”MISTÄ TÄSSÄ ON KYSYMYS?” Papin töissä 30 v aikana törmäsin jatkuvasti kysymykseen, mitä ja miten saarnaisin: Sain palautetta, joka ei kovinkaan miellyttänyt. Toiset vaativat ”jumalansanaa”; ” älä puhu ihmisten syyhyyn”; toisille riitti ettei ”mummoja itketetty”. Lehdissä kirjoiteltiin puolesta ja vastaan; ruodittiin ulkonäkö, vaatteet ja kielimurre; jotkut heittivät avointa herjaa 25 v viereisen koulun ikkunoista; jengisakki repi 2 kertaan urheiluhousuni alas juoksulenkilläni kaupungin keskustassa; tuli soittoja kotiin ja haukkujia kotiovelle. Saarnavuoroillani osallistujatilastot eivät täyttyneet; esimies kovisteli ”oikeaan uskoon” ja ”saarnaamaan kunnolla”; ääri-ihmiset kantelivat 16 kertaa tuomiokapituliin. Kirkon viralliselta puolelta ei tullut koskaan aitoa tukea jaksamiseen ja työhon, ei minulle eikä perheelle! Itse kirkko-instituutiossa ei ollut minun kokemuksessani mitään mainostettua hyvää, johon ihmiset uskovat! Lääninrovasti kysyikin kuulusteluissaan aika fiksusti: ”Mistä tässä on kysymys?” Tuota kysymystä mietin 1000 kertaa yöllä ja vastausta kävin kysymässä toisilta satoja kertoja. Nyt kun olen eläkkeellä virasta ja pappeudesta erotettuna ”kirkon tunnustuksen vastaisuudesta” ja lueskellut tuhansia sivuja Raamattu-teologiaa, alan löytää jotain vastausta kriisiin. Tavallinen sanankuulija ei ole koskaan kuullut sanoja eksegetiikka ja eisegetiikka eikä koe kristittynä tarvitsevansa mitään sellaista. Pidemmälle edistyneille Raamatun tuntijoille sana eksegetiikka on tuttu käännöksenä ”Raamatun selitysoppi”. Se tarkoittaa mm: Raamatun lukija ottaa selvää Raamatun tekstistä: milloin, missä ja missä olosuhteissa teksti on kirjoitettu; lukija kunnioittaa tekstiä, kuuntelee sen sanomaa, etsii mitä Jumala tekstissä sanoo; lukijaa kiinnostaa tekstin syntymisajan kulttuuriyhteydet ja yhteiskunnalliset tekijät; lukijalle painopiste on tekstissä, jonka merkitystä hän etsii sen syntyajassa; hän tutkii mitä teksti sanoo, mitä kirjoittaja viestii perimätiedon kautta. Eksegetiikassa Raamatun tekstin asia ”olosvirtaa” ja ”ulos otetaan” tämän päivän lukijalle. Siten saadaan objektiivinen tekstin tulkinta, jonka pitäisi olla eri tulkitsijoille melko sama. Eisegetiikka Raamatun selitystapana on eksegetiikan vastakohta. Siinä Raamatun lukija lukee tekstiä itsestään alkaen: tarpeistaan, mielenkiinnostaan, elämäntilanteestaan, ei anna tekstin ”ulosvirrata” vaan ”lukee itsensä sisään tekstiin”. Näin ollen hän löytää Raamatusta sen mitä itse haluaa; hän hakee vahvistusta omille mielipiteilleen valikoimalla vain niitä tukevia kohtia; painopiste on lukijassa eikä Raamatun tekstissä; siten lukija ei saa tekstistä mitään loukkausta tai kehotusta; tekstin Jumala on kaikessa samaa mieltä hänen kanssaan; Raamatusta tulee vastausautomaatti eikä siinä ole mitään yllättävää, ihmeellistä eikä pelastavaa! Eisegetiikka ei tee oikeutta tekstille vaan halventaa ja latistaa sen merkityksen! Eisegetiikka on subjektiivinen lähestymistapa Raamattuun. Rivipapille on tärkeintä säilyttää duuni. Siksi hän pitää päivän teemasta eisegeettisen psykologis-humanistisen esitelmän. Teksti jää sivuasiasiaksi eksegeeseineen, koska sen sanoma esim. vertaukissa on usein oman kulttuurimme vastainen. Jos saarna olisi tiukan eksegeettinen, kuulija suuttuisi kokiessaan loukkauksen. Ja pappi-parka joutuisi oikeuden eteen! Tuomiokapitulille taas on tärkeintä hidastaa kirkon arvovallan vähenemistä. Siksi se käyttää eisegetiikan mukaisesti ilmiötä ”kirkon tunnustuksenvastaisuus” papin ulosheittämisen perusteena! Jos muuten ei saada ulos, niin sillä saadaan! Eikä tuomiokapitulin tarvitse eisegeettistä perusteluaan eritellä syytetylle. Sitä kysyttäessä sanotaan: ”Sitä ei tässä sanota, riittää että me tiedämme sen!” Tänään voin vastata lääninrovastille, mistä srk:n revohkassa oli kysymys. Kamppailun myötä vuosikymmenten aikana ajauduin yhä enemmän Raamatun eksegetiikan turviin, uskoen, että papin saarnat kestävät koetuksen eksegetiikan perustalla: Onhan se yksi arvostetuimmista teol. maisterin tutkinnon oppiaineista! Jotkut seurakuntalaiset voittivat laitoksensa eisegetiikalla kiperän tilanteen, kun taas toiset eivät tajunneet tapahtumasarjasta mitään! Kirkkolaitoksen tuomarin toiminnassa eisegetiikka on tuhoisa laitokselle itselleen verrattuna sen mainostamaan ”ilosanomaan”: Laitos arvioi saarnaa ennakkoluulon mukaan, subjektiivisesti, itsestään käsin, laitoksen oletettuun etuun, srk:n syyhyyn, antamalla keinotekoisia hallinnollisia tuomioita. Kysyttäessä perusteluja sanotaan: ”Niitä ei sanota, riittää, että me tiedämme!” Ei ihme, että laitoksen virkamies-pappi kysyy syytetyltä itseltään: ”Mistä tässä on kysymys?” Jorma Luostarinen

Tästä pääset lukemaan PDF muodossa Papin väittelykirjaani: KLIKKAA TÄSTÄ

MYYN ”PAPIN VÄITTELYKIRJAA” 6 monistenippua. Kirjoituksia pappina ja entisenä 50 v ajalta. 263 aihetta, sivua: blogeja, kiistoja, uskoa, puheita. Teol., psykol., filosof. ote. Purtua faktaa, pala Okun srk:n historiaa. Ainutlaatuinen elämys kulissien taa. 1 nippu 5 €. Netissä lisää 427 blogia. Haku ”pappi luostarinen”, sivun alhaalla linkki. Kopioi ilmaiseksi. Soita 0505512490

PAPIN VÄITTELYKIRJA 1972 ALKAEN PAPPINA 1. OSA 57 SIVUA 2. OSA 55 SIVUA 2002 ALKAEN PAPPINA 1. OSA 45 SIVUA 2. OSA 38 SIVUA 2022 ALKAEN ENTISENÄ PAPPINA 1. OSA 34 SIVUA 2. 0SA 34 SIVUA YHTEENSÄ 263 SIVUA JORMA LUOSTARINEN p. 0505512490

LAIVALLA VARISLAHDESTA KUOPIOON Tapasin tänään Okun torilla erään varislahtelaisen: ”Mitä kuuluu, asutko vielä kotonasi?” Siitä tulvi mieleeni muistoja pappina tekemistäni kotikäynneistä Varislahden kylällä. Mummojen matalien majojen ovet repsottivat auki ja ”kulku-ukko-pappi” lausuttiin tervetulleeksi. Kahvi porisi liedellä ja piirakoita ilmestyi pöytään: Ei tarvinnut jännittää, ei esittää mitään, kaikki oli avointa, vilpitöntä ja rehellistä! Mikä hoitava kokemus rasittuneelle kulkijalle! Mökin asukas muisteli markkinamatkoja laivalla Varislahden satamasta Kuopioon. Hän oli siihen aikaan nuori emäntä, kituuttamalla vei lapset aikuiseksi ja matka tilalta tarjosi virkistyshetken. Olen itse ”Kuopiijjosta” kotoisin. Siksi keskustelumme lähti rönsyilemään: Meillä oli yhteinen kokemus tammikuun markkinoista ja kesämarkkinoista 1960-luvulta lähtien. Siihen aikaan olin 10-vuotias nulikka. Kävin ”oppikoulun” poikaporukoissa talvimarkkinoilla, koska koulusta oli ”markkinaloma” ja opettaja kannusti näkemään uusia asioita ja ihmisiä. Varislahden mummo oli siihen aikaan jo 40-vuotias, joten hän katseli ”markkinahumua” aikuisen ja ”maalaisen” näkökulmasta. Juttelimme, että olemme nähneet ehkä toisemme 40 vuotta sitten. Laivamatka oli hänelle joskus uuvuttava mutta tuttujen matkassa hauska. Laivaan ahdettiin lehmiä ja hevosia myytäväksi ja vaihdettavaksi; laivassa oli jo silloin ravintola, ja siksi matkan ”meininki” oli riehakas! Jostakin piti varata ”kortteeripaikka” yöksi. Ainut hotelli lähellä oli Atlas, kivitalo. Torin ympärillä kaikki talot olivat matalia puutaloja, esim. Kuopion teatteri. Siihen aikaan 60-luvulla me ”kaupunkilais-jätkät” teimme selvän jaon ”maalaisiin ja kaupunkilaisiin”. Omasta mielestämme tunsimme maalaisen ”tölläilystä”, kun hän katsoi näyteikkunoita, haisi ”lehmän maidolta” ja pukeutui ”palttooseen”. Suustamme lähti joskus ruma haukkumasana! Mummon kanssa muistelimme markkinatorin ”humua”: sokeaa hanurinsoittajaa, joka veteli saundeja pelistään 30 asteen pakkasessa ”kirjosormikkaissa”; häntä sai auttaa laittamalla pennejä metalliseen lippaaseen maassa; ystävä vartioi, ettei kukaan varasta; ”helppo-heikki” eli Rukkas-Antti mölysi suureen ääneen ja huijasi porukkaa kertomalla ensin roisia vitsejä ja sitten iskemällä pinoon saman käden nahkarukkasia: ”Ja kaikki satasella”! ”Lähtekäähän pojat litomaan, ettei kantapäät kulu!” Mahdoton viinan haju lemusi kaikkialla pakkasessa. Kopina kuului, kun ihmiset paukuttivat ”nahkamonoja” toisiinsa, lämpimikseen. Varislahden mummokin muisti, että täpötäyteen toriin ahtautui usein ”Maija” eli poliisiauto. Setäni Onni oli siihen aikaan tori- ja –putka-poliisina. Hän nuorena konstaapelina oli tuttu ilmestys mustassa manttelissa ja ”koppahatussa”. Hän korjasi talteen juopuneita; hätisteli tappelijoita; valvoi ”mustalaisten” hevoskauppaa; varoitti pikkupoikia taskuvarkaista; kerran hän ratkaisi tapausta, kun linja-auto oli tumpattu keskelle ahdasta toria ja ajokortiton nuorimies yritti löytää vaihdekeppiä peruuttaakseen. Oli siinä savolaista ”vilinää ja vilkettä” Pohjois-Karjalan emännälle ja vahingoniloisille pikkupojille! Tänä päivänä laiva ei vihellä Varislahden satamassa; laiva on lahonnut ajat sitten; mummot ovat lahonneet ”maaksi jälleen”; ei ole kylällä kolmea kyläkauppaa, jossa vaihtaa uutisia; koulu on mennyt ja oppilaat lähteneet ”ympäri maailmaa”; ei ole ”kinkereitä” käydä eikä mahtavia rovasteja ”kansaa säikyttelemässä”. Laivamatka Kuopioon ystäväni kanssa hänen mökissään 30 vuotta sitten elää mielessäni. Sillä reissuilla koin pappina tekeväni jotain merkityksellistä. Jorma Luostarinen

”OOTPA ILKEE IMMEINEN!” Papintyössä kohtasin diakonisilla kotikäynneillä kymmeniä tuhansia ihmisiä, useita moneen kertaan. Muisto-vaikutelmat säilyvät rakkaina koko elämäni ajan. Minun täytyi paljon ottaa huomioon, jotta sellainen yhdessäolo syrjäkylien matalissa majoissa talonväen ehdoilla oli mahdollista. Nyt jälkikäteen, kun kaikki sellainen elämääni rikastava kokemus on lopullisesti ohi, ymmärrän selkeämmin menneen arvoa: Joka kerta oli kysymys ihmisestä, talon iäkkäästä asukkaasta, hänen matkastaan perheen ja suvun kanssa; naapurien asioista, pitäjän asukkaista, papeista, srk:sta, ”maailmanmenosta”, sairauksista, jne. Nyt ymmärrän Ihmiselämän kudelmaa essentialismi-filosofian mukaan, joka juontuu muinaisen Kreikan filosofikouluista 2400 vuotta sitten. Esim. Platon pohti silloin ihmisen ”olemusta”, essentiaa. Tietämättämme, mistä sana olemus tulee, käytämme sitä hieman vastaavalla tavalla. Platonille ihmisen olemus oli samaa kuin ihmisen” idea”. Se sisälsi kaikki ihmiset yhteensä eli oli ihmisyyden ja koko ihmiskunnan vastine ”ideoiden maailmassa”. Ideat olivat ”ideoiden taivaassa” pysyvinä, katoamattomina ja muuttumattomina: tuolin idea, kissan idea jne. Niihin, ”lajinsa mukaan”, sisältyivät vastaavat maanpäälliset oliot, ideoita huonommat kopiot. Ihmiselämä tapahtuu ”aistimaailmassa” eli jokapäiväisessä näkyvässä elämässä, jossa erilaiset ihmiset puuhailevat. Filosofi opetti, jotta varjoja totena pitävät ihmiset näkisivät auringon valossa tavallisuuksista yläkerran ideoihin ja soveltaisivat tietoa tylsässä alakerrassa. Otsikko ”ootpa ilkee immeinen” on keksimäni työssä kiteytynyt summa monista ilmaisuista, joita me päästämme suustamme jollekin, josta emme pidä. Se ihmissuhdetilanne voidaan purkaa essentialismin eli olemusopin avulla. Herjaajalla on mielessään tietämättään ihmisen idea eli käsitys täydellisen hyvästä ihmisestä, johon hän vertaa ilkeetä ihmistä. Hän näkee loukkaamisen kohteensa varjossa, valon sijaan. Hän kokee omassa vajavaisuudessaan, että ihmissuhde-kriisissä totuus on vain siinä, mitä sylki tuo suusta. Jos hän ymmärtäisi, kuten Platon, hän säästäisi lähimmäistään iskulta tajutessaan, että hän itse ihmisenä on yhtä vajavainen kuin hänen riitapukarinsa! Täydellinen ideaali-ihminen ei tallaa täällä maan päällä vaan hän asustaa ideamaailman täydellisten olemusten kanssa! Platonista on sanottu läpi länsimaisen kulttuurihistorian, että hän on vaikuttanut filosofiassa eniten ihmiskunnan historiaan. Esimerkkini näyttää, että Platon elää tänäänkin! Kun ajattelemme ihmisparkaa tämän päivän maailmassa keskitysleireillä, vankiloissa, sodan raunioilla, nuoria puukko selässä, koulukiusattuja, huonosti kohdeltuja vanhuksia, parisuhdekriisejä, tappeluja, sanallisia ja muita ilkeilyjä, jne., kaikki hätä palautuu kysymykseen ihmisen olemuksesta, essentiasta. Siitä puhuvat tarkoittavat arkikielessä lähinnä ”tyyliä” mutta tausta on platoninen. Platonin jälkeen 1700-luvulla käytti saksalainen filosofi Immanuel Kant olemuksesta sanaa das Ding an sich, asia sinänsä, ihminen sinänsä. Vastaavia Platonin ideaa tarkoittavia matkanvarren sanoja ovat filosofiset forma, per se ja universaali. Platonin perustalta on siis pyritty ymmärtämään ihmistä täällä vajavuuksien maailmassa. Ideaalit täydellisyydet eivät ole täällä, mutta Platon opettaa tietä ”alhaalta ylöspäin”, parempaan, ”puhtaampaan”, pois aistien sokaisemasta itsekkäästä julmuudesta ”rakkauden täydelliseen puhtauteen”, kohti eräänlaista jumalaa. UT:n Paavali sai juutalaisen fariseuksen huippu-koulutuksen Platonin opin hapattamassa kulttuurissa. Hänen julistuksensa ”Kristuksesta”, ”täydellisestä ihmisestä ja Jumalasta”, avautuu, kun UT:n lukija ymmärtää sen, mitä Paavali tarkoittaa! Rooman valtakunnan platonilaisessa maailmassa Paavali loukkasi puheellaan ”Jumalan Kristuksesta”, joka oli tullut ”ylhäältä alas ihmiseksi Jeesuksessa”, sen ajan huippuviisaiden ihmiskuvaa ja uskontoa! Se että kreikkalaisten jumalan ”idea ylhäältä” tulisi materian tasolle ” alas”, oli mahdoton yhtälö! Sen Paavali maksoi hengellään v. 64 jKr. Kaikki ”maailman valtiaat” palvoivat keisaria ”taivaallisena herrana ja jumalana” maan päällä. Paavalin saarna oli virallisille valvojille suurin mahdollinen rikos, loukkaus ja ilkeys! Jorma Luostarinen

PÄÄASIA ETTÄ YLISTETÄÄN Pari viikkoa sitten minut kutsuttiin kotikäyntityössäni ystäväksi tulleen ortodoksin hautajaisiin. Ortodoksinen on ”oikein ylistämistä”. Kutsu pysäytti! Koin hautajaiset voimakkaasti. Sain kantaa arkkua. Salissa se oli avoin; katsoin kuollutta ystävää. Mieleen tuli yhteiset hetkemme hänen juhlissaan ja arjessa: tarinoitiin, laulettiin hänen matalassa majassaan. Tunnelma jäi ja pysyy. Mutta kuolema on kokonaan muuta kuin unessa nukkumista! Mieleni täyttyi myös siitä, paljonko itselläni on aikaa; paljonko läheisilläni, ettei vaan mitään sattuisi!? Kaikki on niin katoavaa täällä. Pappi piti hautajaisliturgiaa, jossa käytettiin paljon Raamatun lauseita. Se on valtavan hyvä asia: hyvä siksi, että siten ylistetään oikein, annetaan tekstin puhutella ilman tulkintaa. Onhan pyhä teksti ekumeeninen, yhteinen kaikille kristityille. Hautajaisissa tekstin resitoiminen ja kuorolaulu hoitaa saattajaa. Hänen ajatuksensa saattaa harhailla surussa; yhteisessä soinnissa hän palaa jälleen nyt-hetkeen. Jos katse harhailee salissa eteenpäin, katse törmää ikonostaasiin, tuohuksiin ja pyhien kuviin. Ne ovat siksi, että ne kertovat uskon ja uskovien historiasta; niihin tallentuu eri kansojen ja aikakausien uskon kantamaa iloa ja surun voittamista; ne auttavat nykyajan ihmistä omassa nyt-tilanteessaan liittymään siihen perinteeseen, mikä on koettu aikakaudesta toiseen pelastavaksi. Uskomisen mysteeri tajutaan sielun syvätasolla, jossa Jumalakin kohdataan. Kuultu ja laulettu Raamatun teksti on helppo käsittää, koska se on valittu tilanteeseen sopivaksi. Siitä riittää ylenpalttisesti ravintoa tänne alhaalle ja sielulle sinne korkeuteen, jossa pyhät asiat ovat täydellisiä. Liturgia on rukousta alusta loppuun. Hautajaisliturgiassa pääsana on Kristus. Häntä ”kumarretaan ja kunnioitetaan Jumalana ja ihmisenä”; ”olkaamme vakaat”. Sain jutella papin kanssa. Kerroin, että minäkin kävin ortodoksisessa kirkossa lapsena. Äitini oli juuriltaan Salmin pitäjän ortodoksi. Hänen kauttaan pääsin sisälle jonkin verran siihen perinteeseen. Isän puoleinen sukuni ei kuitenkaan hyväksynyt äitini uskoa. Painostuksen takia äiti yhtenäisti perheen uskon ja välttyi riidoilta. Mutta hänen henkensä säilyi ortodoksisena loppuun asti. Kun olin 20 vuotta sitten saarnoistani vaikeuksissa, ortodoksipappi sanoi: ”Puhu Kristuksesta!” Se pysäytti; asia ”jäi hautumaan”. Koko palvelusaikani olin vasta Kristuksen etsijä. Sana Jeesus tuntui tutummalta käsittää. Oma perinteeni korostaa useammin historian Jeesus-ihmistä, joka on Kristus. Ortodoksit taas ylistäessään ylentävät sydämensä Kristuksessa, korostavat hänen Jumaluuttaan. Liturgiassa toistui myös se, että jokainen ihminen tekee syntiä myös ”tietämättään” suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Eli siis kysymys hyvistä töistä? Luterilaisilla on vamma hyvien töiden tekemisessä. Papin töissä näkyi, että jotenkin kartettiin hyvistä töistä puhumista. Eihän Luther kieltänyt hyviä tekoja, päinvastoin! Hän sanoi, että niillä ei mennä taivaaseen! Kuulummepa mihin kirkkokuntaan tahansa, usko Kristukseen antaa uskovalle potkua auttaa toisia jaksamaan elämäntiellä! Tehkäämme uskollamme oma elämämme merkitykselliseksi, jotta lähimmäisemme voisi kokea kanssamme oman elämänsä merkitykselliseksi! Jorma Luostarinen