TULETKO VIHKIMÄÄN? 6.2.90 Päivystän. Nuoripari tulee. Ai, tämä on se sama nuoripari! Sulhanen vakaa, lähellä naistaan. Nainen istuu vastapäätä, tukka peitossa, silmät täynnä himoa. Hipaisee sulhoaan. Vihitkö meidät huhtikuussa? Tulen. Selaan allakkaa, Pellinmäki on silloin vapaa. Kaavaa selataan kirjasta ja puhutaan tulevasta. Heille tärkeä paistaa heistä. Kaikki on avointa, selkeää. Heillä onni, tunne. Minne vienee matka kunne? Mutt nyt suunnitallaan, nyt unelmoidaan, haaveillaan, ollaan nuoria ja katsotaan vain tulevaan. Mitä sitä tarvitsee kenenkään selitellä?

Kynttilänpäivän saarnasta 4.2.1990 Pyhä Maria valmis matkaan. Kerää kamppeet, valjastaa aasin. Kutsumus vaatii hurskasta tekemään lain tarkkaan. Lapsi pieni, äidille tärkeä, sanoo vielä kaikille järkeä. Äidit rakastavat lapsiaan, käyvät siunaamaan. Naapurin äiti ei lähde matkalle pyhiin, menee vaan tavallisiin kyliin. Maria kokee pyhyyttä, Herransa hyvyyttä ja antautuu täysillä. Hän ajattelee Mooseksen taulua. Sanoo sydän taivaan laulua ja sielu ilahtuu. Lapsi parkuu, huutaa, kävi varvas kiveen. Äiti avaa köyhän pussin, näyttää päivän uhrin, metsäkyyhkysen. Uhri kuolema kyyhkyselle, velvollisuus Marialle, pelastus monelle. Lintu pyristelee vastaan. Se haluaa elää ainoastaan, mutta koko maailma on sitä vastaan. Niska taittuu, naksahtaa, kuolema elämän tuo.

TUOMIOKAPITULIN TIETOON ON TULLUT 3. 3.2.90 Pikkulinnut olivat oikeassa: Kirkkoherra kirjoitti. Se oli heidän hetkensä, kun tekivät Kuopioon retkensä ja purkivat sydäntään. He saivat myötätunnon, ystävyyden. Mitä minä sain? Aika palan, pahan niellä. He saivat piispa-paimenen, asessorin, lakimiehen kirkollisen rakkauden. Mitä meidän perhe sai? Minäkö harhaoppinen? Kirkon oppia vastaan? Minähän luin Raamatusta, tutkin selitysopista ja tulkitsin toisille. Sain juosta Kuopiossa monta kertaa, mutt ei asia selvinnyt sen vertaa. Tyrkätään vain tuomioita, kerätään kansalta huomioita ja kiirehditään seuraavaan päätökseen! Siinä on kirkon oikeus, valta ja voima, kun ei pelossa mikään soima!

TUOMIOKAPITULIN TIETOON ON TULLUT 2. 3.2.90 Et malttanut kauan. Kokosit 50 muuta. Sen syy, sen syy! Takana kaatuneitten muistopäivä. Annoit nimesi, menetitkö sen? Omena kukki, kuin luimme vaatimuskirjettä ja ystävät yrittivät uutta, virittää toiveikuutta. Vahvat syytteet: loukkaaja, ei-toivottu, tyrmistyttävä, omalaatuinen, uskomaton ja papiksi sopimaton! Minäkö olen este saapua kirkkoon? Tahrinko paikan likaisella puheella? Minäkö rasitus, kun hoidan lapseni isyyslomalla? Kukat omenapuussa kertoivat aivan muusta, kun itkuni pääsee suusta. 6 vuoden päästä saan jo selvää valittajan käsialasta, nimestä, ja askeleeni varmistuu edessäsi. Puut ja pensaat kuiskivat sinusta. Mitähän ne tuumivat minusta? Mutt pitkä on työ, kun tilanteeseen joutuu ja itsensä ajaa. Monta edessä terapiavuotta!

TUOMIOKAPITULIN TIETOON ON TULLUT 1. 3.2.90 Kirjoitit minulle kirjeen kapitulin kautta. Siitä on 6 vuotta. Sinä tuntematon, jätit nimen ja osoitteesi. Miksi toivoit uskovaista pappia tilalleni? Mitä muuta voisin olla? Et tullut juttelemaan, menit piispalle rollaamaan. Olit kirjeessä vihainen. Sinun tunteesi, minun saarnani! Tasapeli. Kadulla joskus näyttäydyt kuulemma. Vuosien päästä tunnistin ja jutuistasi toisilta korvia höristin. Miksi jatkoit, jatkat, jotta minä saisin hatkat ja nollaisin saavutukseni? Ei sille enää voi mitään. Se on mennyttä ja minä olen tuomittu mies. On riskiä rukoilla toiselle pahaa, vaikka kuinka Herran edessä, mieli itselle tärkeässä, mutta tarkoitus toista särkemässä. Se oli sitten minun tieni ja viitoitti tulevan päivän.

MINÄ KASTAN SINUT 3.2.90 Kaivan kirjat kassista. Isä tuo kasteilmoituksen, äiti pukee vauvaa. Kirjoitan nurkassa papereita. Kummit tietävät läksyn. Kameroita viritellään. Laitan alban päälle ja astun kastepöydän taa. Kaikki on valmista: Tulkaa! Isän ja Pojan… Kuumuus painaa päälle. Puhun ja ojennan kynttilän. Kädet pannaan päälle. Vielä matkaa kaavan loppuun, huokaan ja peitän kasvoni. Tytöllä on minihame päällä ja kauniit sääret. Puhun ja ajattelen muita. Kyllä pappi osaa ja tietää luen ihmisten kasvoilta ja selkeä minun roolini onkin. Antaa vaan mennä! Kummi nostaa lapsen ylös vedestä, näyttää näyttämättä rinnat. Koenko mielihyvää, mielipahaa, kun kaikki tallentuu nauhalle, paitsi tunteet ja ajatukset, ei suoraan? Kyllä sen armosta täytyykin olla!

KOHTI HUOMISTA Tämä ilta on kulunut pitkälle. Päivän kuvat tuoreina. Kaksitoista kotikäyntiä, liukastelua tiellä, ihmisten pettymyksiä, toiveita, Eivät ne lopu koskaan, jatkuvat ainoastaan ja purkautuvat lähinnä olevaan. Lapsi saapuu koulusta, kysyy isää ja viikkorahaa. Ei kai ole sattunut mitään pahaa, kun noin mankuu ja ruinaa. Tuli palaa edessäni, kaihtimet kiinni. On yö. Joku pärisyttää moottoria jäällä. Allakka sanoo: klo 11 kaste. Laukku kätkee kastekynttilän ja kastetodistuksia. Kirjoitan nimeni niihin etukäteen. Säästyy työtä. Minulla on vain osoite, jonne suuntaan. Ennen hautajaisia kaste on hyvä, koska sen valo pyhä ja sammuneille se valaisee yhä. Ihmiset luottavat pappiin, katsovat joka nappiin ja vaativat loputtomiin. Näkökulma aivan väärä!