torstai 5. helmikuuta 2026
JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISEN KUVAKSI HÄN HÄNET LOI 12.
---Otsikossa näkyy Sensuroitu -23 ja Jumalan synty -25 -teosten pääteesi
---Pappi ja muut tutkijat esittävät arkeologisten tutkimusten radikaalikriittisiä tuloksia Raamatusta
---Ihmeen vähän uudesta eksegetiikasta on uutisoitu ja kirjoitettu
---Syynä lienee yleinen tietämättömyys ja välinpitämättömyys kristinuskosta ja sen juurista
---En ole kuullut keltään enkä mistään, vain lukenut netistä mielipiteitä puolesta ja vastaan
---30 v pappiaikana minulle jäi lattean tympeä maku valtion pääkirkon virkamies-pappi-attaseoista
---Kuopion tuomiokapituli kaatoi päälleni 16 teettämäänsä kantelupaskaa Outokummun srk:ssa
---Yhtä aikaa oli kolmekin ja loppuaamenia odottelin Suomen Korkeimmasta oikeudesta 3-5 v
---25 v aikana mikään muu srk:ssa ei somistunut kuin että tkli ulosti minut ”kirkon tunnustuksella”
---Rollijat saivat kiitokseksi mitalit ja kannustimet pyrkiä seuraavaan k-neuvostoon ja -valtuustoon
---Koska olin syypää jo aikaisemmin parrasta ja tukasta, oli myös eksegetiikkani potaskaa Riekkiselle
---Näkyy selvästi, että nykypapit saavat laukoa mitä tahansa UT:n teksteistä välittämättä ja virka pysyy
---Jatkuvasti opiskelevana tiedän, että kirkossa raavitaan vain Raamatun ongelmatonta pintaa
---Ei puhuta synedrium-neuvostosta-maan hallituksesta-korkeimm. oikeudesta Jeshuan murhaajana
---Paavalin pakanakirkon ajaton Jeesuskin on vain väärennös UT:n juutalaisesta Jeshuasta ajanlaskun alussa
---Paavalista alkaen 50-luvulta tähän päivään asti kirkon evankeliumi on ollut antisemitistinen
---Varhaiset kirkkoisät, sitten esim. Augustinus ja Martti Luther olivat Adolf Hitlerille oppi-isiä
------------------------------
---Ylhäällä olevasta tulee mieleen ”paljo puru” tyhjästä, jos ihminen loi Jumalan mieleisekseen
---Kun realisoidaan aikakausien ihmisten elämä, tuskan ja kuoleman kokemus on ollut valtava
---Kaikki se silloin ja vastaava tänään, jää ikuisesti sovittamatta, tasaamatta ja korvaamatta
---Paavali keksi Jeshualle lukuisia merkityksiä ja UT:ssa niitä on lueteltu n. 30 kpl
---Kun Paavali sanoo Jeshuaa syntien SOVITTAJAKSI, se on hänen teologinen sana, käsite, termi
---Paavali pitää ja näkee Jeshuan Sovittajaksi oman juutalaisen perinteen raameissa
---Hän oli itse UT:n hellenistisen Stefanoksen murhaaja, joten omatunto saattoi soimata myöhemmin
---Omista lähtökohdistaan hänen oli helppo kehitellä Sovittajaa juutalaisten kaoottisessa tilanteessa
---Roomalaisia viranomaisia, poliiseja ja sotilaita maan miehittäjinä oli nurkilla torjumassa kapinoita
---Kaoottinen tilanne yhteiskunnassa kiihotti kapinoihin, tekemään vastatoimia isompaa vastaan
---Sellaisessa tilanteessa Paavali tarvitsi isien Jumala-Jahvea antamaan Sovittajan ylilyönteihin
---Paavalin painekokemus synnytti tarpeen saada Sovittaja luomaan mielenrauhaa
---Kun hän oli päässyt ajattelun vauhtiin, syntyi uutta teologiaa Jeesus-Kristus-PELASTAJASTA
---Hän muutti juutalaisen Jeshuan nimen kreikan Ieesous:ksi, Jeesukseksi kreikkalaisille kuulijoille
---Paavali halusi itse pelastua synneistään niihin lupauksiin, joita VT:n profeetat olivat keksineet
---Kreikan SOOTEERIAA = vapaus, pelastus, terveys, eheys oli sopiva käsite myös pakanoiden toivoksi
Okussa 5.2. -26 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1554 blogia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
JA IHMINEN LOI JUMALAN OMAKSI KUVAKSEEN, IHMISEN KUVAKSI HÄN HÄNET LOI 15. ---Otsikossa näkyy Sensuroitu -23 ja Jum...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
KIRKON PIRULLINEN KAHDEN REGIMENTIN OPPI Lainaus: ” Martti Lutherin aikanaan muotoilema luterilainen opetus Jumalan kahdesta hallinnasta. Lu...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti