tiistai 11. kesäkuuta 2024
KRISTINUSKONTO JA USKO
Suomen uskonnollisuus on pitkän kulttuuriperinteen tämänhetkinen päätepiste. Harvempi uskovainen herätysliikkeessään ja tapakristitty kirkossa tiedostaa, että vuosisadoissa ja -tuhansissa meille periytyneet uskonnon instituutiot, tavat ja opit olivat eri merkityksisiä omana aikanaan: Uskon sisältökin käsitettiin ja elettiin todeksi aikansa kulttuurin mukaan. Juutalainen Jeesus ei tiennyt ajanlaskun alussa tietokoneista ja myöhemmästä kristinuskonnon historiasta; Paavali tulkitsi 50-luvulla Jeesus-perimätietoa aikansa kreikankielen sanastolla; kirkkoisä Augustinus väritti 300-luvulla kirkon teologiaa omilla ongelmillaan; Luther poikkesi ruodusta 1500-luvun katolilaisuudessa ja se perinne muuntuneena elää Luterilaisessa kirkossa.
Selvennän uskonasioita. Lapsuuden kodista saamani uskonnollisuus on ollut suurin lahja, jonka avulla selvisin lapsuuden ja nuoruuden kriiseistä. Uskonasiat ”jäivät jotenkin päälle” ja siksi lähdin papinkouluun ottamaan itse asioista selvää. Olin pappina 30 vuotta, tapasin kymmeniä tuhansia ihmisiä massatilaisuuksissa ja lähikontaktissa tuhansilla kotikäynnillä. Siellä näin missä mennään.
Luin äsken nettikirjoituksen, ”Raamattuun uskominen on epäjumalan palvelusta”. Aluksi kavahdin, mutta väite jäi elämään mielessäni. Niinhän se on: Jumalaan ja Jeesukseen uskomaan Raamatun kirjoittajat ohjaavat! Meidän Raamattu-kirjan tekstit perustuvat kopioiden, kopioiden, kopioiden,….jne. siirtämiin asioihin. Juutalainen Jeesus ja opetuslapset lukivat VT:a hepreaksi, sitten kristityt kreikan- ja latinankielisiä käännöksiä ja kirjoittuvat UT:a kreikaksi. Kukaan saarnamies ja uskovainen tänään ei tavoita sitä, mitä alun perin kirjoituksissa sanottiin. Ajanlaskun alun vuosisatoina oli jo tuhansia Raamattuja eli koodekseja ympäri Rooman valtakuntaa! Niistä valittiin ”oikeat” kirkon ja uskonnon käyttöön.
Raamatulla päähän lyöminen on tuhoisaa: johtaa vain vihaan! Se on epäjumalan palvelusta! Otsikkoni on kristinuskonto ja usko. Kristinuskontoa on kaikki ihmisen tekemä: kirkkotalo, seuratupa, kastemalja, ehtoollisväline, papin puku, piispan virka, tuomiokapituli, kirkolliskokous, kirkkosalin koriste, kirkon tunnustuskirja, kirkon oppi, katekismus, hurskas tapa, kirkkovaate, jumalanpalveluskaava, hevimessu, rippikoulu, tervehdysfraasi jne…. Niihin uskominen on myös epäjumalan palvelusta, koska mennään Jumalan ja Jeesuksen ohi!
Käytännön elämässä sanassa kristinusko sekoittuu sanojen kristinuskonto ja usko merkitykset. Sana usko tarkoittaa, että henkilö uskoo Kristukseen: Uskominen on ihmisessä oleva tila, esim. rukoilemisessa, jossa uskova kohtaa yksin Jumalan, ilman uskonnon lisiä.
Mainitut kristinuskonnon asiat voivat olla apuvälineitä uskonnon laitokselle mutta ne ovat esteitä ihmisen uskomiselle. Papintöissä näin, että kristinuskonnon edistäminen on kirkossa pääasia eikä ihmisten opastaminen uskoon. Papin jouduttua tuomiokapitulin eteen häntä arvioidaan uskonnon eikä uskomisen mukaan! Kun katsotaan Martti Lutherin pyrkimyksiä katolisessa kirkossa, havaitaan, että hän piti laitoksen uskonnon ja ihmisen uskomisen erillään: Hän puolusti ihmisessä olevaa uskomista kaikkien laitoksen tekemien lisukkeiden ohi: Otti mallia Kirjoitusten Jeesukselta, joka vapahti ihmiset aikansa uskonnosta kohtaamaan Jumala uskossa ilman uskontoa.
Jos usko ja uskonto olisi pidetty erillään kristinuskonnon ja islamuskonnon historiassa, miljoonat ihmiset olisivat säästyneet kaasukammiolta ja miekalta! Sama sekaannus jäytää kirkon, Gazan ja Ukrainan kriisejä.
Jorma Luostarinen
Maljasalmentie 2 a 83630 Kuusjärvi p. 0505512490
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
”JUMALAN SYNTY” -KIRJA JA UT JEESUS-VAINAJAN MUISTOKIRJOITUKSENA Kirjassa henkii radikaali näkemys uskonnosta verrattuna 19...
-
OULUN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI ...
-
Sirpa Kaisa Helinä Vatanen Reunakatu 63 53500 Lappeenranta - Rohkenen lähestyä Teitä kirjeitse, koska: Haluan pitää papi...
-
MILLAINEN JEESUS? ”Tällainen oli todellinen Jeesus” ( Lauantai 25.12.2010 klo 12:...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti