torstai 6. kesäkuuta 2024

Olen silmä, kuolema. Olen kevät ja syksy. Mikä lie hetkeni viime, mikä portti mun? Sen tahtoisin tietää, paremmin elämää sietää. Niin on ihmisten muidenkin. He kyselevät, suunnistavat elämän aavalla merellä, kiikkerällä purrella, mastona tulevaisuus, peräsimenä mennyt, airoina toivo. Kun toivo pettää, jättää ystävä. Mikään ei auta ihmistä vaipumasta, kun edessä hauta. Vaipuu hän syöveriin syvään, katsahtaa pyhään, jää yksin ikävään. Kenen syy? Aina minun! Niidenkö syy, jotka eivät ymmärtäneet vaan pitivät pilkkanaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

”JUMALAN SYNTY” -KIRJA JA UT JEESUS-VAINAJAN MUISTOKIRJOITUKSENA Kirjassa henkii radikaali näkemys uskonnosta verrattuna 19...