perjantai 11. lokakuuta 2024

TALOUSPÄÄLLIKKÖ-IHMISEN VIERELLÄ Kyllä riipaisi sydäntäni srk:n talouspäällikön puolesta, kun luin Outokummun Seudusta 10.10.-24 asiallisen kirjoituksen srk:n työntekijän viranhoidosta. Olen nähnyt hänet kerran, kun hän vaihtoi Kuusjärvellä talvirenkaita yhteisvastuun hyväksi. Mieleeni palautui kuin eilinen päivä oma tarinani srk:ssa. Toimittaja ei ollut töissä siihen aikaan eikä siksi siirrä eteenpäin lehden ja srk:n suhteita. Silti hänen kirjoituksestaan välittyy sama tunnelma kuin mitä se oli v. 2006. Srk:n työntekijät, virkamiehet ja luottamushenkilöt toimivat yhteisössä, jossa eletään valtiokirkon paikallis-srk:n perinteestä. Sillä alalla perinteessä pysyminen ja sen siirtäminen on perus-fakta, jopa oppi. Kirkon ollessa julkis-oikeudellinen yhteiskunnan laitos talouspäällikön viranhoito on tutkittava ja jutun osapuolet saavat valtion oikeudelta päätöksen, jota lopullisena odotellaan, kuten minun tapauksessa, 3-5 vuotta. Sellaisen ”rääkin” jälkeen ihmis-parka saattaa ”olla aika puhki”! Tavallinen seurakuntalainen on pidetty näissä asioissa pimennossa. Siksi suhtautuminen saattaa olla ankaraa, jopa julmaa. Aina löytyy ihmisiä, joilla on kirkkoon päin ”hampaan kolossa”. Siksi oma pettymys löytää käteen 1. kiven. Lehdessä luki: ”Lisäksi srk:n virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat kirkkoneuvoston mukaan joutuneet talouspäällikön epäasiallisen käytöksen kohteeksi.” Tämä tunnetason yksipuolinen lause riipaisee minua. Syntyy mielikuva siitä, että yksi ja toinen luottamusmies mahtipontisesti puhutteli taloudenhoitajaa ja hän suuttui. Kun hänellä oli ollut jo kauan ahdistunut mieli, ei tarvittu kuin ”viimeinen pisara” suuttumiseen, puolustautumiseen! Vaikka hän ehkä tiesi tehneensä väärin, häntä syytettiin arvailujen perusteella sellaisestakin, mitä hän ei ollut tehnyt! Valtaa pitävä ”antoi tulla”, koska hän itse ehkä ”oli lirissä” ylemmän edessä! Kun olin pappina vankilassa vanginvartijana ja pakkolaitoksissa ”vipparina”, sain todeta oikeuden istunnoissa, miten tappajat ja varkaat joutuivat nielemään tuomarin antamia syytteitä, joihin he Suomen Lain tulkinnan mukaan olivat syyllisiä, mutta rikoksentekotilanne oli aivan toisenlainen inhimillinen tilanne kuin mitä tuomari luki viranomaisten tekemistä pöytäkirjoista. Siksi syytetty raivosi väärää tuomiota oikeus-salissa poliisi käsipuolessaan! Srk:n ja kirkon tuomioistuin toimii kirkon valtuuksien rajoissa alemmalla tasolla kuin yhteiskunta. Kirkko arvioi syytettyä omasta Kirkkolaistaan käsin kirkon etuun. Luottamusmiehille ei ole sanktioita kirkon taholta: He ”saavat laukoa”! Paitsi jos omatunto soimaa! Talouspäällikkö voi valittaa kirkon päätöksestä yhteiskunnan oikeuteen, jos haluaa, jos viitsii, jos jaksaa! Itse voin tässä asiassa tehdä vain sen, että sydämessäni halaan syytettyä. Pystyykö ”hyvä uskovainen” parempaan kuin kääntämään selkänsä!? Jorma Luostarinen maljasalmentie 2a 83630 Kuusjärvi netti 1068 blogia ”jorma luostarinen” alla linkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

PLATONIN , UT:N JA MUIDEN VALTAKUNNAT Olen lueskellut kreikkalaisen filosofi Platonin (300-luku eKr.) teoksen Politeia suomennos...