torstai 26. helmikuuta 2026
VALENTINOLAINEN KRISTILLISYYS
( Valmiista muokattu ). Valentinolainen kristillisyys on selkein esimerkki kristillisiä elementtejä korostavasta gnostilaisesta koulukunnasta. Ryhmä on saanut nimensä Valentinos-nimiseltä kristityltä, joka oli kotoisin Egyptistä ja toimi opettajana Rooman kristillisessä seurakunnassa 100-luvun jälkipuoliskolla. On epäselvää, missä määrin Valentinos itse edusti valentinolaiselle kristillisyydelle ominaisia näkemyksiä. Ainakin osa niistä kehittyi koulukunnan piirissä vasta hänen jälkeen.
Koulukunnan kristillinen korostus näkyy siinä, että jäsenet etsivät näkemyksilleen perusteita Uuden testamentin kirjoituksista. Varhaisin tunnettu selitysteos Johanneksen evankeliumiin onkin peräisin yhdeltä tämän koulukunnan edustajalta, Herakleonilta. Ainakin osa valentinolaisista ajatteli edustavansa tavallista syvällisempää, ”hengellistä” kristillisyyttä. Suurin osa kristityistä kuului heidän mukaansa alempaan, ”sielullisten” kristittyjen ryhmään, joiden tarvitsi pelastuakseen sekä uskoa että tehdä hyviä tekoja.
Jako hengellisten ja sielullisten kristittyjen välillä ei merkinnyt sitä, että valentinolaiset olisivat eristäytyneet omaksi kristilliseksi ryhmäksi. Heidän kerrotaan osallistuneen kristittyjen yhteisiin jumalanpalveluksiin Rooman seurakunnassa ja ainakin yhden valentinolaisen tiedetään olleen Rooman piispan läheinen avustaja vielä 100-luvun lopulla jKr..
Yksi valentinolaisen koulukunnan erityispiirre on se, etteivät sen edustajat pitäneet demiurgia kokonaan kielteisenä hahmona. He korostivat, että demiurgi toimi maailman luodessaan Viisauden välikappaleena. Lisäksi he ajattelivat, että tultuaan maailmaan Kristus käännytti puolelleen myös demiurgin. Tästä syystä demiurgin uskottiin pitävän erityistä huolta juuri valentinolaisista kristityistä.
---Nykyisen kriittisen eksegeesin aikaan yllä oleva on tuttua UT:a tieteellisesti tutkivalle
---Demiurgi eli käsityöläinen-luojajumaluus näkyy Kreikan filosofiassa jo 300-luvulla eKr.
---On todistettu, että kristillisen lahkon esiaste syntyi juutalaisuudesta monien ismien maailmassa
---Kehitysmuutos ei ollut yksi suora nousukaari Paavalin lähetystyöstä maailman uskonnoksi
---Jo 50-luvulla, 20 v Jeshuan hirton jälkeen, Paavali varoittaa UT:ssa gnosis- eli tietouskonnosta
---Gnostilaisuudessa oli monia koulukuntia ja on edelleen, esim. Suomen gnostilainen seura
---Esim. piispavirka Riekkinen kaipaa nykyiseen kristinuskoon gnosiksen perinnettä avuksi
---Gnosis korostaa yksilöllisyyttä; Jeshua oli viisauden opettaja ja valon tuoja; ihminen Jumalasta
Okussa 26.2. -26 Jorma L. / nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1605 blogia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
VALENTINOLAINEN KRISTILLISYYS ( Valmiista muokattu ). Valentinolainen kristillisyys on selkein esimerkki kristillisiä elementtejä korost...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
KIRKON PIRULLINEN KAHDEN REGIMENTIN OPPI Lainaus: ” Martti Lutherin aikanaan muotoilema luterilainen opetus Jumalan kahdesta hallinnasta. Lu...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti