Huokaisen näin pappis-oikeuksista erotettuna syytteellä ”tunnustuksenvastaisuus”, kun luen netistä, että otsikon niminen kirja on saanut vuoden 2023 Kanava-palkinnon ja on ehdokkaana vuoden 2023 kristilliseksi kirjaksi ja tietokirjallisuuden Finlandia –kirjaksi. Kirjan kirjoittajia on kaksi, pappi ja teologi. Kustannus-osakeyhtiö Otava esittelee kirjan näin: ”Ravisteleva ja viihdyttävä kirja Raamatun tekstien historiasta. Raamattua on pidetty muuttumattomana Jumalan sanana. Kautta aikojen pyhän kirjan lauseita on valjastettu politiikan ja vallankäytön perusteiksi. Raamatun kertomukset pulpahtavat pintaan myös täysin maallisissa yhteyksissä. Oikeasti Raamattu on muovautunut jatkuvasti kirjurien käsissä. He tekivät virheitä ja muokkasivat tekstejä tarkoitusperiensä mukaan. Esim. monijumalaisuutta sensuroitiin ja naisten asemaa häivytettiin. Lisäksi Raamattu muuttuu aina, kun sitä käännetään uusille kielille. Kirja kertoo Raamatun käsikirjoitusten rikkaasta historiasta tieteellisellä otteella mutta kepeästi ja uusiin näkökulmiin haastaen.” Minua yhdistää tähän kirjaan vain se, että 30-vuotisella pappis-kaudellani srk:ssa, varsinkin loppuvaiheessa, aloin palavasti kiinnostua ottamaan itse selvää Raamatun totuuksista, lukemaan selitysoppeja ja Raamatun syntyyn vaikuttaneita kulttuureja, ja tuomaan löytöjäni seurakuntalaisten tietoisuuteen. Mitä enemmän aloin ymmärtää uskon taustaa, eikä vain kulisseja fraaseineen, kristinuskon juuria ja matkanvarren historiaa, sitä huonommin minulle kävi suhteessa hiippakuntahallintoon: Seurakunta kirkkoneuvosteineen ja -valtuustoineen, ja seurakuntalaiset tekivät minusta 16 isompaa kantelua. Minä tein vastapainoksi 16000 kotikäyntiä enimmäkseen pyytämättä varsinaisen työni lisäksi: Minun oli pakko repiä, jaksaakseni, jostakin voimaa ja positiivista työni merkitystä, jota virallisella puolella ei ollut olemassa. Sydämeeni sattuu ajatellessani papin matkaani ihmisten koteihin keli kuin keli, auraamattomia teitä 35 asteen pakkasessa, niinä väliaikoina, kun minulle ei jaettu työtehtäviä: Miten halpa pappi voi olla kirkon työntekijänä! Se mitä minä sanoin saarnoissa, puheissa ja keskusteluissa oli täyttä asiaa: Olin ottanut asioista selvää enkä halunnut salata tietämystäni rakkailta seurakuntalaisilta: En pystynyt valehtelemaan pappina, koska teologina tiesin uskonasioista kulissien ja hienostelun takana! Uskon, että ko. kirjan kirjoittajilla on jotain samaa kaipuuta pappina ja teologina: auttaa ymmärtämään uskoa, että alusta alkaen on ollut kysymys uskomisesta. Omassa tapauksessani minua sieppaa se, että mitä minä sanoin ja mitä ko. kirjan kirjoittajat sanovat, ei ole millään lailla yhteismitallista siihen nähden miten meille kävi! Minä kerroin paljolti samoista asioista ja menetin kaiken: Työ ja vaiva päästä papiksi nollautui. Kun tavallinen seurakuntalainen lukee ko. kirjan, saa hän vastaansa niin valtavan näköalan, jota tuskin kestää katsoa ja jota tuskin voi sovittaa omaan uskoonsa! Minun saarnani olivat pieni pihaus siihen nähden! Minä halusin puhua parhaan ymmärrykseni mukaan siitä, mihin olin virassani sitoutunut: Säästelin sanojani, sovitin niitä seurakuntalaiselle hänen tilanteensa mukaan ja toimin opettajana hänelle koulutukseni ja ennen kaikkea oman uskoni mukaan. Mutta minun uskoni ei ollut sovelias kirkolle! Ensimmäisen työpaikkani khra oli oikeassa 57 vuotta sitten: ”Veli, sinä saat vielä sanoa!” Jorma Luostarinen