EAV 7.3.92 Ohi kiitävät päivämme armaat väistyvät vuoroin kalkit karvaat Oi ystävämme rakkaat kun saatamme hautaan tai suuntaamme matkaan matkamme määrään Mitä jää kun mennyt kootaan sato varastoon ja ihminen jok matkalla kallein haudalle lasketaan päästetään luovutetaan pois Herra sinun armosi on suuri meitäkin kohtaan pelastustahtosi lahjasi kun annoit Jeesuksen ainokaisen vapahtaa kuoleman muuri surumme suuri kulkea uuteen ihmisen Kotiväki tunsi äidin parhaiten puoliso pojat kun yhdessä matkaa taitettiin elämää opeteltiin ja taitoa tiellä taiteiltiin…..