiin. Hän oli riippumaton siitä, mitä ihmiset häneltä vaativat ja odottivat. Jeesus kesti sen sosiaalisen paineen, joka rajulla tavalla, jopa tappavalla häneen kohdistui. Jeesus tiesi mitä teki. Hänellä oli selkeä ohjelma, jonka hän toteutti. Selkeys ja luottamus Jumalaan ärsytti niitä ihmisiä, jotka olivat ihmisten arvostelun kahleissa. Jeesuksen vapautuneisuus ärsytti erityisesti uskonnollisia johtomiehiä, kirjanoppineita ja fariseuksia. He eivät kestäneet Jeesuksen vahvuutta, sitä, että hän itse uskoi olevansa Jumalan, Isänsä, asialla loppuun asti. Jeesuksen mielipiteissä aikansa ilmiöitä ja henkilöitä vastaan kuvastuu hänen vahvuutensa eli vapautensa. Vapautensa seurauksena Jeesuksella oli tilaa toiselle ihmiselle. Hän rakasti ihmisiä, koska hän rakasti itseään aidolla tavalla. Hän kunnioitti ensin itseään, jopa Jumalan Poikana. Ne ihmiset, jotka käsittivät millä tavalla ihminen voi kasvaa vapauden suuntaan, löysivät häneltä iankaikkisen elämän sanat. Ne taas, joilla oli epätotuuteen perustuva käsitys ihmisen vapauttamisesta, eivät kestäneet Jeesuksen puhetta. He kokivat Jeesuksen vaarallisena uhkana. Outokummussa 19.9. -25 Jorma Luostarinen nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1210 blogia