tiistai 23. joulukuuta 2025
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 127.
SENSUROITU 2023 JA JUMALAN SYNTY 2025 TAKARAIVOSSA
TUOMIOKAPITULI: MIKÄÄN EI SAA MUUTTUA
RIEKKINEN UUDISTAA KRISTINUKSON KIRKON
KIRKON CORPUS CHRISTIANUM-AATTEEN INKVISITIO .
ANTISEMITISTINEN KIRKKOLAITOS TUHOSI JUUTALAISEN JESHUAN PERINTÖINEEN.
Käytän valmista hieman muutettuna. Inkvisitio tarkoittaa kyselyä. Tulee latinan sanasta inguisitio; englannin inquire= tiedustella. Oli katolisen kirkon oma tuomioistuin, joka toimi sen määrittelemiä harhaoppisia, kerettiläisiä ja hereetikkoja vastaan. Inkvisitio omana instituutionaan syntyi Espanjassa 1480-luvulla ja 1500-luvulla Italiassa ja Portugalissa vuodesta 1536 lähtien. Paavin inkvisiittoreita toimi keskiajalla jo 1200-luvulla Ranskan kataareja tutkittaessa. Inkvisition tutkinnassa oli kyse myös arjen asioista kuten pappien siveydestä ja viranhoidosta. Kun kristinusko nousi valtiouskonnoksi Rooman keisari Konstantinuksen aikaan 300-luvulla, harhaoppiset pakotettiin karkotuksen uhalla oikeaan uskontoon. Kirkkoisä Augustinus opetti 300-luvulla, että kirkko saa pakottaa harhaoppiset kirkon jäseniksi. Keskiajalla kehittyi pysyvä järjestelmä harhaoppeja vastaan. Inkvisitio oli vastaus kataari-harhaoppiin Ranskassa. Paavi Gregorius IX loi v 1231 paavin inkvisitiolaitoksen. Sen kidutuksissa käytettiin mm. strappadoa eli riiputtamista tai teilipyörää. Virallisesti lasten ja vanhusten kidutus oli kielletty mutta kieltoa rikottiin. Verenvuodatus, ruhjominen ja kuulusteltavan hengen saattaminen vaaraan oli joillakin tahoilla kielletty. Oli oltava vakavia todisteita henkilön syyllisyydestä. Kidutukseen suhtauduttiin myös kriittisesti. Koska harhaoppisuus oli myös maallisen oikeuden vastaista, inkvisitio sai luovuttaa epäillyn sen armoille. Kuuluisia roviolla poltettuja ovat Hus ja Bruno, Kopernikus tutkintavankina. Netin mukaan ”Corpus Christianum tarkoittaa Kristuksen ruumista tai Kristuksen pyhää ruumista, ja se viittaa… kristittyjen yhteisöön” globaalisti yhteydessä Paavin kirkkoon. Se perustuu UT:n Pietarin erityisasemalle rakentuvan perinteen oikeaan uskoon. Se tavataan vain katolisessa kirkossa, johon esim. katolisesta kirkosta eronnut 1500-luvun reformaation jälkeinen luterilainen kirkko ei kuulu.
JUUTAL JESHUA ENNEN GOLGATAA KIRKON JEESUKSEN MERKITYKSET G:N JÄLKEEN 2.
--- Kävi huorien kodeissa, harjoittiko seksiä/ Kirkkotaiteessa siveellisyyden huippu kirkkoa koristamaan
--- Tarinoi arkiasioita isäntien pelloilla/ Kuvataan taivaallisen hyvänä Paimenena
--- Sandaaleissa hevon paskaa/ Steriilin puhtaat kädet kuten Enon kappalaisella
--- Viitassa Gennesaretin piknikin savea/ Putipuhdas lantioliina hirsipuulla munia peittämässä
--- Rääväsuu pastoreiden mielestä/ Siisti kieli kuin taivaan enkelillä
--- Puolusti publikaania maisteri-rabbeille/ Kuopion tuomiokapituli valikoi parhaita maistereita virkaan
--- Tunsi juutalaisia kirjoituksia hyvinkin/ ”Ei tuu eikä tilata” hiippakunnan seurakuntiin
--- Ammensi juutalaisesta kirjallisuudesta/ Kirjattiin kristinuskon Totuuden täyttymykseksi
--- Oli juutalaisen perinteen lapsi/ Antijudaistista Lutheria palvotaan kuten katoliset pyhimystä
--- Saarnasi Jahven valtakunnan saapumista Riekkinen saarnaa Yleisjumalan ( Theos ) valtakuntaa
--- On eri live-hahmo kuin kirjurien luoma UT:ssa/ Kapitulia ei kiinnosta, kun pitää ehtiä heittää pappi ulos
--- Aluksi siis oli Jeshua-jätkä, sitten kirjallinen Jeshua/ Kirkossa ”Jeesusta” joka lähtöön Okun joulukirkossa
--- UT:n kirjailijoista pitkä matka Jeshua-äijään, 40-90 v/ Päntätään päähän Jumala-Jeesusta kansakoulusta hautaan
--- Aikansa ihmisille tuttu naapuri, sukulainen, kyläläinen/ Paavalin Kristus pomppasi taivaaseen paluutiketti taskussa
--- Suuttui monta kertaa kiusaajien repiessä vaippaa/ Lempeä kuin wishshy-vesi janoisen pullossa
--- Piirteli sormella valtakuntaa hiekkaan/ Piispa-virka piirtää nimensä psykiatrille lähetystyö-pyyntöön
--- Sanoo papit, maan hallituksen maan rakoon/ Piispan pulju pyytää poliisilta virka-apua papin kuulusteluun
--- Maan hallitus-sanhedrin hirtättää rikollisen Jeshuan/ Piispavirka hirtättää paperin tekstissä srk:n palvelijan
--- Sanhedrinin korkein oikeus murhaa kansan kiihottajan/Kapituli tekee vastineita kork. oikeudelle papin asiassa
--- Jeshua – tavallinen äijä/ Teologian myytissä verrataan Attikseen, Kybeleen, Saturnuks.
--- Jeshua – ihminen ihmisten joukossa/ Riekkinen tietää: Evankeliumeilla vastineet ajan kulttuureihin
--- Jeshua - rakentajan poika/ Riekkinen tietää vertailut uskontohistorian satuolentoihin
--- Jeshua - lihaa ja verta, hikeä ja väsymystä/ Kapituli pelkää avata Paavalin myyttistä lihatonta Kristusta
--- Jeshua – ”suu auki ja silmät kiinni”, kuulevat korvat/ Kapitulin pelko, että kristinuskon huijauspuoli paljastuu
Okussa 23.12. -25 Jorma Luostarinen/ nettihaku: outokummun pappi luostarinen alla linkki 1426 blogia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LÄHTÖSAARNAN JÄLKEEN 132. SENSUROITU 2023 JA JU...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
KIRKON PIRULLINEN KAHDEN REGIMENTIN OPPI Lainaus: ” Martti Lutherin aikanaan muotoilema luterilainen opetus Jumalan kahdesta hallinnasta. Lu...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti