SAARNA OKU 8.7.1990 Ote Vanhurskaus ja laupeus Avasin Raamatun: Mikä minua ahdisti? Läksin katsomaan ilosanomaa. Näin tutun. Kavahdin. Kuulin tosiaan sanomaa. Me kuljemme kauan tai lyhyen hetken, Isä taivaassa. Me täällä maassa ja maan pohjalla. Kokeilimme hätäilyä, oikotietä. Se vei vain umpeen. On tehtävä parannukseen, ei tästä muuten tule mitään! Ei kuolema jätä ketään vaan vie mennessään. Kuolleet ihmiset keskustelivat Jeesuksen kanssa. Se näkyi kasvoissa, arvissa, pään asennossa. Minä ajattelin turhuuksien turhuutta, en enempää enkä vähempää. Se oli minulle jo paljon! Ei sille voi mitään eikä toinen pääse enempään.

Saarna OKU 24.6.1990 klo 10 ote Jumalan valtakunnassa suuret illalliset. Isäntä lähettää kutsukirjeet kansalaisille suureen juhlaan ja ihanuuteen. On herkkuja, viiniä, paistia potkaa. Palvelusväki pukeutuu, isäntä sukeutuu ja kartanoa kiillotetaan. Tulkaa, sillä kaikki on valmistettu! Kertomuksen rahamies osti pellon: Tuohon viljaa, tuohon lohilammikko! Se kaunistaa ja tuottaa! Kuule kuriiri, ei minulla nyt ole aikaa, tulen myöhemmin. Samoin naapuri: Pidä minut estettynä, olen nyt työllistettynä. Ei ole aikaa! Kolmas samanlainen: Etpäs muistanut kiireitäni. On häitä ja hautajaisia ja stressaannuin! Näen vain painajaisia, kun menin naimisiin - koko suvun kanssa!

Konfirmaatio 17.6.1990 ote Täällä kirkkoäidin kohdussa tahdomme uudestisyntyä Jumalan valtakuntaan. Kirkko on äiti. Pysyykö iäti? Ohi mennen? Äidin sylissä rakkaus ja taivas, sakramentissa, ken siihen liittyy. Kun minä synnyin, kävivät miehet Keretissä, katsoivat Dallasia ja kaunista Pamelaa. Konfirmaation taustalla on kosolti elämää: lapsen syntymäitku, äidin tuska ja ilo, isän uusi tilanne ja perheen muutos. Nyt ollaan jo tässä vaiheessa, alba päällä, nuoret kaidetta nojaamassa ja kasteuskoa tunnustamassa. Se sykäyttää kummin mielen, äidin sydämen ja raavaankin miehen. Hyvästit lapsuudelle, tulkoon nuoruus ja väistyköön epätoivo!

Kolminaisuudenpäivä 10.6.1990 ote Ajattelen pyhää Kolmea: Isää, Poikaa, Henkeä. Siten hän yksi ilmoittaa. Niin sanotaan. Jotkut tietävät sen muita paremmin mielestään. Mutta tietääkö kukaan ja mihin se perustetaan? En minä tiedä enkä anna toisten viedä. Voiko tieto pelastaa? Mitä se on? Kumpaankin on vastattu; liekö mitään opittu? Nikodeemus saapuu yöllä Jeesuksen luo. Se käy kuin työllä ja pursuaa kuin vuo. Sillä polte rinnassaan hän käy piinassaan. Hän esittää toteamuksia, kysymyksiä, kuin ansoja. Mutta hän ei toivo pahaa vaan haluaisi sanoa: ahaa! Oivaltaa taivaan tiestä, ymmärtää Jeesus-miestä ja päästä tunnustekojen taa.

Helluntain valmistuspäivä 2.6.1990 ote saarnasta Helluntaina ihmiset kirkossa pyhillä paikoilla. Mielessä Raamattu, kielessä rukous, virsi. Sissit ampuvat Jerusalemissa, kun helluntain tuuli puhaltaa. He katsovat Johanneksen evankeliumia, kun sipulit paleltuvat pakkasessa ja Jeesuksen puhe rakkaudessa. Oppilaat ymmärtävät jotain. He lupaavat pysyä käskyssä ja todessa nähdyssä. Älä kiroa veljeäsi, älä narraa vaimoasi, älä syö toisen leipää sen enempää vaan anna se pois. Anna aluspaitasi köyhälle. Älä valehtele noin paljon, ettei sinulle kävisi kaltoin ja joutuisit pelistä pois. Älä syö itseäsi hengiltä, ettet näyttäsi rengiltä, joka tukehtuu kiukkuun. Kunnioita anoppiasi, appeasi ja maksa velkasi takaisin.

KOULULAIS-JP 31.5.90 lyhennelmä Koulutyöni päättyy, Isä taivaassa. Pitkä oli talvi. Ohi on. Tänään riennän kirkkoon sanaa kuulemaan. Katson alttaria, tulta, kuvaa siellä. Kasteen armon kyllä sain, tällä tiellä. Täällä istun miettien, kädet yhteen liittäen, isää, äitiä muistaen. Jeesus meille rakas, elämämme paras, näyttää tietä taivaan. Emme jää vaivaan. Taivaan isä yhteinen, kaikkien ihmisten. Meidät yhteen liittää. Siitä sydän kiittää, virvoitusta saa. Kirkkoon kaikki kootaan, taivaan kirkkoon ainiaan. Sinne lapsi, aikuinen tulla saa ja pelastusta maistaa. Siellä armo rakkaus, taivaan koko pakkaus. Oppilas ja opettaja, kesäloman saa, Siunaa Herra meitä, elämämme teitä, jos matka täällä ahdistaa ja tarvii suuntaa tarkistaa.

Toinen rukouspäivä 13.5.1990 Oku kirkko, ote Isä Jumala katsoo taivaasta ihmislasta. Mitä hän näkeekään? Rakastaa lapsilaumaansa. Matti luki siitä koulussa, Maija pyhäkoulussa: Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia. Sen oppi Mari rippikoulussa. Siksi mekin täällä. Jaakoppi kirjoittaa Raamatussa rakkaille veljilleen. Kaikki ihmiset ovat toisilleen veljiä ja sisaria Raamatun mukaan, mutta eihän se niin toimi meidän elämässämme lainkaan, vaan kaikki meissä ja meille on täysin päälaellaan. Sanassa sanotaan, tiedämme, mutta emme tee tietomme mukaan, ei kukaan. Jumala on taivaassa he uskovat. Mekin saamme uskoa ja hyvä asiahan se uskottavaksi. Eikö totta!?