torstai 5. helmikuuta 2026

JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISEN KUVAKSI HÄN HÄNET LOI 14. ---Otsikossa näkyy Sensuroitu -23 ja Jumalan synty -25 -teosten pääteesi ---Pappi ja muut tutkijat esittävät arkeologisten tutkimusten radikaalikriittisiä tuloksia Raamatusta ---Ihmeen vähän uudesta eksegetiikasta on uutisoitu ja kirjoitettu ---Syynä lienee yleinen tietämättömyys ja välinpitämättömyys kristinuskosta ja sen juurista ---En ole kuullut keltään enkä mistään, vain lukenut netistä mielipiteitä puolesta ja vastaan ---30 v pappiaikana minulle jäi lattean tympeä maku valtion pääkirkon virkamies-pappi-attaseoista ---Kuopion tuomiokapituli kaatoi päälleni 16 teettämäänsä kantelupaskaa Outokummun srk:ssa ---Yhtä aikaa oli kolmekin ja loppuaamenia odottelin Suomen Korkeimmasta oikeudesta 3-5 v ---25 v aikana mikään muu srk:ssa ei somistunut kuin että tkli ulosti minut ”kirkon tunnustuksella” ---Rollijat saivat kiitokseksi mitalin ja kannustimen pyrkiä seuraavaan k-neuvostoon ja -valtuustoon ---Koska olin syypää jo aikaisemmin parrasta ja tukasta, oli myös eksegetiikkani potaskaa Riekkiselle ---Näkyy selvästi, että nykypapit saavat laukoa mitä tahansa UT:n teksteistä välittämättä ja virka pysyy ---Jatkuvasti opiskelevana tiedän, että kirkossa raavitaan vain Raamatun ongelmatonta nahkaa ---Ei puhuta UT:n synedrium-neuvosto-maan hallitus-korkeimmasta oikeudesta Jeshuan murhaajana ---Paavalin pakanakirkon ajaton pehmo-Jeesus on vain väärennös UT:n juutalaisesta Jeshua-jätkästä ---Paavalista alkaen 50-luvulta tähän päivään asti kirkon evankeliumi on ollut antisemitistinen ---200-luvun jne. kirkkoisät, sitten esim. Augustinus ja Martti Luther olivat Adolf Hitlerin opettajia ------------------------------- ---Kun ajattelen ja koen retkiäni Kuopion tuomiokapitulin inkvisitioon, eipä ”näkynnä” mittää Jumaloo” ---Okun luontokeskuksen lohen onkija sanoikin osuvasti: ”Jeesushan on kuollut” ---Itse olin juurtunut elävään Jeesukseen, saanut rukouksessa apua ja seurannut häntä vaikeuksissani ---Pappina piti työnä purpattaa Ylösnoussutta eli kuoleman voittanutta ajattomasti elävää Vapahtajaa ---Jos olisin usko-tabuissa vähänkin sekoillut, varsinkin ”ateistit” olisivat heittäneet heti ulos ---Uskovaiset olisivat menneet ensin sokkiin ja sitten alkaneet punoa tuhopaulaa tuomiokapitulin tuella ---Niin lopulta kävikin v 2006 tkli-inkvisition tekaistulla nimikkeellä ”tunnustuksen vastaisuus” ---Nyt tiedetään, että jumalat, Jumala ja Jeshua-Jumala ovat ihmisten tarpeiden tuote/ ilman Jumalaa? ---Siinä valossa alkukirkon, vanhan ajan kirkon, keskiajan kirkon ja nykyajan opit ovat vain ihmisestä ---Matkan varrella miljardit oikeaoppiset, vääräoppiset, hereetikot ja muut ovat kärsineet turhaan ---Siinä mielessä, jos kerta koskaan ei ole ollut mitään objektiivista Jumalaa vaan vain ihmistarve ---Ihmisen osuus ja luova ajattelu on ollut ja on totta – olipa tai ei oikesti Jumalaa ---Se miten hänet on ymmärretty historiassa, selittyy sillä, että eri aikakausina ajattelu oli erilainen ---VT:n Jumala on ihmisen luoma polyteistinen, henoteist., monolatrinen. ja monoteistinen järjestyksessään ---VT:n tekstien kirjurit eivät runoilleet nykyisen historiallis-kriittisen liberaaliteologian raameissa ---Pyhän ajattelun mukaan Jumalat loivat elämän, Jahve oli patsas temppelissä ja kotinsa taivaassa ---Jahve oli auringossa/ aurinko, myrskyssä/ myrsky, ajoi vaunuilla ukkospilvissä - no problem Okussa 5.2. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1556 blogia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISEN KUVAKSI HÄN HÄNET LOI 15. ---Otsikossa näkyy Sensuroitu -23 ja Jum...